Joulukuu alkamassa ja on aika perinteisen joulukalenterin…Tämä vuosi on keikahtanut aika lailla hiljaisuudessa blogi-osaston suhteen. Ideoita ja aiheita kirjoittelulle on sinänsä ollut maailma pullollaan, ja välillä ovat sormet syyhynneet päästä naputtelemaan näppäimistölle, mutta, mutta…

Kaipa se arki sitten tappaa luovuuden?
Öljykriisistä tai luonnonvarojen hupenemisesta on turha vouhkata: voin suoralta kädeltä nimetä kaikkein uhanalaisimman luonnonvaran ja se on aika! Vuorokaudessa on kyllä ruhtinaalliset 24 tuntia, mutta jos olet “sielusi myynyt” noin kahdeksan tunnin osalta työnantajalle ja ehkä saman verran nukkuakin pitäisi (noin osapuilleen), niin siitä viimeisestä vuorokauden kolmanneksesta kamppailevat kyllä aika lahjakkaasti turhankin monet arkiset riennot ja velvoitteet…

Toisaalta, kun ei oikein viitsisi tempautua joka tunteen matkaan ja apinan raivolla syytää blogiin, mitä sylki milloinkin suuhun tuo – tai sormille siinä näppäimistöllä. Sen verran on tässä vuosien saatossa jo oppinut, että asiat harvoin ovat vain mustia tai valkoisia tai edes harmaansävyisiä. Parempi ensin miettiä, ettet vallan itseäsi nolaa.
Ja, kun vähän fundeeraat ja etsit taustatietoja – no, juna meni jo.

“Tämän päivän uutiset ovat huomisen käärepaperia.” (Mitenkähän tuo sanonta olisi muotoiltavissa nykyiseen digimaailmaan?)
Parempi varmaan jättää ajankohtaisaiheiden kommentointi jatkossakin silleen(??) ja pitäytyä harmittomassa hömpöttelyssä.

Siis joulukalentereiden rustauksessa?
Hömpöttelyä tai ei – luvassa on jälleen huomisesta alkaen aina jouluun asti pientä jouluista porinaa. Teemana on tänä vuonna “joululaulut”. Valitsin – tai annoin arvan valita – 24 enemmän tai vähemmän perinteistä joululaulua. “Virallisten sanoitusten” pohjalta kirjoittelin kappaleen tai parin sekalaisen tarinan tai sen tapaisen ja nyt, arvoisa sivulleni eksynyt, tiukka kysymys:
Keksitkö, mistä joululaulusta on kyse?

Tunnustan, joululauluissa on samankaltaisuuksia – yhdessä jos toisessa pyörivät ne samat kuuset, joulupukit, puurot ja lapset – joten vihjeet voivat ohjata harhaankin… Lupaan kantaa huonoista vinkeistä täyden vastuun ja parantaa tapani mahdollisesti jo jouluun 2025. Sopiva rangaistus hämäyksistä lienee ekstra-annos lipeäkalaa?
Joka tapauksessa, joulupäivänä joululaululista sitten selviää – pienen bonuksen kera.

Mukavaa joulunodotusta kaikille!
Tästä( kin) se joulun alusajan loppukiri alkaa…… Kiitos jo etukäteen. Mukavaa joulun odotusta serkkuisein 🥰🧑🎄🎅
Kiitokset ja kuin myös!🌲🎁🎅