Arki on arkea, mutta arjestakin voi tehdä juhlaa. Aiheita ainakin löytyy vähän kaivellen joka lähtöön. Tänään, 16.3., ei lähtökohtaisesti ole Suomessa mitään virallista merkkipäivää, mutta jos mennään ulkosuomalaisten puolelle, niin johan juhlanaihetta alkaa löytyä!
Tänään on nimittäin mitä merkittävin merkkipäivä – Pyhän Urhon päivä – jota on syytä viettää kaikella asiaan kuuluvalla pieteetillä ja kunnialla, jos ei nyt pitkään, niin ainakin hartaasti.
Saanemme syyttää tästä ilosta irlantilaisia, jotka jo iät ja ajat ovat viettäneet omaa Pyhän Patrikin päiväänsä 17.3. Irlantilaisista ja Irlannista on kuitenkin matkaa suomalaisiin ja maamme raukoille rajoille. Tai ehkä ei niinkään! Kuten tiedämme, niin viime vuosisadan eri käänteissä sekä irlantilaisia että suomalaisia oli lähtenyt Yhdysvaltoihin työn ja toimeentulon perässä. No, siellä sitten tuli näitä kulttuurien yhteentörmäyksiä!
Irlantilaiset kehua retostelivat estoitta vuodesta toiseen Pyhällä Patrikillaan ja viettivät merkkipäivää sangen iloisissa merkeissä. Noina päivinä suomalaisia ja irlantilaisia yhdisti oikeastaan vain väri: irlantilaiset juhlivat vihreissään ja suomalaiset olivat puolestaan vihreitä kateudesta! Suomalaisetkin olisivat mielellään viettäneet omaa (kosteahkoa) juhlaansa. Vaan vappuun oli odottaminen.
Ketutus kuitenkin kasvoi vuosi vuodelta! Lopulta vuonna 1956 mitta tuli täyteen. Virginian kaupungissa Minnesotasssa paikallinen amerikansuomalainen Ketola’s Department Store -tavaratalon kauppias Risto Matinpoika tai paremminkin Richard L. Mattson pienimuotoisesti niin sanotusti ”pimahti” amerikanirlantilaisten työkaveriensa naljailuun siitä, miten heillä on niin vallan mainio pyhimys ja suomalaisten on nöyrästi tyydyttävä jurottamaan kodeissaan.
Mattson antoi palaa ja paukkua: hän keksi Pyhän Urhon! Tämä mahtimiehen legenda kertoi kuulemma siitä, miten muinainen sankari Urho viljasadon turvatakseeen karkotti Suomesta myrkylliset sammakot. Tarina meni – enemmän tai ehkä kuitenkin vähemmän – täydestä. Joka tapauksessa Mattsonin tarina miellytti hänen työkavereitaan siinä määrin, että he järjestivät tälle yllätykseksi toukokuulla Pyhän Urhon juhlan. Tosin paikka oli tuolloin vaatimaton: Ketolan tavaratalon taukohuone.
Pyhän Urhon juhlaperinne oli kuitenkin saanut alkunsa.
Myöhemmin psykologian professori Sulo Havumäki muokkasi tarinaa ja lisäili siihen omia aatoksiaan. Sammakot muuttuivat heinäsirkoiksi ja viljasato viinisadoksi. No, viinintuotantohan onkin kutta aikain ollut yksi Suomen keskeisimmistä tuotantoaloista… Merkittävin muutos koski kuitenkin merkkipäivän ajankohtaa, jonka Havumäki siirsi maaliskuun 16. päivään – saivatpahan suomalaiset kuittailla irlantilaisille, että he aloittavat juhlinnan ja saavat sitten jatkaa irlantilaisten kanssa. Sikäli kuin juhlajuomia tuolloin suomalaisten jäljiltä enää oli…
Havumäki kehitteli juhlapäivälle myös värit. Irlantilaiset saivat pitää tylsän vihreänsä – suomalaisille valikoituivat heinäsirkkojen tyylikäs niilinvihreä ja siihen ohelle tuli viinin kuninkaallisen arvokas liila. Merkkipäivän aloitukseen Havumäki kehitteli juhlavat Urhon sanat: ”Heinäsirkka, heinäsirkka mene täältä hiiteen”.
Ja niin, heinäsirkat menivät hiiteen tai upposivat Itämereen ja suomalaiset saivat vapaapäivänsä. Kansalaiset suuntasivat pubeihin, paraateihin ja tansseihin tai vaihtoehtoisesti viettivät päivää kotipiirissä hyvän ruuan ja nimenomaan kalakeiton parissa. Nykyisin päivä on virallinen vapaapäivä suomalaissyntyisille USA:n kaikissa osavaltioissa ja ilmeisesti kai osin ainakin myös Kanadassa.
paraati
Päivän nimi on herättänyt jossain määrin spekulointia. On hieman epäselvää, oliko nimen taustalla tuolloin vuonna 1956 vastavalittu presidentti Urho Kekkonen vai oliko kyseessä vain yksinomaan englannin kielen sana ”hero”, sankari, jonka saattoi suomalaisittan vääntää urhoksi tai urokseksi. Joka tapauksessa sanalla tarkoitetaan mitä ilmeisimmin jotain todella urheaa ja miehekästä.
