Lumiset, talviset maisemat ovat toki jouluisia, mutta…

Kolikolla on aina kääntöpuolensa! Kyllähän se selvää on, että talven tullen, lumen peittäessä maat ja mannut ja järvien jäätyessä pakkasten myötä käy luonnonvaraisten eläinten pärjääminen asteen verran hankalammaksi.

No, toki heillä on omat konstinsa pärjäillä, mutta eipä pieni lisäapu ihmisiltä varmastikaan haitaksi ole. Kaunis suomalainen perinne on viedä jouluksi esimerkiksi linnuille kauralyhde – aina parempi, jos lintujen talviruokinnan aloittaa jo ensimmäisten lumisateiden myötä ja myös jatkaa ruokintaa aina kevääseen asti.

Saavat nämä pienet siivekkäät veljemme hiukan helpotusta ehkä köyhänpuoleiseen ruokavalioonsa – ja me puolestamme hyvän mielen ja mielenkiintoista seurailtavaa pirttiemme pihapiiriin.
