Sunnuntai. Väki treenaamassa. Talo tyhjä. Aikaa itselle.
Ja miten sen voisikaan paremmin viettää kuin kauhan varressa! En ota nokosia, en kirjaa luettavaksi, en lähde lenkille, vaan täytän tiskikoneen ja samalla mietin, millä hieman tuonnempana kotiutuvan nälkäisen katraan saan ruokituksi…
Ensin olin ajatellut tälle päivälle jauhemaksapihvejä, mutta kun tiedän olevani kutakuinkin ainoa maksaruokien ystävä tässä taloudessa, niin… Maksapihvit rankan treenin päälle olisi ollut ehkä liian tyly vaihtoehto nälkäiselle ei-maksan ystävälle. Maailma on julma paikka, mutta ei niin julma kuitenkaan. En raaskinut…
Päädyin spaghettiin.
Pasta bolognesehan on se tavanomaisin vaihtoehto, mutta viikonlopun kunniaksi halusin kokeilla jotain muuta.
Joten… Kaivoin kylmälokeron perukoilta paketin raakamakkaroita. Tai kokonsa puolesta ne olivat paremminkin isoja nakkeja. Mutta se ja sama: nyljettäviksi ja palasteltaviksi päätyivät.
Pannulle ensin kepa- ja valkosipulia kuullottumaan, perään makkarapalat. Kun makkara oli saanut väriä, nakkasin perään purkin tomaattimurskaa, lorauksen lihafondia ynnä tuoretta timjamisilppua. Makkara itsessään oli jo yrttistä, vaan… Voiko timjamia olla koskaan liikaa?
Siinäpä soosi sai sitten hautua kaikessa rauhassa ja odottaa viimeistelyään kermatilkalla ja persiljasilpulla, kun tein alkuruuan ja keitin pastan.
Ei meillä nyt yleensä normiviikonloppuina syödä erikseen alkuruokia (ellei kyse ole niistä siipan makumatkoista), joten kutsuisinkin tämän päivän väsäilyä ennemminkin ”pitkäaikaiseksi päähänpinttymäksi”, jonka nyt sitten lopulta toteutin.
Eli kyseessä oli crème Ninon, ranskalainen tuorehernekeitto. Uteliaisuus tätä ruokalajia kohtaan oli kytenyt oikeastaan siitä lukien, kun kirjoittelin jutun laskiaisen hernekeitosta – mitä olisikaan tämä Ranskan lahja maailmalle?
No, tuli nyt testattua. Ohjekin tuli viikolla sopivasti vastaan Facebookia selaillessa, joten Yhteishyvän reseptillä mentiin (https://yhteishyva.fi/reseptit/tuorehernekeitto-ja-rapea-pekonimuru/6PagakCYUw7DM47MoyZZRg).
Sinänsä simppeli ja nopeatekoinen keitto. Joidenkin ohjeiden mukaan siihen voisi lisätä ennen tarjoilua tilkkasen kuohuviiniä tai jopa samppanjaa, mutta menihän tuo ilmankin. Keitto oli hieman makeaa (koska herneitä), mutta pekoni ja rouhitut suolapähkinät (unohdin ostaa reseptin mukaisia pekaanipähkinöitä) toivat mukavaa suolaista vastapainoa. Ei hassumpaa – siippa ja minä santsasimme, juniorikaarti makusteli vähän enemmän. Eikä satsannut.
No, ehkä tuota voisi tehdä toistekin! Kotoinen hernekeitto on aika tuhtia ja – minusta ainakin – varsin talvista ruokaa. Tämä oli pekonista huolimatta kevyttä. Voisi olla hyvää kesäeinestä…?
Vaan ei se perinteistä hernerokkaa päihitä.
Joten vaikka tämä sunnuntai meni italialais-ranskalaisessa hengessä, niin sitä voisi palata arkeen suomalaista suosien ja laittaa pitkästä aikaa herneet likoamaan. Jos vaikka tulevalle torstaille tähtäisi hernerokkapäivää!
Pannukakun kera.
