On taa se vuodenaika, jolloin ensinnäkin keskutellaan ehkä korostetunkin aktiivisesti vallitsevasta säätilasta odotuksella – usein epärealistisella – että olisi +20 astetta ämmitä ja aurinko paistaisi.
Toisekseen riippumatta säätilasta kadut täyttyvät enemmän tai vähemmän kesäasuisista ihmisistä, osa osallistuen vappumarsseihin lippujen kera, osa haalariasuisina ylioppilaslakit ja hassut aurinkolasit päässään – lakkeja tosin näkyy katukuvassa enemmänkin ja mitä erilaisimpia: opiskelijahattuja, karnevaalipäähineitä… Liikkeellä on myös muuta väkeä, kaveriporukoissa tai perhekunnittain nauttimassa keväästä – tai siitä ”keväästä”. Siinä ohella tarjolla on ilmapalloja, serpentiinejä sekä vappuhuiskia, kuohujuomaa, simaa, munkkeja ja tippaleipiä ynnä lisäksi nakkeja ja perunasalaattia. On piknikkejä, kävelyitä, konsertteja, museoautojen paraateja…
Eli eletään vapun aikaa.
Vappu on ollut Suomessa myös ”silloin ennen vanhaan” kevään juhla. Tuolloin tosin puhuttiin helasta eli toukojuhlasta. Juhlaa vietettiin polttamalla tulia, helavalkeita. Samalla juotiin tymäkkää simaa ja tanssittiin, lapset juoksentelivat pitkin pitäjiä lehmänkellot kaulassa. Ajatus oli, että mitä enemmän meteliä, sitä enemmän lehmät lypsäisivät. Valkeiden polttaminen ja metelöinti ovat olleet tapana etenkin Pohjanmaalla ja rannikkoseuduilla. Tosin suomalaiset tuntien veikkaan, että juhla lienee ollut paikasta riippumatta varsin riehakas.
Säiden salliessa myös karja – lehmät ja lampaat – päästettiin ulos laitumille nauttimaan maan ensimmäisistä vihreistä antimista. Piti vain siinä tapauksessa muistaa, että kaikilla ihmisillä oli vapun aikana kengät jalassa: pysyivät sitten lehmienkin jalat kunnossa tulevan kesän ajan.
Nykypäivänä tuo mainittu vappukokkoperinne taitaa olla aika lailla mennyttä ja tulien poltto kytkeytyy enää lähinnä juhannukseen ja paikoin pääsiäiseen. Vai poltellaankohan vielä jossain helavalkeita…?
Juhlan nykyinen nimi – vappu – juontuu katoliselta ajalta. Katolinen kirkko ei katsonut rahvaan pakanallisten merkkipäivien viettoa kovinkaan hyvällä silmällä, eivätkä juhlien nimityksetkään olleet aina sopivia. Kirkko pyrki peittämään vanhat juhlat uusilla ja vähän ”pyhemmillä” perinteillä. Vappu sai uuden nimensä 700-luvulla eläneeltä saksalaiselta kuninkaantyttäreltä ja nunnalta, abbedissa Valburgilta (tai Walburgis tai Walborga), jonka pyhimykseksi julistamisen päivä sattui sopivasti toukokuun 1. päivään.
Tästä juontaa myös Vapun nimipäivän sijoittuminen tähän päivään. Nimi Wappu merkittiin kalenteriin vuonna 1871 ja 1.5. nimipäiväänsä viettävät Suomessa edelleen Vappu, Valpuri ja Valborg.
Nykypäivänä vapun juhlinnan kirkollinen perinne on kuitenkin aika lailla historiaa ja tavallaan on palattu vähän pakanallisempaan ”meininkiin”. Sima maistuu ja karnevaalitunnelma vallitsee!
Vapunpäivä on laajalti muodostunut työväenliikkeen juhlapäiväksi. Tarinan tausta on Yhdysvalloissa, jossa 1.5. työsopimuksien jatkot olivat niin sanotusti ”katkolla”. Vuosisadan – siis 1800-luvun – kuluessa työväenliike alkoi saada enenevästi jalansijaa yhteiskunnassa ja esittää vaatimuksia työväestön aseman parantamiseksi. Vuonna 1886 kyseisenä päivänä järjestetty yleislakko kärjistyi lopulta mellakoihin ja mielenosoituksiin, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Tapahtumia puitiin lopulta oikeudessa asti ja seitsemän mielenosoittajaa tuomittiin kuolemaan; neljä teloitettiin.
