Burgerihaaste muotoutuikin eilen hieman tavanomaisesta poikkeavalla kaavalla.
Viime perjantaina, 24.2., paitsi tuli täyteen vuosi sotaa Ukrainassa, oli samalla eteläisen naapurivaltiomme Viron itsenäisyyspäivä.
Eli perjantaina tuli kaikkiaan 105 vuotta siitä, kun Viron maapäivien pelastuskomitea virallisesti julkaisi Tallinnassa edellisenä päivänä Pärnussa laaditun Viron tasavallan perustamisjulistuksen, Manifestin kaikille Vironmaan kansoille.
Käytännössä tuo vuoden 1918 julistus jäi näennäiseksi, sillä jo heti seuraavana päivänä saksalaisjoukot miehittivät Tallinnan ja maaliskuuhun mennessä Saksa oli ottanut koko maan hallintaansa. Itsenäisyyttä kannattaneet virolaiset pakenivat ”maan alle” tai ulkomaille. Tavallinen kansa sai tuta Saksan pontevat saksalaistamistoimet ja joltisenkin mielivallan.
Maailmansota kuitenkin oli loppusuorallaan ja Saksan häviö antoi virolaisille uuden mahdollisuuden itsenäisyyteen. Saksa luovutti hallitusvallan Virolle 19.11.1918. Virolaiset ryhtyivät välittömästi toimiin hallintonsa järjestämiseksi ja itsenäisyytensä turvaamiseksi muun muassa julistaen maahan liikekannallepanon.
Värväystoimet olivat silti pahasti jälkijunassa, sillä Saksan jättämään valtatyhjiöön ryhtyi Neuvosto-Venäjä vyöryttämään omia joukkojaan. Viro nousi vastarintaan seurauksella, että maassa käytiin joulukuusta 1918 aina tammikuulle 1920 vapaussotaa.
Bolsevikkijoukot valtasivat kuitenkin nopeasti, jo vuoden 1918 loppuun mennessä, lähes koko Viron ja palauttivat neuvostohallinnon maahan.
Kuten Suomi nyt avustaa Ukrainaa, avusti se tuolloin myös Viroa. Nuoren Suomen valtionhoitaja P. E. Svinhufvud totesi tuolloin lakonisesti ”Ystäviä on autettava” – Suomen kansa varsin yksimielisesti jakoi tämän ajatuksen ja ryhtyi keräämään apua Viron tueksi. Taisteluihin osallistui myös aivan konkreettisesti suomalainen 3700 miehen vapaaehtoisjoukko (I Suomalainen vapaajoukko ja Pohjan Pojat). Yleisesti nähtiin Suomen kannalta turvallisemmaksi, että Suomenlahden eteläpuolella olisi Suomen kannalta ystävällismielinen hallinto. Neuvosto-Venäjän valtaanpääsyä ei haluttu.
Virolaisten puolella taisteli myös ruotsalaisia ja tanskalaisia vapaaehtoisia, valkoisia venäläisiä ja brittiläinen laivasto-osasto. Myös maassa vielä olleet saksalaisjoukot joutuivat taisteluihin Neuvosto-Venäjän joukkoja vastaan.
Virolaiset yhdessä kansainvälisten tukijoukkojen kanssa ryhtyivät toteuttamaan vastahyökkäyksiä ja saivat lopulta vallattua alueitaan takaisin. Välirauha Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittiin 1919 ja lopullisessa vuonna 1920 solmitussa Tarton rauhassa maat tunnustivat toisensa. Viro oli jälleen itsenäinen.
Kovin pitkään virolaiset eivät taaskaan saaneet kansallista itsemääräämistään kehittää. Maa oli sisäisesti levoton ja ja lisäksi kansainvälisen suurvaltapolitiikan aallot alkoivat synkentää taivaanrantaa…
Toisen maailmansodan aikana Viro miehitettiin vuoroin Neuvostoliiton, vuoroin Saksan toimesta. Sodan päätyttyä Viron lopulliseksi kohtaloksi tuli jäädä syyskuusta 1944 lukien Neuvostoliiton valtapiiriin, osaksi valtakuntaa ja sen järjestelmää.
Miehitystä kesti aina vuoteen 1991. Sinä aikana kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan, maanomistus lakkautettiin, kaikki kansalliset ominaispiirteet pyrittiin häivyttämään… Neuvostoaikana vanhan itsenäisyyspäivän viettäminen – itsenäisyydestä puhuminen yleensäkin – oli ehdottomasti kiellettyä.
