Vuoden viimeinen neljännes alkaa olla pian puolivälissä ja vuosi kaikkinensa loppusuoralla. Tänään on ollut pyhäinpäivä ja tästä voinee sanoa alkavan loppuvuoden juhlakauden: pyhäinpäivä, isänpäivä, itsenäisyyspäivä, joulu, uusi vuosi… Sinne väliin vielä parit perhejuhlat… No, pientä haipakkaa tiedossa.
Mutta juhla kerrallaan. Tänään on tosiaan juhlittu pyhäinpäivää, muisteltu edesmenneitä omaisia ja ystäviä, sytytetty kynttilät heidän muistolleen, käyty haudoilla… Sanotaan, että kynttilän sytyttäminen symboloi rukousta, elämää ja kuolemattomuutta. No, kaunis ajatus, joka sopii tähän päivään sitoessaan tavallaan yhteen menneen ja nykyisyyden.
”Ennen vanhaan” pyhäinpäivänä menneen ja nykyhetken, tuonpuoleisen ja maallisen raja oli vieläkin häilyvämpi ja raottui juurikin pyhäinpäivän aikaan. Tuolloin edesmenneet marttyyrit, pyhimykset sekä yleensä henget ja vainajat tulivat vierailemaan entisillä asuinsijoillaan. Eikä näitä vieraita saanut jättää vaille huomiota, vaan heitä tuli kestitä kaikin tavoin: tarjota lämmin sauna, maistuvaa ruokaa ja juomaa – kaikenlaista hyvää tai oikeastaan parasta, mitä talo suinkin tarjota saattoi. Jos kestitys oli onnistunut ja vieraat lähtivät pois tyytyväisinä, oli myös tulevan kesän karjaonni luultavasti taattu.
Ajat vaihtuivat, tavat muuttuivat… Vuosisatojen saatossa kirkon vaikutus ihmisten elämässä heikkeni, ihmiset ja yhteiskunta maallistuivat ja vanhoista uskomuksista luovuttiin… Ajatus edesmenneiden hyvittelystä muuttui enemmän yhteisölliseksi ajanvietteeksi: talolliset kestitsivät torppareitaan ja alustalaisiaan. Tavallaan tämä oli luonnollistakin ja ajankohta looginen: syksyllä olivat laarit ja varastot satoa täynnä ja pöytään oli laittaa mitä erilaisimpia syksyn herkkuja.
Suomessa vietettiinkin pitkään pyhäinpäiväin aikoihin sadonkorjuujuhlaa, kekriä. Jossain määrin nämä kaksi, kekri ja pyhäinpäivä, sekoittuivat 1800-luvun kuluessa. Kekrin railakkaat juhlat kuitenkin laantuivat 1900-luvun alkuvuosikymmeniin mennessä ja päivä alkoi muuttua hiljaisemmaksi, hartaammaksi pyhäinpäiväksi ja – tavallaan jälleen – yleiseksi vainajien muistopäiväksi. Tavaksi tuli sytyttää kynttilä edesmenneiden läheisten muistoksi. Monet, jos mahdollista, alkoivat vierailla myös hautausmailla. Sinänsä ymmärrettävästi haudoilla käynti alkoi Suomessa yleistyä toisen maailmansodan jälkeen.
Hautausmaalla onkin pyhäinpäivänä aivan oma tunnelmansa… Pimeys ja valo rinnakkain: syksy on usein synkimmillään, mutta kynttilöiden meri kuitenkin valaisee tienoot. Tuntuu kuin aika pysähtyisi – mennyt ja nykyinen ovat jälleen kerran läsnä.
Vaan sitten kotiin ja pyhäinpäivän perinteitä kunnioittaen illalliselle hyvän ruuan pariin. Tänä vuonna tarjolla oli omena-cheddarkeittoa paahdettujen pähkinöiden ja cheddar-raasteen kera, lihaliemessä ja punaviinissä yrttien kera hitaasti haudutettua naudanpaistia, lohkoperunoita ja hunajalla maustettuja uunijuureksia, jälkiruuaksi kevyt sitruunainen juustokakku pensasmustikoiden ja hapokkaiden tyrnimarjojen kera. Juomana oli kivennäisvettä ja ranskalaista Chapoutier Rasteau 2017 -punaviiniä.
Syödään hyvin, nautitaan syksyn hiljaisuudesta.
Annetaan ajan pysähtyä hetkeksi.