Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta – ja sitten ovat ne saturnuslaiset…
Sattuipa silmiini jokunen aika sitten FT Tiina Raevaaran Tarinoita tieteestä -blogissaan kirjoittama kirjoitus sukupuolten biologiasta (29.3.2013). Hän analysoi siinä Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla julkaistua evoluutioekologian akatemiaprofessori Johanna Mappesin ja immunologian professori Mikko Hurmeen kirjoitusta sukupuolen määrittämisen vaikeudesta.
Artikkelin sisältö lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistettynä: ihmisen sukupuolen biolgiseen määrittämiseen käytetty aika on biologian vinkkelistä hukkaan heitettyä.
No, ei tekstissä tietenkään nyt noin sanottu, mutta siinä osoitettiin kyllä hyvin selvästi, että biologian kannalta on täysin turhaa pitäytyä siihen, että on vain kaksi selvärajaista sukupuolta, miehet ja naiset. Suurin osa ihmisistä toki on ”tyyppitapauksia”, hedelmöityshetkellä määräytyneitä XX-naisia ja XY-miehiä, mutta siitä voidaankin lähteä sitten laajentamaan kirjoa…
Geenien näkökulmasta keskeiseksi nousee ”miehisen” Y-kromosomin sisältämä SRY-geeni, joka aikaan saa kivesten kehityksen. Mutta, mutta…. Jospa SRY-geeni puuttuukin tai jos se ei toimi… Jos se onkin jonkin aiemman sukupolven kehitysvaiheessa tehnyt iloisen loikan X-kromosomiin… Tai jos sukusoluihin on – syystä tai toisesta – tullut ylimääräisiä kromosomeja… Tai niitä on kadonnut… Tai… Tai sikiönkehityksen aikana tapahtuu jotain yllättävää… Tai…
Kaikki on mahdollista!
Syntyvän lapsen ilmiasu voi toki olla niin sanottu ”perinteinen mies” tai ”perinteinen nainen”. Näinhän nyt useimmiten tapahtuukin, mikä on lisääntymisen kannalta ihan tärkeääkin. Toisaalta näissä suurissa genetiikan arpajaisissa ilmiasu voi olla myös aivan jotain muuta, hyvinkin yksilöllinen vaihtoehto. Syntyvällä lapsella voi olla molempien sukupuolten ulkoiset sukuelimet. Tai hän voi syntyä siten, että hänellä on emätin ilman kohtua, kaksi kohtua, toimimattomat kivekset…
Ja tämä fyysinen olemus on vain osa tarinaa…
Kaiken kaikkiaan: sillä kuuluisalla Gaussin käyrällä on iloisesti tilaa! Meitä on moneksi.
Vanha sukupuolittunut rooliajattelu (joka mielestäni on pitkälti ollut vain vallan käytön väline) on vähitellen alkanut pirstaloitua ja tämä sukupuolien moninaisuus avautua. Mustavalkoinen jaottelu kahteen sukupuoleen alkaa saada uusia vivahteita.
Mutta, heittäydytäänpä täysin hulvattomiksi: miksi jättää tätä tähän?
En ole biologi tai genetiikan tutkija, mutta jos kouluaikojen oppeja muistelen…
Sukupuolikromosomithan muovaavat vain tiettyä osaa kokonaisuudesta! Niiden vastapainoksi tai oikeastaan lisäksi ihmisellä on vielä 22 muuta kromosomiparia, joista puolet on peritty äidiltä ja puolet isältä. Nämä kromosomit puolestaan sisältävät 20.000-25.000 geeniä, jotka puolestaan ”arpovat” kaikki muut syntyvän lapsen ominaisuudet, dominoivina, väistyvinä, muuttuvina, hyppivinä…
Jokainen on saanut geeneistään puolet isiltään, puolet äideiltään. Jotka puolestaan ovat saaneet puolet isiltään ja puolet äideiltään. Jotka puolestaan ovat saaneet… Ja niin edelleen.
Eli jostain kaukaa, kaukaa historian hämäristä on lähdetty liikkeelle ja sukupolvi sukupolvelta, ihminen ihmiseltä kymmeniä tuhansia ja taas kymmeniä tuhansia geenejä on ”arvottu”, sekoitettu ja näin, aina uudelleen ja uudelleen, yhdistelty uuteen ja erilaiseen ihmisyksilöön…
Jos ajattelet asiaa omalta kohdaltasi, niin se kaikki kehitys on kulminoitunut sinuun!
Ei hassumpaa.
Itse asiassa se on aika huimaava ajatus.
Tässä kehityksessä sukupuolinen ilmiasu on, kuten todettua, oma lukunsa, mutta silti vain osa kokonaisuutta. Jos katsot peiliin, katsovatko sieltä vastaan isäsi vai äitisi silmät? Onko korviesi muoto peritynyt kenties isoisältäsi? Ruumiinrakenteesi – kenen se on? Mahdolliset perinnölliset sairaudet, luonteenpiirteet… Ihan kuin – kuka?
Haen tuolla sitä, että sukupuolikromosomit toki voivat tuottaa tiettyjä sukupuoleen sidottuja ominaisuuksia – tai sitten eivät – mutta myös muut ihmisen ominaisuuksiin sidotut perintötekijät ovat niin iloisesti lähtöisin eri ihmisiltä, ”miehiltä” ja ”naisilta”, että miten ylipäätään on mahdollista sanoa, kuinka paljon ihmisessä on ”miestä”, kuinka paljon ”naista”?
Isoisäsi hiusten väri perityi äitisi kautta sinulle. Äidinäidin äidin kuuluisa ylitaipuisa peukalo periytyi isällesi ja edelleen sinulle? Tytär saa isänsä ruumiinrakenteen; pojalla on äitinsä eleet…
Mikä on miehistä, mikä naisellista? Miten eri tavoin näitä voidaan yhdistellä…?
Jos tarkastellaan ”miehisyyttä” ja ”naiseutta” tätä kautta, niin…
Ajatusleikkiä: Oletko nainen 89-prosenttisesti? Mies 47-prosenttisesti? Tai jotain muuta 100-prosenttisesti?
No, leikki leikkinä. Mitä tässä nyt koetin tuoda esille, on, että pohjimmiltaan me kaikki olemme perintötekijöidemme kokonaisuuden summa, omanlainen kokonaisuus, yksilöllinen ilmiasu.
Toistaiseksi meillä ei ole ollut juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa näissä geeniarpajaisissa – me kaikki olemme kukin vuorollamme pyörineet suruttomina lottopalloina ja voittorivi on jokaisella oma ja erilainen. Joku rivi on ehkä tuonut jonkin sortin jättipotin; jollain toisella rivillä voitonmahdollisuudet ovat ehkä vähäisemmät, toisenlaiset ainakin. Miten näitä nyt sitten itse kukin arvioi ja millaisessa ympäristössä kasvaa ja kehittyy.
Mutta lähtökohta on joka tapauksessa meillä kaikilla sama:
Olemme jokainen – joka ikinen – ainutlaatuisia, uniikkeja yksilöitä. Ja ansaitsemme tulla sellaisina myös kohdelluiksi.
Siksi:
Kunnioita ihmisyyttä kanssaihmisissäsi.
Kunnioita elämää.