Olen joskus aiemminkin sanonut, että on ihan hyvä juttu, että ihminen vanhenee…
Se tuntuu vaan olevan aika monelle hankala asia käsiteltäväksi. Tieten, vaihtoehtoihin nähden ei vanheneminen sinänsä liene ikävä juttu tai mitenkään vaikeaa – aika väistämätöntä se ainakin on – mutta siihen liittyvät oheistapahtumat… Kuten ennen kaikkea se, että ihminen muuttuu vuosiensa myötä.
Etenkin tuo ilmiasu pruukaa väljähtymään. Johtuu varmaan siitä, että mitä enemmän vuosia kertyy, sitä pidempään on ollut maan vetovoiman vaikutuksen parissa. Ehkä myös kuulla on osuutensa asiaan – aiheuttaahan se vuorovesi-ilmiönkin. Ei oikein muuten voi selittää, että nahka kummasti löystyy ja venyy ja alkaa valua alaspäin. Harmillista on myös se, että vetovoimien vaikutukset ovat kovin valikoivia ja kohdistuvat eri tavoin kropan eri alueisiin. Ja miten se sitten itse kuhunkin vaikuttaa.
Jos yhdellä alkaa leuankaari suuntautua kohti maankamaraa, niin toisella se gravitaatiovoima iskee pyrstöpuoleen. Kolmannella alkavat allit lepattaa siihen malliin, että voisi olettaa ihmisen evoluution olevan suuntautumassa kohti lintumaailmaa… Hiuksetkin harmaantuvat. No, jotkut saavat siitä aiheen kutsua itseään harmaiksi panttereiksi, vaikka muotokieli noin yleisesti alkaisi viittaamaan enemmän harmaahylkeeseen… Ja mitä kaikkea kenelläkin. Mikään kehonosa ei ole pidemmän päälle turvassa.
Se tuntuu olevan joillekin vaikea hyväksyä?
No, tuskin kukaan nyt niin erityisen mielissään on siitä, että tulee erinäisiä rupsahduksia ja kremppoja. Tokihan jokainen pyrkii pitämään itsestään, kunnostaan ja muusta hyvinvoinnistaan huolta kulloisenkin parhaansa mukaan. Sekin on vaan melkoista tasapainottelua! Jos jumppaat ja venyttelet, nahka silloinkin venyy ja alkaa lerpattamaan, mutta jos makailet, anteeksi, meditoit rennosti sohvalla, lihakset surkastuvat ja ruipistut. Jos pidät yllä positiivista mielialaa ja hymyilet, syvenevät naamajuonteet. Vaan ryppyotsaisuuskin kostautuu… Valitse siinä sitten!
Jotkut valitsevat sen. että ryhtyvät vähän tiukempaankin taistoon ajan hammasta vastaan. Perusarsenaalin – ravinto-liikunta-uni – rinnalle otetaan kemiallinen sodankäynti ynnä viimekädessä värvätään palkkasotilaita loputtomista kosmetologien ja kirurgien armeijoista.
Noilla sektoreilla sitä arsenaalia sitten riittääkin…
Mietin vain… Mitä noiden erilaisten rasva- ja meikkiputeleiden tuoteselosteita olen joskus katsellut, niin välillä tulee mieleen, että onkohan nykyaikainen kosmetiikkateollisuus jatkanut siitä, mihin muinaiset egyptiläiset jäivät. Ja jopa ylittänyt historian saavutukset! Ruuttaako ihmisriepu vanhenemisen pelossa nahkaansa sellaiset määrät sekalaisia troppeja, että lopulta ikuinen elämä on taattu? Ainakin kroppa säilyy säilöntäaineilla kyllästettynä ajasta ikuisuuteen ja vähän pidempäänkin, vaikka henkiriepu jossain vaiheessa lähtisikin omille teilleen…
Viimeisin villitys tuntuu olevan ennaltaehkäisevät hoidot vanhenemista vastaan! Eli sellaisille vasta parikymppisille nuorille suositellaan muun muassa pistoshoitoina laitettavaa hyönteismyrkkyä naamavärkkiin joskus tulevaisuudessa ilmaantuviin juonteisiin. Siis, jotta niitä juonteita ei sitten edes ilmaantuisi… Vaan, mistä sen tietää, mihin ne juonteet ovat ilmaantumassa? Vai ruutataanko kaiken varalta täyspuudutus koko naamaan?
Siihen kun lisätään vielä erinäiset täyteaineet poskiin ja huuliin, niin naama on yhtä persoonallinen ja ilmeikäs kuin antiikin teattereiden naamioilla! Ehkä se sitten näyttää nuorelta, raikkaalta ja elinvoimaiselta…?
Täyteaineista tulivat mieleen rasvansiirrot eli operaatiot, joissa rasvaa otetaan pois tietyiltä kehon alueilta ja siirretään toisaalle. Onkohan kukaan miettinyt operaatioon liittyviä riskejä. Tai siis, varmasti näitä on mietitty, mutta tuli vain mieleen, että jos kerran on jopa niin sanottuja nukkuvia tai ylisukupolvisia geenejä, niin miten sitten paikasta toiseen siirtyvät rasvasolut käyttäytyvät… Sopeutuvatko siirretyt rasvasolut aukottomasti uuteen ympäristöönsä vai pyrkivätkö ne edelleen toteuttamaan alkuperäisen sijaintinsa tarkoitusta? Jos rasvasolukkoa on siirretty ahterikantin puolelta naamavärkkiin, niin se voisi sitten ehkä selittää joidenkin usein viikonloppuisin ilmenevää taipumusta pyllähtää naamavärkilleen. Aloin jo miettiä myös tietyn kaasunmuodostuksenkin siirtymistä klyyvarivälitteiseksi, mutta kaipa lääkärit osaavat alansa ja paineistavat letkunsa oikeisiin tehoihin. Eikä toisaalta moinen toiminta taida edes kuulua rasvasolujen tehtäviin…
Ja ennemminhän rasvaa siirrellään sinne peräosastolle vaikkapa vatsanseudulta. Peräpeilin kohotus onkin tutkitusti varsin tehokas keino hidastaa tai jopa pysäyttää ikääntymisen vaikutukset: suunnilleen yksi kolmestatuhannesta saa ikääntymisen jopa pysähtymään totaalisesti! Ainoa tiedetty haittavaikutus näissä tapauksissa on tieten hengenmeno. Mutta: peppu on terhakkaan nuorekas!
Toinen suunta, jonne tehdään täydennysoperaatioita, on rintavarustus. Lähinnä tämä koskee naisoletettuja, mutta eivät nämä leikkaukset nyt miesoletetuillakaan harvinaisia nykyään ole – heillä tosin useimmiten taidetaan tehdä rintalihaksen piennysleikkauksia. Mutta naisoletetuilla: täytetään ja nostetaan, kiristetään ja muotoillaan niin, että äärimmäisissä tapauksissa asianomainen tarvitsee periskoopin nähdäkseen, minne on menossa.
Pitäisi muistaa, että naisten rintavarustuksen tipahtamisella iän myötä on vissi tarkoitus. Luonto on siinä mielessä viisas: Nuorena kuuluu tulla ja mennä, elää nuoren ihmisen elämää ja vaikka etsiä sitä elämänkumppaniakin. Tuolloin voipi olla eduksi pirtsakka ja pomppivainen ilmiasu. Vanhemmiten tulevat vastuut perheestä ja työstä ja iän myötä ne varsin väistämättömät vaihdevuodetkin. Arki ja elo voipi käydä ruuhkavuosissa hiukka hikiseksi ja siksi on hyvä, jos tuossa vaiheessa naisimmeisellä on jo omasta takaa jotain millä leyhytellä. Ei sitä viuhkaa joka hätään löydä! Toisaalta työtkin sujuvat mukavammin, kun ei ole esteitä edessä – mahdolliset läpykät voi nakata olan yli ja laittaa vaikka rusetille niskan taakse, niin eivät ole sitten tiellä… Nuoret naisetpa eivät tähän vallan erinomaiseen temppuun pysty.
Jaa-ah… Tulipa taas turistua… Tarkoitukseni ei siis missään nimessä ollut tai ylipäätään ole tuomita tai kyseenalaistaa kenenkään valintoja – kunhan tässä aikani kuluksi höpöttelen! On jokaisen oma asia, millä ja miten elämänsä täyttää ja nahkansa parkitsee. Mietin vain, että jos elämä täyttyy ikuisen nuoruuden tavoittelusta, niin jääkö se elämä sitten kuitenkin elämättä?
Tieten voi esittää vastakysymyksen, että mitä se elämä sitten pohjimmiltaan on…
No, saahan sitä itsestään haluamallaan tavalla huolehtia (tai olla huolehtimattakin). Itse ajattelen, että jos niitä ryppyjä (kuitenkin) tulee, ovat ne vain rikkautta ja todistus hyvin eletystä elämästä. Onnellisinta tieten olisi, jos vuosissa vanhana (rypyillä tai ilman) voisi yhä olla hengessä nuori. Ja, jos siinä sivussa kroppakin pysyy vauhdissa mukana tai hölköttelee edes jotenkin perässä, niin mikäpäs siinä sitten oleillessa.
Itse päätin täyttää tänäkin vuonna 25 vuotta! Ainakin mieleltäni. Hivenen varttuneempi kroppani päätöstäni kyllä protestoi, mutta siltä ei nyt kysytä. Mököttäköön. Kyllä se siitä lauhtuu…
Vaan nyt lähden kauppaan: sävytesampoo, mokoma, pääsi loppumaan…
Olipa hauska kirjoitus! Sai meikäläisen leveään hymyyn.
Myös antiikissa kipuiltiin vanhentumista. Siihen aikaan ei ollut tilastoja elämän pituudesta, vaan paremminkin yhdessä havaittiin, että kaikenikäisiä sitä ympäriltä vaan kuoli; myös lapsikuolleisuus oli suurta.
Mitään ikään liittyviä tarkkoja ennusteita ei siis ollut, vaan asioita havaittiin enemmänkin toimintakyvyn kautta. Esimerkiksi viiniä suositeltiin vasta yli kolmekymppisille, koska ”nuoret” olivat luonteeltaan liian kiivaita.
Ihannepariskunnaksi miehet järkeilivät hedelmällisen 18-vuotiaan nuoren naisen ja 37-vuotiaan isästään eronneen omaa taloutta hallitsevan viisastuneen miehen, jolla oli elämänkokemusta hallita perhettä.
Antiikissa myös pyrittiin kohtaamaan totuus sellaisena mitä se on. Kerrotaan hullusta, joka istuskeli onnellisena Ateenan satamassa uskoen, että jokainen laiva toi hänelle kultaa ja arvoesineitä. Kukaan kaupunkilaisista ei halunnut olla tuo hullu, vaikka hän selvästi olikin onnellinen valheessaan, sillä epämiellyttäväkin totuus tuntui arvokkaalta; hullu kun lähinnä vain istui toiveajattelussaan ja väärässä luulossaan.
Nuorella ihmisellä on vanhukseen nähden kokonainen elämä edessään, jonka lisäksi vasta melko vähäinen määrä kohdattuja pettymyksiä takanaan, joten nuorten on siten paljon helpompi maalata tulevaisuuttaan toiveikkaaksi näyttämättä muiden silmissä hullulta. On hyvä kysyä millaisessa totuudessa ihminen (nuori tai vanha) ylipäänsä haluaa elää, ja mitä hän on valmis totuudellaan tekemään. Totuudet itsessään eivät ikinä ole kovinkaan yksiselitteisiä.
Tuntuipa hyvältä lukea lämminhenkinen leikittelevä kirjoituksesi.
Ajatusklubi
Hei! Kiitokset – mukavaa, jos saatoin piristää päivääsi!
Ja kiitos myös itsellesi: sainhan ”paluupostina” tarinan antiikin ajoista! Mietin vain, mikä kirjoituksessani johti ajatuksesi noinkin pitkälle menneisyyteen… Antiikkinen kirjoitustyyli vai… No, en minä sentään niiin vanha ole! 😉
Toisaalta, eipä sinne ajanlaskumme alkuun ole kuin jotain 60–70 sukupolvea. Siinä ajassa on ympäröivä maailma ehtinyt muuttua aikamoisesti – ihminen itse ei ehkä niinkään. Samoja aatoksia tästä ”elämän riehasta” yhä mietitään.
Ja jokaisella tosiaan on, kuten totesitkin, oma totuutensa ja todellisuutensa. Mikä tieten tekee tästä yhteiselosta piirun verran hankalampaa. Jos kyllä mielenkiintoisempaakin – eivät pääse blogiaiheet loppumaan…
Mukavaa päivää sinulle!👋