Tänään vietetään loppiaista…
…eli teofaniaa tai epifaniaa, kolmen kuninkaan juhlaa, Jumalan ilmestymisen juhlaa… Päivä tunnetaan monella nimellä. Joka tapauksessa kyseessä on kristillinen, 200-luvulta peräisin oleva, jouluakin vanhempi juhlapäivä. Usein sanotaan, että joulu päättyy loppiaiseen. Tosin Suomessa, varhaisemmalla ajalla, joulu jatkui vielä loppiaisenkin jälkeen ja vasta paha Nuutti (13.1.) vei joulun pois.
Loppiaista vietetään aina 6. tammikuuta. Kristinuskon pyrkiessä vakiinnuttamaan asemaansa päivä valittiin tarkoituksella tähän ajankohtaan. Näin päivää haluttiin sekoittaa pakanalliseen tammikuun 5:ntenä vietettyyn auringon juhlaan ja viedä siltä pois huomiota. Länsimaisissa kirkoissa päivää juhlittiin alkujaan Jeesuksen syntymäjuhlana, mutta sittemmin sitä on vietetty Jeesuksen kasteen päivänä.
Varhaiselta keskiajalta lukien on vakiintunut myös tapa viettää päivää kolmen itämaan tietäjän tai kuninkaan (mistä myös nimitys kolmen kuninkaan juhla) Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Vierailta mailta tulleet viisaat/ruhtinaat tulivat katsomaan vastasyntynyttä Jeesus-lasta tuoden tälle mukanaan arvokkaita lahjoja: kultaa, suitsuketta, mirhaa. Tämän kansainvälisen vierailijajoukon myötä on muotoutunut myös ajatus loppiaisen omistamisesta lähetystyön päiväksi.
Mutta nämä kolme kuningasta – tai persialaisia filosofeja tai tähtitieteilijöitä he lienevät ennemminkin olleet… Heidän nimiään ei kerrota Raamatussa. Kuitenkin jo ammoisina aikoina on Syyriassa uskottu, että he olivat Larvandad, Hormisdad ja Gushnasaph. Toisaalta etiopialaiset kutsuivat heitä nimillä Hor, Basanater ja Karsudan. Länsimaissa puolestaan alettiin 700-luvulla ajatella, että heidän nimensä olisivat olleet Kaspar, Melchior ja Baltasar – ensimmäisen kerran nämä länsimaiset nimet mainitaan eräässä ravennalaisessa maalauksessa vuodelta 555.
No, ei nimi miestä pahenna.
Perimätiedon mukaan Kaspar toi Jeesus-lapselle suitsuketta, Melchior kultaa ja Baltasar mirhaa. Tietäjien myöhemmistä vaiheista ei ole juuri tietoja, mutta Kölnin tuomiokirkossa säilytetään niin sanottua kolmen kuninkaan pyhäinjäännöslipasta, jossa perimätiedon mukaan säilytetään heidän luitaan. Legendan mukaan ne löysi pyhiinvaellusmatkallaan Palestiinaan Pyhä Helena, joka vei ne sitten Konstantinopolin Hagia Sofiaan, josta ne siirrettiin Milanoon ja edelleen vuonna 1164 Kölniin. Jossa ne nyt siis ovat.
Tai niiden sanotaan olevan. Sinänsä totta, että Saksa hyökkäsi Pohjois-Italiaan ja valloitti Milanon 1150-luvun loppupuolella. Itämaan tietäjien luiden löytyminen ja siirto Kölniin oli silti vain huhupuhetta. Se lienee ollut keisarin kanslerin, Kölnin arkkipiispan ovela juoni, jonka avulla hän pönkitti keisarin asemaa (ja samalla varmasti myös omaa asemaansa) sekä sai rakennuttaa Kölniin komean tuomiokirkon. Tietäjien tomumajat lepäävät viimeisissä leposijoissaan – kuka missäkin… Kirkossa itsessään riittää silti ihailtavaa, tietäjillä tai ilman.
Niin tai näin… Omalla laillaan viehättävä tarina – ja luultavasti myös muutoinkin vain sellainen. Idän tietäjien legendaa on nimittäin kristinuskon historian aikana muuteltu moneen kertaan ja aina sen mukaisesti kuin kulloinenkin poliittinen tai uskonnollinen tilanne on edellyttänyt. Tietäjien määrä on vaihdellut, heidä nimensä – kuten todettua – on muotoutunut kulttuurista ja paikasta toiseen ja tietäjien itsensäkin etnisyys on tarvittaessa vaihtunut. Alkujaan puhuttiin vain yleisesti itämaiden viisaista miehistä tai tietäjistä, mutta kun katolisen kirkon tuli voida korostaa valtaansa yli kaikkien kansojen, tehtiin Baltasarista tummaihoinen, Kasparista itämainen ja Melchiorista eurooppalainen – näin heidät saatiin symboloimaan tuolloisia tunnettuja mantereita: Afrikkaa, Aasiaa ja Eurooppaa.
