Paistaa se päivä toisinaan risukasaankin ja joskus saa uusia ideoita päivällispöytään. Tulee välillä tarjolle muutakin kuin sitä perinteistä makkeloodaa.
Rustasinpa pääkuvan (joka, pahoittelut, jäi vähän epätarkaksi) mukaisen LOHIkeiton!

Pohjaksi tein juuressosekeiton, johon sain ympättyä kaapin perukoilta löytyneet sekalaiset jämät. Mukaan tuli mukula- ja varsiselleriä, lanttua, sipulia ynnä muutama pottu. Väri keittoon tuli liilasta bataatista, joka oli itselle uusi tuttavuus. Taannoin yhden ostin uteliaisuuttani – no, tulipa nyt kokeiltua.
(Ja keittohan saa uusia makuja ja sävyjä aina sen mukaan kuin mitä kasviksia/juureksia käyttää – taivas rajana ja oma maku, omat mieltymykset ratkaisevat.)
Juurekset kypsyttelin hiljaksiin kasvisliemessä ja maustoin mustapippurilla, timjamilla ja reippaalla palasella sulatejuustoa. Ja lopuksi kaikki sauvasekoittimella sileäksi soosiksi.

Ja se kalaosuus?
Kaapista löytyi viikonlopun jäljiltä vielä pienet palaset lämmin- ja kylmäsavulohta, jotka jaoin tasapuolisesti annoksiin. Päälle kurpitsa- ja auringonkukansiemeniä sekä paahdettua sipulia. Tilli unohtui, mutta eipä sitä kyllä kukaan kaivannutkaan.

(Jos lohi tai kala ei käy tai ylipäätään kolahda, voisi esimerkiksi paistettu pekonimuru sopia tähän. Käypäistä keitto varmasti olisi myös ihan sellaisenaan.)

Ja sitten syömään!
Hyvää oli ja kai suht’ terveellistäkin. Eikä hintakaan nyt tolkuttomaksi noussut etenkään, kun tähän sai hyödynnettyä kaapista ne sekalaiset ”irtopalat”, joista yksittäisinä ei olisi saanut aikaiseksi oikein mitään. Hävikkitalkoota siis parhaimmillaan!
Itse tykkäsin, eikä nyt muukaan ruokakunta protestoinut. Ainakin lautaset tyhjenivät.
Melkein voisin suositella.😊