Lyhyin reitti kahden pisteen välillä on suora viiva. Tai miten ne peruskoulun matikanopit nyt menivätkään. Tästä ei tullut suoraa viivaa… Ei lähimainkaan.
Kello 10.05 oli kämppä siivottu ja auton moottori starttasi kotimatkalle. Ensimmäinen paussi tuli jo Suomussalmella, jossa painuimme – yllätys, yllätys – metsälenkille. No, kilometrejä kohteeseen ei nyt kummemmin kertynyt, sillä matkaa sinne oli vain noin 400 metriä. Kohde itsessään oli kyllä näkemisen arvoinen! Kyseessä oli Emäjoen pohjoisilla alueilla sijaitseva Varisköngäs, joka on yksi viimeisistä luonnontilaisista putouskoskista Suomussalmella, eikä tämmöisiä taida kovin monia olla muuallakaan Suomessa. Kyllähän se 11-metrisessä putouskorkeudessaan oli komea näky, vaikka putous itsessään muodostuikin useammasta pienestä putouksesta. Kannattaa käydä katsomassa, jos on liikenteessä Suomussalmen suunnalla. Autolla pääsee lähelle (opasteet löytyvät Aittokoskentieltä) ja loppuosa matkasta on helppokulkuista polkua; hankalimmat paikat – laskeutuminen koskiuoman luo – on turvattu tukevilla puuportailla.
Matka jatkui… Kajaanissa ruokapaussi – syötiin ihan herroiksi lehtipihvit (ensimmäinen askel kohti kasvisvoittoisempaa ruokavaliota?). Sen sijaan Vuokattiin suunniteltu jaloittelupaussi tyssäsi hienoiseen sateeseen ja maisemien ihailu puolestaan sumuun.
Houkutusta ulkoilman enempään nuuhkutteluun ei löytynyt oikein keneltäkään, joten vasta Kuopiossa pidettiin pidempi paussi. Suuntasimme Tahkolle, mutta sinne ajaminen osoittautuikin varsin haastavaksi erinäisten tiesulkujen vuoksi. Mainoskylttien mukaan paikkakunnalla järjestetään – tai tässä kirjoitusvaiheessa voi jo sanoa järjestettiin – viikonloppuna ”maailman pohjoisin” Ironman-kilpailu ja kisojen järjestelyt olivat jo hyvässä vauhdissa.
Sen verran kävimme kuitenkin ilmapiiriä haistelemassa, että jätimme auton Tahkon hotellin parkkiin ja menimme respasta saadun kahvikupposen kera seurailemaan maailman menoa. Joitakin urheilijoita vaikutti jo saapuneen paikalle ja lenkkimaastoille riitti kysyntää. Työmiehet tekivät pitkää päivää ja rakensivat telttoja ja toimitiloja urheilijoille ja toimitsijoille. Voisi olla mielenkiintoinen kisa seurattavaksi – tämä olisi kuulemma ensimmäinen koskaan Suomessa järjestetty täysmatkan kilpailu. Uintia 3,8 kilometriä, pyöräilyä 180 kilometriä ja päälle vielä täysmaraton…
Teräsmiehiä ja -naisia todellakin! Nostan hattua heidän sisukkuudelleen.
No, meikäläisen oma viikon mittainen ”ironman-kisa” kääntyi näissä merkeissä loppusuoralleen. Sillä kyllä näiden päivien aikana sen verran kilometrejä kertyi, että kuntotaso huomioiden ihan samaa sisua välillä tarvittiin…
Päätin, että alkavan viikon aikana en liikauta evääkään!