Hauskaa vappua!

Vettä, sitruunaa, hiivaa ja rusinoita – ei taida olla vaikea arvata mistä on kyse. On nimittäin se aika vuodesta, että SIMAlle on taas kysyntää.

Eli simahan on yhdenlainen alkoholijuoma, joskin nykyään myös virvoitusjuoma. Sen taustalla on hunajaviini, joka aikoinaan sai Suomessa nimityksen sima. Tarina siman takana ei ole aivan eiliseltä…

…sillä siman ”keksijöinä” pidetään muinaisia viikinkejä, jotka valmistivat simaa jo 700–1000-luvulla. Sokeria ei tuolloin ollut, joten viikingit valmistivat simansa hunajasta. He myös saattoivat maustaa siman mieleisillään mausteilla. Viikinkiajan Skandinaviassa simalla oli keskeinen asema myös jumaltaruissa, joiden mukaan maineikkaat kääpiöt Fjalar ja Galar valmistivat simaa hunajasta ja Kvasir-jumalan verestä. Juoma ei siksi ollut vain silkkaa ”janojuomaa”, vaan se oli ”viisasten juomaa”. Sitä tulikin juoda kaikella asiaan kuuluvalla arvostuksella! Siman myös uskottiin antavan juojalleen suorastaan mystisiä voimia.: sima toi voimaa taisteluihin, antoi juojalleen viisautta ja runoilijan mielen. Tiedä sitten, oliko siman vahvuudella merkitystä tuohon runosuonen pulppuamiseen: viikinkien siman on kerrottu olleen hyvin makeaa ja vahvaa, jopa lähes 20-prosenttista.

Sima on tunnettu myös useissa muissa, jopa vanhemmissa kulttuureissa. Antiikin ajan Kreetalla sitä tehtiin jo ennen kuin viini oli keksitty – muistelen, että tarinan mukaan kuningas Minoksen poika hukkui suureen hunajaviinisammioon mentyään salaa maistelemaan herkkua ja horjahdettuaan sammioon. Raukkaparka ei päässyt enää sieltä pois… Myös antiikin Roomassa, Egyptissä, Assyriassa, inkoilla ja asteekeilla simaa käytettiin juhlatilaisuuksissa ja erilaisten uskonnollisten tilaisuuksien yhteydessä.

Vanhoista anglosaksisista kirjoituksista löytyy myös mainintoja simasta ja kelttien kerrotaan tehneen simaa hunajasta ja alueillaan kasvaneen pähkinäpuun mahlasta. Ranskassa, Irlannissa, Unkarissa, Saksassa ja Australiassa juodaan samoin simaa jossain määrin, kuten myös Puolassa, jossa se tosin tarjotaan lämmitettynä ja maustettuna inkiväärillä ja kanelilla.

Hunajaviini saavutti lopulta myös nämä Pohjolan perukat ja saapui Suomeen. Sima sai täällä nopeasti osakseen suurta suosiota ja jo 1500-luvulla hunajaviinin tapaista vahvaa juomaa tuotiin maahamme Lyypekistä ja Riiasta. Viini oli tuolloin suosituin juoma, mutta sima tuli erittäin hyvänä kakkosena päihittäen jopa oluen. Tuolloinenkaan sima ei ollut vahvuutensa vuoksi mitään lasten juomaa saati pikaherkkua, vaan sitä kypsyteltiin tynnyreissä jopa vuoden ajan. Sellaisena se sitten kelpasi vaikka kuninkaalle. Kuningas Kustaa Vaasan onkin kerrottu tykästyneen simaan aivan erityisesti.

Hovi piti Suomessa ollessaan matalaa (tai ehkä vähemmän matalaa) majaansa Turun linnassa ja Turkuun kehkeytyikin – liekö osin hovin esimerkin innoittamana – Suomen simakaupan keskus. Tästä ansio kuuluu pitkälti Valpuri Eerikintytär Innamaalle (kuinka ajankohtaan sopiva nimi!). Hän sai ensimmäiseltä (neljästä!) mieheltään kauppiaan ammatin ja vaikutti sittemmin Turussa kauppiaana ja laivanvarustajana. Poikkeuksellinen nainen – tuohon aikaan ei ollut mitenkään tavanomaista tai oikeastaan edes aivan laillista, että nainen voisi elättää itsensä tuolla tavoin. Vaan Valpuripa elätti! Hän oli Turun kaupungin merkittävin laivanvarustaja neljällä aluksellaan, toi laivoillaan simaa Suomeen, myi sitä kansalle – ja kansa osti ja nautti. Ja vastaavasti Valpuri vei sitten suomalaista simaa maailmalle.

