Perheemme uusin tulokas, kissanpentu Nella-neiti, on nyt totutellut yhteiseloon huushollimme karvaisten ja vähemmän karvaisten jäsenten kanssa vajaan viikon ajan. Ja hyvin on mennyt: Feni ja Vanhaherra Miku olivat alusta lähtien uteliaita tulokkaan suhteen. Sittemmin ystävyys Fenin kanssa on yhteisten leikkien ja pienten ruoka- ja herkkuhetkien kautta tiivistynyt edelleen. Yhdessä tullaan ja mennään ja pieni selvästi seuraa Feniä ja ottaa mallia ”isoveljestään”.
Miku sen sijaan – ehkä siihen nähden, miten hyvin yhteiselo Fenin kanssa aikanaan alkoi – on nyt ollut alkuhämmästyksen jälkeen varauksellisempi. Välillä hän on pienelle jopa vähän sähähdellytkin. Ehkä pentua on syytä toisinaan myös komentaa – junioreiden ryjyäminen on nimittäin aika ajoin sen verran vauhdikasta, että vähän rauhallisempaa elämänmenoa jo arvostavan seniorin on hieman vaikea sulattaa häntään pureutumaan pyrkivää tai kyljen yli juoksevaa pikkuvintiötä. No, enimmäkseen yhteiselo sujuu ongelmitta ja Miku on pariin otteeseen pienen jo pessytkin.
Bandi… On Bandi. Enimmäkseen matroonamme esittää välinpitämätöntä, mutta on jo monta kertaa narahtanut siitä, että hän sivusilmällä seuraa tarkasti tapahtumia. Välillä pientä komennetaan ja ohjataan hyvin määrätietoisesti; välillä esitetään vanhaa, kaikkitietävää rouvaa, joka on kaikkien pentumaisten temppujen ulottumattomissa. Yhden kerran tuli tosin sietoraja vastaan: Bandin öinen nukkumispaikka on mamman tyynyn vierellä – siihen pennulla (tai oikeastaan kenelläkään muulla) ei ole asiaa ja yöllinen tyynynvaltausyritys tuomittiin pontevalla sähinällä.
Mutta kaikkinensa, hyvin menee.
Nellan taustoista emme kovin paljoa tiedä. Hän ilmeisesti on lähtöjään ”populaatiokissa” eli jossain, maaseudulla kuulemma, on ollut uros, pari naarasta ja sitä myöten… useampi pentue… Eläinsuojeluyhdistyksen väki oli kuitenkin päässyt puuttumaan tilanteeseen ennen kuin tilanne ja pentumäärä pääsivät karkaamaan käsistä. Ilmeisesti tilan omistajalla/omistajilla ei sitten ollut ymmärrystä, voimia, kykyä, halua tai resursseja puuttua omatoimisesti asiaan… Tiedä häntä. Näitähän ikävä kyllä riittää edelleen. Nyt joka tapauksessa tämän tarinan aikuiset kissat ja pennut on otettu huostaan ja ne madotetaan (tai mitä muuta lääkinnällistä apua ne tarvitsevatkaan), sirutetaan ja sterilisoidaan ja niille etsitään uudet kodit. Nella ja sen sisarukset vanhimpina pentuina saivat jo uudet kodit. Nuorempia vielä kesytellään samalla, kun ne odottavat adoptiota.
Nellan nimeksi oli tarhalla annettu ”Sandra”. Hyvä nimi ja olisihan sekin ollut varsin suuhun ja kissalle sopiva. Neuvonpidossa päädyttiin kuitenkin vähän ex tempore Nellaan – joku sitä ehdotti ja se oli sitten käytännössä siinä.
Nimi Nella on ollut – ihmisyksilöillä – Suomessa käytössä jo 1800-luvulla, mutta se on yleistynyt vasta 2000-luvulla. Alkujaan Nella-päätteisiä nimiä on ollut etenkin eri puolilla Välimeren aluetta. Nella on alkujaan ollut enemmänkin lempinimi, osa pidempää nimeä, mutta vakiintunut lopulta aivan omaksi, itsenäiseksi nimeksi.
Kissojen nimipäiväkalenterissa Nellan päivä on 27.9.
Nimiä, joista Nella on johdettu, ovat mahdollisesti olleet Cornelia (Cornella), Petra (Petronella tai Parnella), Prunella, Brunelle/Brunella, Agnes (Agnella), Antonia (Antonella), Donna (Donella), Finola (Fenella), Jane/Janell (Janella), Marina (Marinella), Helena (Onella) ja Renee (Renella) sekä Roniya (Ronella).
Kaikkien nimien taustalla on oma etymologiansa ja infoa näistä löytyy asiasta kiinnostuneille vaikka netin neuvolasta.
Tämän meidän Nella-neitimme kohdalla kolahtivat edellämainituista ainakin:
Renella, joka tarkoittaa uudelleen syntymistä ja vahvistumista uudelleen. Minusta nimi sopii tämän pikku-pikkuruisen pennun tarinaan: populaatiosta perheeseen ja ruokahalukin sen sorttinen, että vahvistumista on taatusti odotettavissa.
Fenella, jonka alkumuodon, kelttiläisen Finolan merkitys on irlanniksi vaaleat olkapäät. Tällä meidän neidillä kun on harteilla kaiken muun vaalean karvoituksen ohella aivan erityinen vaalea tupsu harteillaan…
Ja ennen kaikkea, kun velipoika Fenin tarinan muistaa… Hänkin omalla tavallaan koki uudelleensyntymän (tytöstä pojaksi ja villikissasta kotikissaksi) – ja sai siksi nimen Fenix.
Fenix ja Fenella… Tai kotoisammin Feni ja Nella – mikäpä sen sopivampaa!
Ja tokihan Nella-neiti on myös Nella Donna!
Ja paljon, paljon muuta!