On taa se vuodenaika, jolloin ensinnäkin keskutellaan ehkä korostetunkin aktiivisesti vallitsevasta säätilasta odotuksella – usein epärealistisella – että olisi +20 astetta ämmitä ja aurinko paistaisi. Toisekseen riippumatta säätilasta kadut täyttyvät enemmän tai vähemmän kesäasuisista ihmisistä, osa osallistuen vappumarsseihin lippujen kera, osa haalariasuisina ylioppilaslakit ja hassut aurinkolasit päässään – lakkeja tosin näkyy katukuvassa enemmänkin ja mitä…
Kategoria: vähän kaikenlaisia merkkipäiviä vuodenkierrossa
Eteläinen heimoveli
Burgerihaaste muotoutuikin eilen hieman tavanomaisesta poikkeavalla kaavalla. Viime perjantaina, 24.2., paitsi tuli täyteen vuosi sotaa Ukrainassa, oli samalla eteläisen naapurivaltiomme Viron itsenäisyyspäivä. Eli perjantaina tuli kaikkiaan 105 vuotta siitä, kun Viron maapäivien pelastuskomitea virallisesti julkaisi Tallinnassa edellisenä päivänä Pärnussa laaditun Viron tasavallan perustamisjulistuksen, Manifestin kaikille Vironmaan kansoille. Käytännössä tuo vuoden 1918 julistus jäi näennäiseksi, sillä…
Runebergin purilainen?
Viikko 5 alkaa olla paketissa. Yleensähän lauantai-ilta on ollut makumatka- tai tänä alkuvuotena ainakin burgeripäivä, mutta siipan työkiireiden vuoksi burgerihaasteen toteutus lykkääntyi tähän sunnuntai-iltaan. Vaan eipä tuo haittaa. Ja tänäänhän vietetään myös J. L. Runebergin päivää! Mitään erityisen runebergiläistä ohjetta ei Burgeria!-kirja tarjonnut, mutta ehkä vaahterasiirappi-broileriburgerista löytyy edes hivenen ainesta siihen suuntaan. Olihan tämän vuotisen…
Burgereiden tiimoilta
Siippa sai taannoin loppiaispukin säkistä Burgeria! -kirjan ja siitä innostuneena otti ja julisti, että pukin lahja tulee ehdottomasti hyötykäyttöön… Meni jopa sangen hövelisti lupaamaan jotain sen suuntaista, että tänä vuonna lauantai-iltojen iloksi löytyy sitten burgereita. No, aika näyttää, pysyykö lupauksessaan. Me muut voimme kyllä ilomielin muistutella… Sen verran tuon kirjan sisältöä vilkaisin, että reseptien määrästä…
Omistettu aaseille!
Välillä sitä tuntee itsensä ihan aasiksi… Tulee töppäiltyä. On kiire ja aina ei ehdi ajatella asioita ihan loppuun asti. Tai sitten hajamielisyyksissään tulee tehtyä sutta ja sekundaa. Tai muuten vaan saat tuntea itsesi… No, aasiksi. Tekevälle sattuu ja harvoinpa tuota nyt kukaan tahallaan sählää. Ehkä se on turha itseään aasiksi haukkua. Toisaalta aasihan on itse…
Leppeää loppiaista jos muutakin…
Tammikuun 6. päivä ja loppiainen… Loppiaisesta, tästä joulunajan 12. päivästä, olen kirjoittanut tarinaa jo aiemmin, joten ehkä jätän sen tällä erää sillensä. (Jutun lopussa on linkki kyseiseen tarinaan, jos joku haluaa virkistää muistiaan.) Pitäisi kai keksiä jotain muuta aihetta päivän kunniaksi? Hauskat merkkipäivät -kalenteri ilmoittaa tälle päivälle myös kaksi muuta ”juhlan” aihetta. Hieman loppiaista sivuten…
Hyvää uutta vuotta 2023!
Vuosi 2022 on siirtynyt lopullisesti menneisyyden hämärään… Mitä jäi käteen? Melkein tekisi mieli sanoa, että harvoin on näin surkeaa vuotta eletty! Noin yleisesti ottaen siis. Elämänmenoa maailmalla ovat koetelleet niin sairaudet kuin sodatkin, onnettomuudet tai muutoin vain inhimillinen typeryys, joka tosin pohjimmiltaan on mukana aika monessa ”ei-toivotussa” tapahtumassa. Siinä mielessä ei taida olla paljoa odotettavissa…
Tänään on keskiviikko, joulukuun 21. päivä vuonna 2022.
Ja tänään on Tuomaan päivä. Joten tervetuloa vaan, Tuomas, kuka lienetkään Suomen noin 33000 tämännimisestä! Saapi tuoda joulun, vaikka muutoin ovatkin valmistelut vielä puolitiessään… Toisaalta siivousten suhteen ollaan tässä oikeastaan ihan aikataulussa, sillä Tuomaan päivä oli aikoinaan juurikin se Suuri Siivouspäivä. Tuolloin oli tapana pestä talot ja torpat lattiasta kattoon sekä koristella sitten asunto asiaankuuluvalla…
Tänään on sunnuntai, 18. päivä joulukuuta vuonna 2022.
Ja tänään onkin varsinainen sillisalaattipäivä – tarkoittaen siis sitä, että tälle päivälle sattuu varsin sekalainen kavalkadi erilaisia ”juhlanaiheita”: Tänään on muun muassa kaksosten päivä. Joten, ketkä kaksosia ovat: hauskaa merkkipäivää olkoonkin, että Suomessa tätä päivää juhlitaan helmikuussa. Mutta kaksosuus on parhaimmillaan sellainen rikkaus, että kyllä se ansaitsee parikin juhlapäivää. Joulunaikaan tai milloin vaan. Tänään vietetään…
Tänään on perjantai, 16. päivä joulukuuta vuonna 2022.
Tänään onkin monenalaista ”merkkipäivää”: on rumien jouluneuleiden päivä, on päällystä jotain suklaalla -päivä sekä typerien lelujen päivä. Varsinainen kombo! Ja mistä ihmeestä moiset juhlanaiheet kumpuavat? Rumien jouluneuleiden päivän ideoijat ovat kuulemma halunneet korostaa päivää ”päiväksi, jolloin voi pitää hauskaa ja olla oma itsensä – ei se teollinen ja sliipattu versio itsestäsi, josta et edes pidä”….