Katolisissa maissa kolme tietäjää ovat edelleen keskeinen osa joulunviettoa. Etenkin monissa espanjankielisissä maissa loppiainen on nimenomaan kolmen viisaan miehen juhla. Joulupukkia ei näillä alueilla juuri tunneta… Tai ehkä hänet nyt tiedetään, mutta joka tapauksessa siellä tietäjät kameleineen toimivat joulupukin vastineena. Lapset lähettävät heille kirjeitä ja yöllä tietäjät käyvät sitten tuomassa lahjoja. Jos amerikkalaislasten tapana on jättää takanreunukselle piparkakkuja ja maitoa pukille, niin espanjalaisalueilla lapset vastaavasti jättävät tietäjille ja näiden kameleille syötävää ja juotavaa pitkän matkan virkistykseksi. Monissa espanjankielisissä kaupungeissa järjestetään loppiaisena riemukkaita kulkueita, joissa kuninkaat ja heidän palvelijansa heittävät lapsille karamelleja. Nykypäivänä joulupukki on varsin usein menossa mukana ja mikäpä siinä – kulttuurit sekoittuvat, yhdistyvät ja luovat uutta.
Myös Kataloniassa vietetään kolmen kuninkaan juhlaa ja siellä on vielä aivan erityisiä heihin liittyviä tapoja. Kerrotan, että Valencian Alcoin kulkue on maailman vanhin. Näissä Katalonian kulkueissa tietäjät jakavat lapsille pieniä lahjoja: Melchior antaa lapsille koruja ja muuta pientä rihkamaa, Kaspar puolestaan lahjoittaa leluja. Baltasarin velvollisuudeksi on sälytetty tuhmien lapsien rankaiseminen: heille ei liikene kuin palanen hiiltä.
Suomessa loppiaisen viettoon ei liity nykyisin kummoisempia perinteitä. No, toki pohjoisessa Suomessa ja etenkin Oulun seudulla elävä hieno Tiernapoika-perinne liittyy juurikin kolmen kuninkaan muistoon ja kuuluvathan tietäjät myös jouluseimeen. Muutoin loppiaisen perinteet rajautuvat pitkälti siihen, että kuusi ja koristeet viedään pois. Ellei niiden sitten anneta olla sijoillaan aina Nuutin päivään ja nuuttipukkien saapumiseen saakka.
Tieten tässä voisi mainita Karjalan ja Inkerin ortodoksien loppiaisperinteen: heillä on ollut tapana niin sanotusti käydä Jordanilla. Ortodoksit muistelevat loppiaisena Jeesuksen saamaa kastetta ja he ovat siksi loppiaisena menneet veden äärelle, lähteille, avannoille tai kaivoille havaitsemaan enteitä. Ilmeisesti paikoin ollut myös perinteenä kastautua vaikkapa avannossa… Voisi olla traditiona varsin piristävä? Avantouintia harrastaneiden mukaan se ei jäisi kerran vuodessa toteutettavaksi, vaan siitä voisi tulla ihan jokaviikkoinen perinne jopa. No, enpä ole kokeillut… Houkuttaisi kyllä… Ehkä…
Oma kotoinen loppiaisemme… No, meille tämä on viimeinen joulunpyhistä, emmekä jää odottamaan Nuuttia: 7.1. kuusi ja koristeet pakataan ja viedään varastoon odottamaan seuraavaa joulua.
Loppiaista vietämme silti vielä ”kaikella asiaan kuuluvalla vakavuudella”. Ei nyt aivan kuten jouluaattoa, mutta aika pitkälti samalla kaavalla kuitenkin:
Aamu alkaa – kuten aattokin – joulupuurolla ja kinkun maistelulla (no, kinkun saa nyt korvata valmis leikkele), jossain vaiheessa lämmitetään loppiaissauna ja iltapäivän päivälliselle kaivetaan viimeiset laatikot pakkasesta ja kaupasta on haettu pientä täydennystä tarjoiluihin. Kaikkinensa tarjolla on aika lailla perinteinen jouluateria.
Pukki mokoma… Hänethän on todettu jo aiemminkin hieman dementoituneeksi ja siksipä hän on joululta unohtanut vielä pari pakettia per nenä kuusen alle. Yleensä pakettien sisältö on ollut jotain täysin hoopoa – joku on saanut pussillisen klementiinejä ja joku lakuja tai lyijykyniä tai paperinenäliinoja – mutta on pukilla muistihäiriöistään huolimatta ollut ainakin toistaiseksi vielä sen verran kykyä taloudelliseen ajatteluun, että hän on osannut hyödyntää pajansa tuotteiden ohella myös kauppojen joulunjälkeisiä alennusmyyntejä…
Joten… Hyvää ruokaa ja juomaa, villasukat saunapuhtaisiin jalkoihin ja pyjamat päälle, viimeiset joulusuklaat ja vihreät kuulat tarjolle, jouluradio taustalle ja glögimuki kouraan, muutama hassu pikku paketti ilman mitään kiirettä ja hössötystä. Yhdessäoloa, hupailua…
Antaa ajan pysähtyä vielä hetkiseksi ennen härkäviikkojen alkamista.
Hyvää loppiaista kaikille!