Oli joulu…
Kotitonttu oli asunut Korvatunturilla Joulupukin ja -muorin luona jo useamman päivän ja alkoi kotiutua sinne hyvin. Töitä sen ei ollut vielä suuremmin tarvinnut tehdä – lähinnä päivät olivat kuluneet tutustuessa talon asukkaisiin ja tapoihin ja työtehtäviin.
Päivät olivat vaikuttaneet varsin kiireisiltä ja kaikki oli huipentunut aatonaattona joulupukin lähtöön kierrokselleen ympäri Suomea ja muuta maailmaa. Reki oli ollut täynnä paketteja kilteille lapsille ja vähän vanhemmillekin ja porot olivat lähteneet innokkaasti kiskomaan kuormaa heti, kun joulupukki oli päässyt kyytiin…
Nyt oltiin jo pitkällä joulupäivässä ja pukki oli palannut kierrokseltaan. Joulumuori oli kattanut pöytään kaikki jouluiset herkut ja sytyttänyt parhaat kynttilät: nyt istuttaisiin yhdessä pöydän ääreen ja syötäisiin hyvin – oli Korvatunturin väen vuoro viettää joulujuhlaa.
Kesken aterian joulupukki kääntyi kotitontun puoleen: ”Mitenkäs sinulla on mennyt? On ollut niin kiirettä tässä, että ei ole ehtinyt oikein keskustelemaankaan…” Kotitonttu punastui äkillisestä huomiosta – etenkin, kun pukin sanojen myötä kymmenien tonttujen huomio kiinnittyi häneen. ”Minulla on ollut oikein mukavaa”, se sai sanottua, mutta pukki halusi tietää lisää: ”Olet tutustunut talon töihin – onkos sinulle selvinnyt, mihin hommiin haluaisit erikoistua?”
Kotitonttu mietti, mitä sanoisi… Se oli kyllä kiertänyt kaikki työpajat, puuverstaat, maalaamot, sepänpajan, kokoonpano-osaston… Postitoimistoon ja paketointiyksikköönkin se oli päässyt katsomaan! Koko Korvatunturin alue oli kuin suuri, huippuunsa hiottu tehdas: jokainen yksikkö osasi asiansa ja tiesi, mitä toiset tekevät. Yhteistyö oli saumatonta. Silti…
”Tuota…” kotitonttu aloitti vähän epävarmasti. ”En oikein tiedä, onko se mahdollista, mutta haluaisin työskennellä täällä pirtissä…” Kotitonttu vilkaisi varovasti joulupukkia. ”Olisikohan se mahdollista?”
Joulupukki oli hieman yllättynyt, mutta tarkemmin ajateltuna kotitontun ehdotus oli varsin hyvä. Joulupukilla oli apulaisia pilvin pimein ja toki hän apua kaikkien lahjatoimitusten kanssa tarvitsikin, mutta tänne pirtin puolelle ei ollut apuja juuri ehtinyt. Kyllähän Joulumuorikin oman apulaisensa ansaitsisi: muori huolehti kuitenkin koko pirtistä ja kaikista Korvatunturin asukkaista. Laittoi ruuat, siivosi, pyykkäsi, ompeli, hoiti porot, lääkitsi flunssat ja pikku haaverit.
Joulupukki vilkaisi muoriinsa: ”Mitäpäs sinä, muoriseni, siitä ajattelet?” Joulumuori heläytti iloisen naurun, mutta vakavoitui sitten. ”No, mitä olen tätä pikkutonttua tässä seuraillut, niin kyllä hän hommansa osaa, on vallankin kotitonttu paikallaan. Ei tarvitse käskeä, eikä kehottaa, kun jo tekee askaretta jos toistakin. Hänestä on ollut – ja varmasti olisi jatkossakin – iso apu!”
Joulutonttu suorastaan punastui kehuista… Joulupukki läimäytti kämmenillään reisiinsä. ”Se on sitten sovittu. Kotitontusta tulee nyt meidän oma kotitonttu, muorin apulainen ja virallinen pirttivastaavatonttu. Vaan yksi asia on vielä hoitamatta!” pukki vakavoitui.
Kotitonttu mietti, mistä oli kysymys. ”Meillä on ollut tapana, että aina, kun tonttu aloittaa meillä työt, hänelle annetaan uusi nimi”, pukki selitti. ”Eli sinulle pitäisi nyt keksiä oma nimi, jolla sinut, kotitonttu, jatkossa tunnetaan”, joulupukki totesi mietteliäänä. Valinta ei olisi helppo. Etenkään, kun hän tunsi aiemmat tonttunsa: olipa tontun nimi mikä tahansa, ne keksisivät hupaillakseen joka tapauksessa siitä mitä mielikuvituksellisimpia väännöksiä ja versioita…
”Saanko minä ehdottaa?” joulumuori puuttui puheeseen. ”Tämä kotitonttu on minusta suorastaan valaissut tämän pirtin olemuksellaan. Siksi ehdottaisin hänelle nimeksi Kotivalo.”
”Jaa…” pukki makusteli nimeä. Olihan sillä puolensa, hyvinkin kuvaava nimi pienelle, pirteälle ja aina hyväntuuliselle tontulle. Muorikin oli ollut tyytyväinen uuteen apulaiseensa, joka tuntui olevan varsin pätevä pirtin eri hommiin. Ihanhan tuo tuntui kuin pirttiin tosiaankin olisi tullut uutta valoa… Ja tuosta nimestä tonttujen nyt olisi varsin vaikea, jos mahdotonta, vääntää mitään ”lempinimeä” – kerrankin pukki vetäisi pidemmän korren ”nimiarpajaisissa”.
”Olkoonpas sitten niin. Tervetuloa Korvatunturille, Kotivalo!” pukki totesi myhäillen. ”Toivottavasti pidät uudesta nimestäsi?”
”Pidän, toki. Ei minulla ole aiemmin omaa nimeä ollutkaan. Kotivalo on oikein hyvä”, kotitonttu virkkoi ja vaikutti vilpittömän tyytyväiseltä.
Pöydän ympärillä alkoi yleinen hälinä. Tontut taputtivat käsiään, paukuttivat toisiaan olalle ja hurrasivat. ”Tervetuloa Korvatunturille, Kotivalo!” ne hihkuivat. ”Hyvin menee, Himatuikku!”
Kotivalo nauroi. Pukilta oli mennä jouluglögi väärään kurkkuun…
Ja näin on päästy joulupäivään ja samalla pienen Kotitontun pitkä matka saatu onnelliseen päätökseensä… Toivottavasti olette pitäneet matkasta! Minulle ainakin, myönnettäköön, tulee jopa hieman ikävä tätä menneiden viikkojen seuralaistani. No, mene ja tiedä, ehkä joskus tapaamme jälleen…
Näissä tunnelmissa blogi jää pienelle joululomalle.
Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!