Kotitonttu istui tienvarren kinoksessa. Iltapäivä oli jo pimentynyt ja lämpötila alkoi kiristyä. Mutta mitä se voisi tehdä? Se ei tiennyt yhtään seinäjokelaista tonttua tai paikkaa, josta voisi käydä heitä etsimässä… Oli tämäkin!
Kotitonttu tunsi itsensä väsyneeksi, viluiseksi ja erittäin nälkäiseksi. Turun tonttu-ukolta saamansa eväät se oli jo syönyt, eikä eväspussissa ollut enää murentakaan. Kotitonttu huokaisi ja nousi ylös: kai sitä pitäisi mennä asemalle selvittämään, milloin seuraava kulkupeli lähtisi kohti pohjoista.
Yht’äkkiä kotitonttu tempaistiin yläilmoihin ja se lensi korkealle ilmaan ja tippui jonkun toisen käsiin. Uusi ilmalento, uusi käsipari nappasi kotitontun. ”Apua!” kotitonttu parkaisi vaistomaisesti. Heittelyt pysähtyivät ja hämmästynyt hiljaisuus täytti ilman.
”Sehän puhhuu”, yksi kotitontun napanneista totesi hämmentyneenä. ”Mikä se on”, kysyi toinen ääni. Kotitonttu oikaisi myssyään ja koetti kerätä arvokkuuttaan: se oli paljastunut ihmisille, mutta eihän tämä nyt aivan poikkeuksellista ollut. Se rimpuili hieman ja kotitontun napannut nuorehko mies laski sen maahan. ”Olen kotitonttu Savonrannasta”, se esittäytyi ja koetti estää ääntään värisemästä. ”Matkalla Rovaniemelle”, se jatkoi.
”Meetkö tekemään raporttia ollaanko me oltu kilttejä?” Taas uusi ääni. Kotitonttu katseli ympärilleen ja siristeli hämärässä silmiään. Se näki edessään neljä miestä, jotka nauraa kätkättivät hilpeinä. Kotitonttu ei ymmärtänyt. ”Mitä raporttia?” se ihmetteli ja katsoi sitten parhaaksi kertoa miehille lyhyesti suunnitelmistaan ja työhaaveistaan. ”Vaan tähän taisi tämä reissu nyt tyssätä, kun myöhästyin linja-autosta”, kotitonttu harmitteli.
Kaverukset katselivat kotitonttua vakavina ja mietteliäinä. Pieni tonttu oli selvästi pulassa. Miehet vilkuilivat toisiaan ja lopulta yksi heistä kysyi muilta aprikoiden: “Mitä tehhään, jätkät?” ”Ei sitä oikein voi tuohonkaan jättää”, toinen vastasi. ”Lähretäänkkö Ouluu?” kolmas kysyi ja neljäs heilutteli auton avaimia: ”Ei se oo kuin vajaa viis tuntii!”
Samassa kotitonttu lensi jälleen yläilmoihin, kun kaverukset suuntasivat kohti autoa. Yhdessä huiskauksessa se nostettiin takapenkille ja kaverukset hyppäsivät kyytiin. Sitten mentiin! Auton nokka kaarsi kohti pohjoista… ”Hei, jätkät, mää keksin, soitetaan Maralle ja viedää tää sopeva pikkukaveri komeesti Ouluu!”
Autossa alkoi yleinen hälinä. Kaikki hihkuivat innosta yhteen ääneen. Yksi hyssytteli jo muita ja koetti puhua puhelimeen. Toisessa päässä ilmeisesti oli kyseinen Mara, joka kuulosti jokseenkin yllättyneeltä, sitten hieman epäilevältä, sitten ärtyneeltä ja lopulta hän tuntui luovuttavan. ”Mara tulee. Lähtee nyt tulemaan!” Riemunkiljahdukset heiluttivat autoa ja kotitonttu tunsi sekoavansa. Se ei tajunnut enää mistään mitään…
Auto kääntyi käsijarrukäännöksellä ympäri ja lähti suuntaamaan kohti etelää…