Viime päivien poliittista älämölöä seuraillessa on tullut (vaihteeksi taas) mietittyä kaikenlaista…
Etenkin ikuisuusaihetta: miksi yhteiskunnallinen keskustelu on jälleen kerran ajautunut älyllisesti laihaksi ja poliittisen tarkoitushakuiseksi teatteriksi?
Onko kyse järjen köyhyydestä vai älyn puutteesta?
No, sosiaalinen ja retorinen älykkyys on tietenkin oma lukunsa. Aika vaikea on kuvitella, että kansakunnan kaapin päälle olisi päätynyt peliälyltään tai viestintätaidoiltaan aivan totaalisen heikkolahjaisia tapauksia. Noustaanhan valtaan usein nimenomaan erinomaisen verbaalisen älykkyyden ansiosta.
Mutta pintapuolisen peliälyn ohella arvoon arvaamattomaan nousee asioiden hoidon kannalta ihmisen analyyttinen kognitiivinen kapasiteetti – eli aivojen raaka suorituskyky käsitellä tietoa.
Jos yksilön – vaikkapa nyt sitten poliitikon – kognitiivinen kapasiteetti ei riitä monimutkaisten ja keskinäisriippuvaisten syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseen (joita nykymaailmassa takuulla riittää), niin maailma kaikessa hallitsemattomuudessaan alkaa näyttäytyä uhkaavana ja hyvistä aikomuksista huolimatta lopputuloksena on järjen köyhyys – pakeneminen halpoihin yksinkertaistuksiin ja poliittiseen teatteriin!
Tällöin monimutkaisia ongelmia (kuten vaikkapa maahanmuuttoa tai talouskriisejä) yritetään ratkaista yksinkertaistamalla ne olemattomiin, vetoamalla populistiseen ”terveeseen maalaisjärkeen” ja suoraviivaiseen ”palataan menneeseen” -meininkiin.
Tämä ei ole viisaasta järjenkäyttöä, vaan kognitiivista pakoa todellisuudesta.
Ja näin useimmiten vain pahennetaan tilannetta.
Monimutkaisuuden sietäminen vaatisi sellaista metakognitiota (itsereflektiota), johon poliittisessa viihdejulkisuudessa ei ole aikaa…
Suurempi ongelma on se, että kognitiivisesti ylikuormittuneet johtajat ovat tunnetusti suuri vaaratekijä edustamilleen yhteisöille. Historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä tilanteista, joissa karismaattinen mutta analyyttisiltä kyvyiltään rajoittunut johtaja on vienyt yrityksen konkurssiin tai valtion kriisiin, koska hän ei ole kyennyt näkemään omien päätöstensä kerrannaisvaikutuksia.
Pitäisiköhän poliitikoille tehdä kognitiivisia kykyjä ja analyyttistä päättelyä mittaavat testaukset korkeimpiin tehtäviin pääsemisen ehtona? Tai järjestää koulutusta näiden taitojen – kuten metakognition ja järjestelmäajattelun – kehittämiseksi?
Mene ja tiedä.
Poliitikkojen kohdalla ongelmaksi jää tieten edelleen heidän äänestäjäkuntansa…
───
”Pelko on polku pimeälle puolelle.”
───