Pyhällä Urholla on myös muistomerkki Minnesotasta: Menahgan kaupungista löytyy vuonna 1999 tehty veistos, jossa Pyhä Urho on keihästynyt valtavan kokoisen heinäsirkan. Todettakoon, että kyseisen veistoksen Urhon ja Kekkosen yhdennäköisyys on jokseenkin horjuva, mikä puoltaisi nimen ei-kekkosellisuutta. Suomesta ei Pyhän Urhon muistomerkkejä löydy, ellei sitten pidetä sitkeästi kiinni Urho Kekkosen yhteydestä legendaan ja haluta hänen lukuisia muistomerkkejään ”pyhimysmuistomerkeiksi” mieltää. Kekkosen tekemistä erinäisistä ihmeteoista on toki tarinaa jos toistakin, mutta hänen kanonisoinnistaan ei taida kuitenkaan olla todisteita? Joten, ehkä ei sentään julisteta vaikka Urho Kekkosen kansallispuistoa Pyhän Urhon kansallispuistoksi?
Päivä ei muutoinkaan ole kovin tunnettu Suomessa – kovin moni ei siitä luultavasti edes tiedä – mutta löytyy Suomestakin merkkipäivän juhlistajia. Esimerkiksi Turun yliopistolla folkloristiikan, etnologian ja uskontotieteen sekä myöhemmin myös arkeologian opiskelijat ovat viettäneet Pyhän Urhon päivää jo vuodesta 1987. Merkkipäivää vietetään esittämällä folkloristiikan opettaja Lassi Saressalon käsikirjoittama Pyhän Urhon legendasta kertova näytelmä. Esityksen jälkeen yleisölle on järjestetty kahvitilaisuus ja myyjäiset. Illalla on sitten vietetty vielä vapaamuotoista Pyhän Urhon juhlaa. Toisinaan on myönnetty jollekin sopivasti ansioituneelle henkilölle Vuoden Urho -kunnianimi.
Pyhän Urhon legenda on aikoinaan kirjoitettu myös kirjalliseen muotoon. Teksti on tarkoituksellisen kompuraista finglishiä ja laadittu oodiksi. Tarina kertoo ajalla ennen viimeisintä jääkautta eläneestä Urhosta, joka kasvoi piimällä ja ”kalamojakalla” (amerikansuomalainen kalakeitto) niin, että hänestä tuli vahva ja erittäin kovaääninen kaveri. Legendaksi Urho nousi, kun Liisaksi ja Matiksi nimetty pariskunta tarvitsi apua viiniviljelmiensä riesaksi tulleen heinäsirkkalauma häätämisessä. Apuun tuli lähestulkoon suoraan lämpimän saunan lauteilta Urho, joka vietiin vilvoittelutauolta, pelkkä pyyhe yllään suoraan viinitarhojen laidalle – no, miekkansa ehti sentään vyöttää matkaan mukaan.
Siinäpä Urho sitten manasi ja karjui heinäsirkkoja poistumaan ja lopulta yhdessä lausuttu loitsu ”Heinäsirkka, heinäsirkka, mene täältä hiiteen” toi avun. Viinisato oli pelastettu ja juhlat saattoivat alkaa. Neidot tanssivat ja saunapaljas Urho sai peitokseen komean viininpunaisen viitan.
Legenda oli syntynyt!
Oman pienen sivudetaljinsa tarinaan ja samalla Urho Kekkoseen tuo Helsingin keskustassa vuodesta 1973 toiminut Helsingin yliopiston Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan perustama Urkin baari eli St. Urho’s Pub. Pubin nimelle antoi hyväksyntänsä omakohtaisesti Kekkonen, osakunnan entinen aktiivi ja sittemmin kunniajäsen. Tähän pubiin ovat sitten Pyhän Urhon fanit niin Yhdysvalloista kuin Kanadastakin lähettäneet vuosien varrella kaikenlaisia tervehdyksiä. Fanaattisimmat ”uskovaiset” ovat jopa tehneet sinne pyhiinvaellusmatkoja!
Ja se oodi Pyhälle Urholle:
Ooksi kooksi coolama vee
Santia Urho is ta poy for me!
He sase out ta hoppers as pig as pirds.
Neffer peefor haff I hurd tose words!
He reely tolt tose pugs of kreen
Braffest Finn I effer seen
Some celebrate for St. Pat unt hiss nakes
Putt Urho poyka kot what it takes.
He kot tall and trong from feelia sour
Unt ate kala moyakka effery hour.
Tat’s why tat kuy could sase toes peetles
What krew as thick as chack bine neetles.
So let’s give a cheer in hower pest vay
On Sixteenth of March, St. Urho’s Tay.
(by Gene McCavic and Richard Mattson, Virginia, Minnesota – löysin tämän version osoitteesta https://karvahattu.blogspot.com/2009/03/pyha-urho.html)
Joten, lykkyä tykö ja siitä vaan suomentamaan – ja hyvää Pyhän Urhon päivää itse kullekin!