Asia tuli ilmi ohikulkijan tarkkaavaisuuden ansiosta ja hirmuteko saatiin estettyä.
Pari päivää sitten satunnainen ohikulkija huomasi talon pihassa takaluukku avoimena pysäköidyn auton, jonka tavarasäiliön sisältö kiinnitti lenkkeilijän huomion: narua, nippusiteitä, muovisäkkejä, saha, veitsisarja… Lenkkeilijä muisti lukemansa dekkarin: juuri samat tavarat olivat tuolloin olleet keskeisessä asemassa murhasuunnitelmassa.
Pihalla ollut, mitä ilmeisimmin kiinteistön asukas, keski-ikää lähestyvä naishenkilö puhui puhelimeen selvästi hieman kiihtyneenä. Puhelun sisällöstä ohikulkija ei saanut selvää, mutta se, mitä hän pystyi kuulemaan, herätti väkisinkin huomiota: “juu, juu, vasta illalla, ymmärrän kyllä…”, “hei, hei, älä nyt keskeytä: missä ovat ne muovisuojat ja pesuaine” (tämän nainen lausui erityisen painokkaasti), “kyllä, lapset lähtivät jo tiistaina mummin ja vaarin kanssa mökille”…
Lenkillä olleen ohikulkijan kurkkua kuristi. Tilanne kaikkinensa oli erittäin epäilyttävä. Yht’äkkiä hänellä välähti: hänen lenkkinsä kulki usein tätä reittiä, mutta hän ei ollut nähnyt talossa asuvaa miestä pitkiin aikoihin! Ainakaan viikkoon.
Kuvio alkoi hahmottua: nainen oli murhannut miehensä ja toimittanut sitä ennen lapset pois kotoa. Nyt hän oli viimeistelemässä tekoaan. Hän oli hakenut tarvikkeita hävittääkseen ruumiin ja hänellä oli ilmiselvästi joku apuri tulossa auttamaan tässä makaaberissa toimessa.
Mahdollista tieten, että mies oli vielä elossa, mutta odotti puolustuskyvyttömänä ja avuttomana vääjäämätöntä kohtaloaan jossain talossa lukkojen takana.
Talon asukkaan kääntäessä hetkeksi selkänsä lenkkeilijä vaivihkaa kuvasi auton tavaratilan sisällön ja päästyään hieman kauemmaksi myös pihalla puhelimeen edelleen puhuvan naisen.
Kadun kulman taakse päästyään hän soitti poliisille.
Mutta, totta kai, ensin hän soitti iltapäivälehden juttuvinkkinumeroon.
Lenkkeilijällä, valveutuneella kansalaisella, oli hyvä mieli. Talossa toivottavasti vielä elossa oleva mies voitaisiin ehkä pelastaa ja naisen karmaiseva suunnitelma estää. Minkähän verran nainen tulee saamaan vankeutta? lenkkeilijä mietti. Suunnitelmallinen murha, yritys nyt ainakin… Huh!
Lenkkeilijän tyytyväisyys kasvoi, kun hetkeä myöhemmin poliisin virka-auto kurvasi hänen ohitseen kohti taloa. Miltei perässä ja vähintäänkin yhtä nopeasti talon suuntaan kiihdytti iltapäivälehden tunnuksin varusteltu henkilöauto.
Jo samana iltana lööpit huusivat tapahtunutta kuvien kera. Silminnäkijän – siis lenkkeilijän – havainnoista päätellen murhasuunnitelma oli häikäilemättömyydessään poikkeuksellinen, tarkkaan harkittu ja osoitti laatijaltaan täydellistä välinpitämättömyyttä toisen henkeä ja terveyttä kohtaan.
Motiivia voitiin tässä vaiheessa vain arvailla. Miehen yrityksen tilaa jo selviteltiin… Asiasta oli haastateltu silminnäkijän lisäksi myös muutamaa naapuria. Lähes kaikki olivat olleet yllättyneitä tapahtumakulusta: “Niin sopuisa pari”, “Ei tällaista voi uskoa”…
Muutama epäileväkin kommentti tuli. Naapuri Leena totesi yksiselitteisesti: “En ihmettele lainkaan, että näin kävi. Olen aina epäillyt, että vaimolla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.” 85-vuotiaaksi eläkeläiseksi esittäytynyt mies kertoi: “Se nainen on jotenkin outo, ei ole edes tervehtinyt”.
Rouva Koskisen kertomus sävähdytti ehkä eniten: “Näin hänet yhtenä iltana tosi myöhään viemässä jätesäkkejä ulkovarastoon – hätkähti selvästi, kun huomasi, että näin hänet. Erittäin epäilyttävää!”
Kadonneen miehen vanhemmat oli tavoitettu. He olivat lyhyesti todenneet poikansa olevan ulkomailla ja kieltäytyneet kommentoimasta “mokomaa hölynpölyä”. Miestä ei kuitenkaan ollut tavoitettu: kännykkään ei saatu yhteyttä… Olivatko myös vanhemmat sotkeutuneet asiaan? Mitkä olivat heidän välinsä? Lehti spekuloi tapahtunutta monisyisesti.