Ajan saatossa siman alkoholipitoisuus aleni ja 1700-luvulle tultaessa se oli jo selvästi miedompaa ja siitä alkoi kehittyä – aiemman ympärivuotisen juomaherkun sijaan – raikas kesäjuoma joka oli etenkin aateliston ja varakkaiden porvareiden suosiossa. Myös maaseudun papisto levitti siman ilosanomaa tarjotessaan simaa pappiloiden kesäjuhlissa. Selitys tähän on sinänsä looginen: vaikka juoma on nykyihmisen silmissä ehkä yksinkertainen ja edullinen juoma, eivät sen raaka-aineet olleet 1700- tai 1800-luvuilla edullisia. Vain varakkaimmilla oli varaa hunajaan, sitruunaan ja hiivaan.

Siman suosio nousi silti edelleen 1800-luvulla. Kun hinnaltaan edullisempi sokeri alkoi sivuuttaa hunajan siman ainesosana, alkoi myös siman hinta kohtuullistua ja juoma saavutti vähävaraisemmatkin kansanosat. Vuosisadan lopulla sima oli suosittu virvoitusjuoma myös kaupunkiväestön keskuudessa ja kesäaikaan sitä oli myytävänä kahviloissa, toreilla ja kioskeissakin.

Simassa käytetään useimmiten fariinisokeria. Siman voittokulkua Suomessa edesauttoi varmasti osaltaan myös se, että fariinisokerin valmistus alkoi Suomessa jokseenkin samoihin aikoihin, kun sima löi itsensä läpi kansalaisten suosikkijuomana. Ilmeisesti fariinisokeria on valmistettu Suomessa jo 1880-1890-lukujen vaihteessa.

Siman voittokulku Suomessa kytkeytyy myös 1800-luvun raittiusliikkeeseen, joka teki jo 1800-luvulla vahvasti kampanjaa kansan sivistämisen ja alkoholittomien juomien puolesta. Ajan hengen mukaisesti esimerkiksi vuoden 1898 vappumarssilla aloitettiin laaja työväestön juomalakko, johon oli saatu värvättyä mukaan jopa 70 000 ihmistä. Lakkoon osallistuneet sitoutuivat vuoden ajaksi – ainakin – olemaan käyttämättä vahvoja alkoholijuomia. Ylioppilaat olivat mukana tukemassa liikettä, joten alkoholivastaiset mielipiteet saivat näkyvyyttä ja jalansijaa ja alkoholipitoisiet juhlajuomat saivat väistää. Juhlien virvokkeeksi nousi kuin itsestään sima, joka onkin ollut siitä lähtien keskeinen osa vappujuhlintaa. Ajan henken mukaisesti kannustettiin ”juokaa simaa ja unohtakaa samppanaja!”

Lopullisesti siman ”läpimurto” tapahtui vuosien 1919-1932 kuluessa, kun Suomessa elettiin kieltolain aikaa. Kieltolaissa ja siman halpenemisessa on ehkä osittainen selitys sille, että sima nousi vapun juhlajuomaksi. Vaikka kieltolaki aikanaan päättyi, pysyivät hinnakkaat samppanjat ja kuohuviinit pitkään tavallisen työväestön ulottumattomissa – sima oli huomattavasti edullisempaa. Ja hyvää.

Simastahan on lukuisia erilaisia versioita ja sitä on maustettu marjoilla, yrteillä, mausteilla. Sen valmistuksessa on käytetty hunajaa, kidesokeria, ruokosokeria, siirappia… Simaa on maustettu myös erilaisilla kasveilla: on horsmasimaa, ruususimaa, kuusenkerkkäsimaa, mustaherukanlehtisimaa (kutsuttiinkos juuri sitä Louhisaaren juomaksi?)… Simaan voi käyttää koivunlehtiä, vadelmaa, raparperiä, inkivääriä, limeä, chiliä, minttua… Vaihtoehtoja on rajattomasti! Jokainen voi kokeilla mieleisiään aineksia – lopputulos voi yllättää!

Nykyisin juotavan perinteisen siman – sen ”yhden ja oikean” – resepti on kuitenkin lähtöisin 1700-luvulta, eikä tässä yhteydessä voi olla mainitsematta tukholmalaista, tuolloista ”julkkiskokkia” Cajsa Wargia, joka vuonna 1755 julkaisi kirjan kaupungin silmäätekeville kokkailemistaan herkuista. Kirjasta tuli menestys – ja sen simaohje iskostui pysyvästi ruotsalaisten ja sitä kautta vähitellen suomalaistenkin mieliin.

Joten näissä tunnelmissa on hyvä kilistää lasillinen tai pari hyvää simaa ja toivottaa kanssaihmisille oikein hyvää vappua!