Kolme vuotta myöhemmin Pariisissa kokoontui Toinen internationaali ja siellä päätettiin kuolonuhrien muiston kunnioittamiseksi, että jatkossa 1. toukokuuta on kansainvälinen työläisten mielenosoituspäivä.
Ensimmäinen työväen vapunvietto järjestettiin Suomessa vuonna 1890 ja asialla oli tuolloin Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys. Virallisesti työväestön juhlat alkoivat vuonna 1902. Sittemmin juhlatavat vakiintuivat ja juhlat kasvoivat ja esimerkiksi 1970-luvulla vappumarsseilla saattoi olla jopa kymmeniätuhansia osallistujia. 1980-luvulta lähtien myös muut puolueet ovat kokoontuneet vappuna julkisiin tilaisuuksiinsa pitämään poliittisia puheita ja kertomaan linjauksistaan. Marsseille eivät porvarilliset puolueet ole kuitenkaan tainneet lähteä.
Vappu on myös ylioppilaiden juhla. Tämän perinteen taustalla on Ruotsista lähtöisin ollut vanha tapa: kaupunkien ammattikillat pitivät aikoinaan toukokuun ensimmäistä päivää kokous- ja kestipäivänään. Myös maaseudulla pidettiin kyläkokouksia, joiden yhteydessä nuoret miehet kiersivät talosta toiseen laulamassa kevään tulon kunniaksi. Ylioppilaat alkoivat vähitellen omaksumaan näitä tapoja ja viettämään vappua omana osakuntajuhlanaan – ensimmäiset tiedot näistä juhlista ovat Turusta, jossa ylioppilaiden on kerrottu viettäneen vappua jo 1700-luvulla.
1800-luvun alussa keisari kielsi kevätjuhlien vieton, mutta kiellon tulos jäi varsin laihaksi. Ylioppilaat keksivät vapunvietolle sopivia kiertoilmauksia (vietettiin esimerkiksi Kaisa Wahllundin syntymäpäivää) ja juhlinta jatkui. Alunperin ylioppilaiden juhlapäivä oli toukokuun 13. eli Flooran päivä, mutta 1840-luvulla juhlia alettiin järjestää myös kuun ensimmäisenä päivänä. Vuosisadan lopulle tultaessa toukokuun ensimmäinen oli jo vakiintunut ylioppilaiden kevätjuhlan pitoajaksi. Nykyisin ylioppilailla on lähestulkoon joka kaupungissa omat vakiintuneet juhlatapansa patsaiden lakituksineen ja muine ohjelmineen.
Asiasta sivuraiteille – tai ei oikeastaan… Miksi ylioppilaat laittavat vappuna ylioppilaslakin päähänsä? Perinteelle on varsin luontainen selitys: 1800-luvulla ylioppilailla oli kahdenlaiset lakit, tumma talvilakki ja valkoinen kesälakki ja juurikin vappuna talvilakki vaihdettiin kesälakkiin merkkinä kesän alkamisesta. Nykyisin lakin käyttö rajoituu vapunaattoon ja vapunpäivään – enpä ole ketään ylioppilaslakki päässä kesähelteillä saati talvipakkasilla nähnyt. Tuskin tuo kiellettyäkään tieten olisi…?
Nykypäivän vappu on oikeastaan varsin kaupunkilainen juhla. Vapunvieton lähtökohdat ovat sinänsä agraariyhteiskunnassa, mutta myös kaupunkivapun juuria löytyy keskiajalta. Tuolloin esimerkiksi 1500-luvulla suoritettiin keväisin asekatselmuksia, joiden yhteydessä järjestettiin (Suomessakin) näytösluontoisia turnajaisia talven ja kesän hahmojen välillä. Sanomattakin selvää, kumpi lopulta voitti…
Talven ja kesän ”taisto” tavallaan jatkui myöhemmin 1800-luvun kaupunkien säätyläistön keskuudessa: talvi sai väistyä, kun kesäravintolat avattiin, ulkoilmakonsertteja pidettiin, simaa juotiin säätyläiskodeissa ja pappiloissa…
Vuodesta 1979 lähtien päivä on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, suomalaisen työn päivä. Vapunpäivää aattoineen vietetään nykyisin työväen, ylioppilaiden ja kaikkien kansalaisten yhteisenä kevään karnevaalijuhlana – ainoa ongelma asiassa on, että juhlakalu eli kevät sangen usein loistaa poissaolollaan…
Mutta olipa säätila enemmän tai vähemmän keväinen, vappu on aina vappu!
Taidanpa siis hakea toisenkin munkin…
Mukavaa vappua!
Tässä vielä linkki aiempaan vappu-aiheiseen juttuuni: