Kun tässä on tullut seurailtua vaikka tuota poliittista keskustelua julkisuudessa ja kommentointia ja kirjoittelua tuolla lehdistönkin palstoilla, niin vaikuttaisi siltä, että Suomessa riittää nykyisin aiheita valitukseen enemmän kuin riittämiin! Milloin sää on liian kylmä, milloin sateinen tai kuuma, mutta koskaan ei hyvä tai edes parahultainen. Ja niin kuin ei kurjassa säässä olisi tarpeeksi, niin tavallisen ihmisen elämä käy muutoinkin alati vaikeammaksi! Nimittäin: hallitus toisensa perään tekee päätöksiä, jotka saattavat vuosi vuoden jälkeen kunnolliset veroja maksavat kansalaiset kerta toisensa jälkeen tavanomaisesta kiirastulesta suoranaiseen kurimukseen.
Pitäisi varmaan tehdä kuin Matti-poika aikanaan aikoi (tai sitten ei): muuttaa Kööpenhaminaan ja ottaa Ruotsin kansalaisuus. Sieltä voisi sitten jossain vaiheessa palailla hissuksiin takaisin kotimaahan, kunhan vain on ensin käynyt ostamassa karkit ja muut tykötarpeet Haaparannan putiikeista.
Niin, ja paluu koto-Suomeen on ehkä syytä tehdä kesäaikaan! Näinä maailmanaikoina kun ei koskaan voi tietää, miten nuo rajamuodollisuudet menevät: jos vaikka sulut koukkaavatkin vaihteeksi lännen puolelle ja joutuu ylittämään rajan uimasillaan… Kesällä se on varmasti mukavampaa. Ja ehdottomasti kannattaa hihkaista se asylummi rajalla, niin sitten ovat kaikki huolet ohi ja hallitus hamaan kuudenteen polveen maksaa viulut ja kahdesti viikossa ravintolaillallisenkin. No, kannattaa yrittää ainakin. Tieten, pessimisti ei pety… Saapahan vaan lisäaihetta valitteluun.
Noista sukupolvista tulikin mieleen: Valitustahan riittää ja vallitsee alituinen kiista sen suhteen, mikä ikäpolvi onkaan se kaikkein kauhein! Tai niin sanotusti rasittavin. Keski-ikäiset naiset ovat kuulemma aika vahvoilla. Valituksellisena erityisosaamisena on heillä se, että he alati haukkuvat toisiaan (tai nuorempiaan) eri somealustoilla. Vaan aikamoista ruikutusta saavat aikaan keski-ikäiset miehetkin: he puolestaan valittavat, ettei keski-ikäisillä naisilla (eikä toisaalta niillä nuoremmillakaan) koskaan riitä aikaa heille, kun roikkuvat vain siellä netissä ties missä ryhmissä valittamassa toisistaan! Kunnon mies ei voi muuta kuin valittaa kovaa kohtaloaan. Itkuksihan ihan meinaa kääntyä tämä elämän kurjuus, kun joutuu ihan itse hakemaan leipänsä jääkaapista.
Eikä varttuneempi väkikään anna juuri ilonaiheita! Kaupoissa varsinkin kuuluu joka nurkalta jupina ja murina siitä, miten seniorit tukkivat kassajonot. Ja ennen kuin sinne asti pääsevät edes töpöttelemään pitävät mokomat hyllyväleissä niitä eläkeläistapaamisiaan. Mikä paikka se on rollaattoreiden kokoontumisajoille!? Tai kauppakärryparkeille. Siinäpähän sitten porisevat iloisina ja hekottelevat… Maksavana asiakkaana haluaisin tuolloin ehdottomasti juuri sen alahyllyn tuotteen, jonka eteen ovat kärrynsä parkkeeranneet. Väistävät toki ja pyytämättäkin, mutta ihan takuulla haukkuvat valveutuneen tarjoushaukan, jahka tämä katoaa seuraavan hyllyvälikön senioriseminaarin sekaan. Pysyisivät kodeissaan kutomassa sukkaa tai pilkkomassa klapeja sinne pönttöuuneihinsa korpikulmillaan tai mistä ovatkaan pöllähtäneet häiritsemään oikeiden ihmisten elämää.
Niin, tuo ikääntyminenkin on tehty nykyään niin vaikeaksi. Tavan ihminen ei saa enää edes hoitaa kuntoaan rauhassa, jotta saisi elää terveen vanhuuden! Metsissä, jos hiihtelet iloksesi, niin pitää alvariinsa mennä kuusen taakse puremaan suksisauvaa, ettei kiukku kiehahtaisi ja sauva heilahtaisi, kun ne hitaammat siellä ladulla eivät tajua väistää mettähallituksen puolelle! Vaikka etäisyyttä ei ole enää kuin 120 metriä, niin siellä ne vaan lykkivät lylyjään ja sompailevat sinne tänne!
Ja ne nopeiksi itsensä kuvittelevat hiihtelijät! Kehtaavat mennä ohi niin, ettei niitä enää tavoita! Niille nyt ainakin voi sauvaa heristää ihan avoimesti, kun eivät kuitenkaan vaivaudu katsomaan taakseen pahoitellakseen tekosiaan! Kesät olivat pitkään vielä kurjempia, kun ei ollut edes sitä suksisauvaa pahan päivän varalle. Onneksi joku sentään keksi tuon sauvakävelyn – siitä sai ihan uutta puhtia lenkkeilyyn.
Uintiakin suositellaan kuntoilumuodoksi. Ja hyvä harrastehan se on: eivät rasitu nivelet ja sopii, vaikka olisi vähän tuota massaakin kertynyt… Vaan on se silti ihan vihoviimeinen hammastenkiristys! Hoida siinä sitten kuntoasi, kun ne halvatun rasvakellujat ilmestyvät radantukkeiksi! Menit hallille sitten mihin aikaan päivästä tahansa, niin aina on se sama vähintään kuuden kelluskelijan rinnakkainen lauma juoruamassa sillä hetkellä muualla olevista samanlaisista. Berliinin muuristakin saattoi hyvällä tuurilla päästä läpi, mutta tuota barrikadia ei ohiteta ja yrityksestäkin nousee meteli. Hyvä, jos eivät täräytä vesijuoksuvyöllä!
Uimahalleissa ainoa rata, jossa on tilaa ja uidaan säädyllisesti peräkanaa, on se keskirata. Siellä on vaan useimmiten sellaisia nuoria harteikkaita juippeja ja nuoria yhtä harteikkaita naisoletettuja – ja ne kastelevat sinut ihan varmasti. Tahallaan, totta kai. Heittelevät käännöksiään, pärskivät ja räiskivät vettä minkä ehtivät ja sanovat vaan, että rata on varattu kilpauimareille. Ja pöh! Ei siellä mitään kilpailua koskaan ole ollut! Kyllä minä ne kilpailut tunnistan, kun sellaiset näen. Kunhan yrittävät tehdä tavan ihmisen elämän vaikeaksi. Helskutti! Raastuvassako tässä pitää tavata!
Mitä tulee muihin liikuntamuotoihin, niin pyöräilyä en enää edes yritä. Joskus tuli sitäkin harrastettua, mutta kahdesti meni rengas: toisen kerran hiekoitussepeli repi renkaan auki. (Siinäkin yksi hullun homma: levitetään talvella sepeliä pitkin teitä, että saadaan se sitten keväällä kerätä pois – ja kaikki vaan siksi, kun ei enää osata talviautoilua. Taikka kävelläkään sen puoleen.) Ja se toinen kerta: joku oli rikkonut pullon pyörätielle. Ihan varmasti se oli joku nuori jantteri perjantai-illan pöhinöissään. Ei sitten sen vertaa ollut viitsinyt, että olisi vienyt putelin mukanaan ja kauppaan. Kokonaista 10 senttiä pirstoi siinä meikäläisen renkaan löydettäväksi! Se paikkarasia maksoi aika lailla enemmän, melkein kaksi euroa!
Niin, ne jantterit eli se nuoriso! Siinä vasta porukka onkin. Ei mitään käytöstapoja… Hölisevät linja-autoissa niistä tuktak-tai-mistä-lie-videoistaan niin, että kunnon kansalainen ei saa keskittyä rauhassa kommentoimaan kännykkänsä somepalveluissa ministereiden ja kaikenkarvaisten julkkisten törttöilyitä, jos tieten niitä karvoituksiakin. Ja lisäksi nuo tulevaisuuden toivottomuudet huudattavat musiikkiaan tuolla kaupungillakin siihen malliin, että heikkohermoisempi erehtyy jo luulemaan, että nytkö se sota jo syttyi!
No, ei syttynyt. Vaikka lähimmäisten naamanpunoituksesta päätellen ei kovin kaukana siitä viipoteta…
Olen usein sanonut, että suomalainen on onnellisimmillaan saadessaan valittaa eli siinä mielessä valtakunnassa on edelleen kaikki hyvin. Some on täynnä mitä kiivainta älämölöä ja lehtien kommenttipalstoista päätellen suomalaisten mielikuvitus valituksenaiheiden suhteen on loppumaton. Toivotaan siis, että nykyinen kurjuus jatkuu ja valitettavaa riittää tulevaisuudessakin. Niin kauan kuin savu nousee itse kunkin korvista ja päkätys kaikuu lähimmäisten selkien takana, voimme olla rauhallisin mielin tulevaisuudessakin maailman onnellisin kansa.
Ps.
Kannattaa kuitenkin olla varuillaan ja valmiina:
Jos naapurit alkavat iloisesti hymyillen toivotella hyviä huomenia rapatessaan parkkipaikan aamuhämärässä iglujaan ajokuntoisiksi, niin itse ainakin käyn kaupassa hankkimassa kotivaran.
Ja varmemmaksi vakuudeksi poistan iltalenkillä kävelysauvasta tulpan!
Hyvä ja hauska teksti!
Ihmiset todellakin valittavat aivan liikaa joka asiasta ja ehkäpä me ihmiset olemme rotuna tai lajina sellainen, ettemme näe sitä kuin hyvin meillä asiat loppupelissä on (ja tunnustettakoon että olen hyvin usein tällainen). Olemme toisin sanoen kiittämättömiä ja ahneita ja sen tähden tämä maailma on sellainen kuin se on mutta aina voi toivoa (ainakin sukupuuton jälkeen, ehkäpä seuraava versio meistä osaa arvostaa asioita) !
Näinhän se pruukaa olemaan, että ne elämän hyvät puolet ja asiat, ikävä kyllä, luvattoman helposti unohtuvat. Silti, kaiken uhallakin sanon, että saisi tuo lumentulo jo riittää!
Kyllä kaikki oli ennen paremmin 😀
Väkiseltäänkin pisti hymyilemään tämä kirjoitus. Kiitos.
Ehkä nyt ei sentään aivan kaikki…!? Mukavaa, jos saatoin piristää päivääsi.