Neuvostoliitto ajautui kuitenkin 1900-luvun loppuvuosikymmeniä kohden vähitellen yhä suurempiin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Moskovan pyrkimys pitää kiinni valta-asemastaan keskushallinnon tiukoilla venäläistämistoimilla törmäsi kuitenkin virolaisten hiljaiseen, vähitellen voimistuvaan vastarintaan.
Suomi tuki hiljaa taustalla ja muun muassa välitti Pohjois-Virossa näkyneen Suomen television kautta tietoa länsimaista ja länsimaisesta elämänmenosta. Neuvostopropagandan mahdollisuudet menestyä Virossa olivat heikot… jopa sen ”virallisten edustajienkin” keskuudessa.
Lopulta vuonna 1989 ja sattumalta juuri maan vanhana itsenäisyyspäivänä 24. helmikuuta Viron sinimustavalkoinen lippu nousi ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton miehityksen jälkeen Toompealla Neuvostoliiton punalipun tilalle. Paria vuotta myöhemmin, 20.8.1991, Viro ilmoitti palauttavansa itsenäisyytensä. Tätä päivää juhlistetaan Virossa itsenäisyyden palauttamisen päivänä.
Viro, tämä eteläinen heimokansamme ja sen menneisyys ovat tulleet itsellekin tässä vuosien ja vuosikymmenten aikana jokseenkin tutuksi. Siellä on tullut vierailtua useampiakin kertoja. Maan historia kertoo omaa tarinaansa ja saa miettimään: entä jos Suomi olisi myöntynyt Neuvostoliiton esittämiin tukikohtavaatimuksiin ennen sotia… Mikä olisi ollut meidän kohtalomme? Olisinko itsekään tässä kirjoittamassa näitä juttujani…?
Suomen ja Viron heimoveljeyden, yhteisen historian ja geopolitiikan kunniaksi päädyimme eilen juhlistamaan Viron perjantaista itsenäisyyspäivää.
Virolaiset juhlivat itsenäisyyspäiväänsä aika lailla samoin kuin suomalaiset. Ohjelmassa on lipunnostoja ja seppeleenlaskuja, juhlava paraati, erityinen juhlavastaanotto, ylennyksiä ja kunniamerkkejä… Ja, kuten kaikkialla maailmassa, laitetaan parasta pöytään – niin presidentinlinnassa kuin yksityisissä kodeissakin!
Joten, juhlan kunniaksi Olivier-salaattia ja kilohailileipiä.
Olivier-salaatti on alkujaan moskovalaisen Hermitage-ravintolan keittiömestarina työskennelleen belgialaisen (joissakin lähteissä italialaisen) Lucien Olivierin 1860-luvulla kehittelemä. Salaatista tuli kuitenkin hyvin suosittu myös Virossa. Suomessa salaatti tunnetaan italiansalaattina (tosin Olivier-salaatista poiketen siinä on pastaa).
Lähtökohtaisesti kyseessä on siis majoneesipohjainen perunasalaatti, mutta alkuperäinen resepti on kadonnut ja nykyiset salaatit ovat kaikki mukaelmia tai enemmän tai vähemmän lähelle osuvia versioita.
Tässä kotoisassa Olivierissa oli tällä kertaa keitettyä perunaa ja porkkanaa, herneitä, punasipulia, suolakurkkua, persiljaa, kananmunaa, katkarapuja, virolaisia kanasigareja ja Miniöllesigare ja (pikkunakkeja siis) sekä majoneesi-smetanakastiketta. Ei ehkä salaatti kevyimmästä päästä – mutta sen verran hyvää, että nyt ei kaloreita lasketa! Juhlan kunniaksi!
Lisukkeeksi tuli kilohailileipiä eli virolaista mustaa leipää (Must Jassi seemneleib) kilohailien ja munavoin kera. Kannattaa kokeilla!
Hieman nyt oli siipan burgerihaaste vaarassa ja hän ehdottikin jo, että laitettaisiin nämä tarjolle kerrosleipinä: jos oikein silmin ja hyvällä tahdolla katsoo, niin kyllä siinä burgerin voi nähdä ja voidaan katsoa haasteen olevan edelleen voimissaan…
Noo… Ehkä hyvällä tahdolla – menköön! Sen, mitä jää puuttumaan burgerin autenttisuudesta, kuittaa maku plus aiemmin viikolla äpätetty perinteinen mäkin mättö.
Joten ei muuta kuin:
Head iseseisvuspäeva, Eesti Vabariik – ja head isu!
Hyvää itsenäisyyspäivää, Viron tasavalta – ja hyvää ruokahalua!