Miehen lapsuudenystävä, joka tosin ei ollut tavannut ystäväänsä muutamaan vuoteen, valaisi tilannetta. Hän kommentoi tilannetta lehdelle mielellään. Hän kertoi, että ei muistanut miehen tavanneen vanhempiaan aikoihin – olivatko syynä huonot välit? Muutoin hänellä ei ollut kummoisempaa sanottavaa.
Lapset olivat sen verran pieniä, että heitä ei voitu kuulla. Isovanhemmat pitivät heidät visusti pois median ulottuvilta. Kaukaa napatut sumennetut kuvat näyttivät noin 10-vuotiaan hennon tytön ja häntä ehkä pari, kolme vuotta nuoremman pojan… Lapsiparkojen kohtalohan tässä eniten säälitti.
Noin viikkoa myöhemmin lenkkeilijän ovikello soi… Ovella oli kaksi rotevaa virkapukuista konstaapelia.
“Päivää”, isompi ja jörömpi sanoi. “Olisiko teillä hetki aikaa jutella”, poliisi jatkoi ja kuuntelematta sen enempää astui eteiseen ja edelleen keittiöön. “Josko istuttaisiin hetkeksi.”
Lenkkeilijä oli hämmentynyt, mutta arvasi sitten: “Liittyykö tämä jotenkin siihen tekemääni ilmoitukseen? Miten sen miesparan kävi?” Poliisit katkaisivat lenkkeilijän puhetulvan lyhyeen esittäen vastakysymyksen: “Mikäs siinä oli taustalla, että te tämän ilmoituksen teitte?”
Lenkkeilijä ihmetteli hieman kysymystä ja kertoi sitten, miten tapahtuma oli edennyt. Yksityiskohtaisesti ja järjestelmällisesti. Toki hän oli edelleen – ymmärrettävästi – järkyttynyt ja hieman tuohtunutkin siitä, miten näin rauhallisessa naapurustossa tällaista voi tapahtua ja toivoi, että tilanne saataisiin nyt hoidettua “niin kuin laki tämmöisistä asioista sanoo”…
“Tuota noin…” jörö poliisi karautti kurkkuaan keskeyttäen lenkkeilijän vuodatuksen. “Ei tämä nyt aivan niin ole mennyt kuin olette olettanut.”
Lenkkeilijä tuijotti poliiseja hölmistyneenä.
“Ensinnäkin ne auton tavaratilassa näkemänne tavarat. Voisikohan olla ajateltavissa, että pyykkitelineen vanha ja rispaantunut naru pitäisi joskus vaihtaa, kasvihuoneeseen tarvitaan jotain tukemaan venähtäneitä kurkun taimia ja sisätiloissa olevia television ja atk-laitteiden kaapeleitakin pitää sitoa. Ja, jos viedään kierrätykseen lasten vanhoja vaatteita, niin mitähän siihen tarvitaan. Tai millä karsitaan puiden kuivia oksia?”
Toinen konstaapeli lisäsi nopeasti: “Ja se veitsisarja oli omalla nimellä verkkokaupasta tilattu ja ihan vain ruuanlaittoon!”
“Mutta puhelu! Oli kovin epäilyttävä…” Lenkkeilijä koetti puolustaa näkökantaansa.
“No, kuulitte siitä vain osan.” poliisi huoahti. “Murha-aikeista epäilemänne rouva itse asiassa puhui tämän “murhatun” puolisonsa kanssa ja kyse oli rouvan suunnittelemasta auton pesusta. Puoliso huolehti, että pesu tapahtuisi vasta illemmalla, jolloin ei olisi niin kuumaa, että pesuaine kuivuisi auton pintaan. Ja juurikin tästä pesuaineesta ja auton suojaukseen tarvittavista suojista rouva kyseli. Että missä ne ovat. Ja ei liene yllättävää, että isä kyselee lasten kauan odottamasta vierailusta isovanhempien luo?“
Lenkkeilijä oli hetken hiljaa… “Vaikea uskoa… Kun ei tätä miestäkään tavoitettu…”
Poliisit katsoivat lenkkeilijää avioivasti kuin miettien sanojaan erityisen tarkasti.
“No, ne lööppilehdet, joihin niin ansiokkaasti otitte yhteyttä, eivät kenties tavoittaneet, mutta rouva pystyi kyllä valaisemaan tätäkin asiaa ja mies tavoitettiin varsin nopeasti. Hän oli ulkomaan työkomennuksella, eikä luonnollisestikaan pystynyt aina vastaamaan. Soitti meille kyllä heti illalla, kun pääsi yhteyksien ääreen hotellilleen. Hyvin on hengissä ja hyvävointinen.”
“Hyvänen aika sentään… Mitenkäs tässä nyt näin…?”
“No, josko lähdettäisiin asemalle tätä selvittelemään. Oikeastaan meidän pitäisi kuulla teitä epäiltynä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, väärästä ilmiannosta tai kunnianloukkauksesta.”
”Meille on itse asiassa tullut teistä useampikin ilmoitus näillä nimikkeillä…”
Kuvat: AI, Pexels, Pixabay