Tuli tuossa eilen jaettua resepti, joten voisi sitä kai jatkaa samalla linjalla. Eli otetaan yksi tuore kuusi, tukeva kuusenjalka, hieman sopivaa valoköynnöstä, latvatähti, muutama värikäs pallo, kiiltäviä nauhoja. Maun mukaan ehkä muitakin koristeita. Sekoitetaan nämä sopivasti keskenään, lisätään hieman vettä kuusenjalkaan ja nautitaan lämpöisen tunnelman kera.
Eli tämän kalenteriluukun teemana on joulukuusi. Tai kataja tai mänty – jokin ikivihreä kuitenkin (vaikka sitten muovinenkin), joka tuodaan jouluna sisälle, tuomaan vehreyttä ja elämää talven pimeyteen.
Näinhän sitä on toimittu ennenkin. Muistan lapsuudesta kuusenhakumatkat isän ja sedän kanssa lähialueiden metsiin. Lunta oli tuolloin korviin asti ja evääksi otettu kuuma mehu teki kauppansa ennen kuin se kaikkein kaunein kuusi oli löytynyt ja kaadettu. Sittemmin omassa huushollissa kuusi on haettu torilta tai markettien kuusivalikoimista – ja aivan viimeisimmät vuodet kuusenhakureissu on suuntautunut pihavaraston perukoille, jossa ikivihanta tekokuusi odottaa aina yhtä kärsivällisesti suurimman osan vuotta…
Vaan mistä sitten on tullut Suomeen tämä tapa tuoda elävä puu huonetiloihin, koristella se sitten miten milloinkin – kunnes se kannetaan kaikkensa antaneena roskiin tai keräykseen.
Hyvä kysymys, johon ei taida ihan yksiselitteistä vastausta löytyä. Ensimmäisiä mainintoja joulukuusesta tihkuu vähän sieltä jos täältä: Latviasta (vuodelta 1510), Virosta (1441), Saksasta (1500-luvulta) ja Englannista (1800-luvulla). Ilmeisesti kuusen historia asuntojen koristeena on silti peräisin vieläkin kaukaisemmilta ajoilta: pakanallisista juhlamenoista, joissa vuoden pimeimpänä aikana tuotiin asuntoihin vihreitä havuja ja oksia turvaamaan tulevan satokauden menestystä. Tällaisia taikaoksia on käytetty niin Euroopassa kuin jo muinaisessa Egyptissä, Kreikassa ja Roomassakin.
Niin tai näin, 1700-1800-luvun kuluessa tapa levisi Saksasta vähitellen myös Pohjoismaihin ja käytännössä samaan aikaan myös Suomessa laitettiin ensimmäiset joulukuuset koristamaan asumuksia. Aluksi joulukuusia oli vain säätyläiskodeissa, mutta jo 1870–1880-luvuilla myös talonpojat alkoivat tuoda kuusia pirtteihinsä.
Suomessa joulukuusiperinne levisi paikkakunnalta toiselle etenkin opettajien matkassa: vuonna 1863 oli Uno Cygnaeus perustanut Jyväskylään suomenkielisiä kansakoulunopettajia kouluttaneen seminaarin. Siellä ryhdyttiin joulun alusaikana viettämään yhteisiä puuro- tai paremminkin kuusijuhlia, jonka tavan valmistuneet opettajat veivät sitten koti- tai työpaikkakunnilleen. Ja kuuset kulkivat siinä mukana yleistyen kodeissa 1900-luvun aikana.
Pitkään kuusta pidettiin kuitenkin ”herrojen kotkotuksina”, mutta vähitellen asenteet alkoivat lientyä. Etenkin, kun kirkko niin sanotusti otti kuusen omakseen ja kirkkorakennuksia alettiin koristella joulukuusin 1800-luvulla. Koristeisiin liitettiin myös kristillisiä symboleja: tähdet, enkelit, paratiisin hyvän ja pahan tiedon puun omenat (eli koristepallot) ja kynttilöiden hurskas, pyhä valo.
Nykyisin kuusi joulutaloudessa on ollut jo pitkään enemmän sääntö kuin poikkeus. Joulukuusi on myös maallistunut ja ehkä sen vuoksi on alettu yhä enenevässä määrin esittää myös kritiikkiä tämän tuhlaavaisuuden suhteen. Moni onkin tehnyt valinnan olla hankkimatta kuusta tai hankkii tekokuusen. Vaihtoehtoisesti voi myös istuttaa tai hankkia pihalleen koristekuusen, -katajan tai muun koristeltavan vihreän puun – ellei sellaista kasva pihassa jo valmiina. Tällaisen joulukuusen koristeiksi käyvät hyvin vaikka talipallot helpottamaan lintujen talviajan ruokapulaa. Pihakuusessa jouluvalotkin tulevat kauniisti oikeuksiinsa, kun ne kuultavat lumihangen alta…
Joten… ”Joulupuu on rakennettu: joulu on jo ovella”… No, rakentaminen on ainakin meikäläisellä vielä puolitiessään, mutta valot taisin jättää valmiiksi kuuseen viime vuonna…
Siitä on hyvä jatkaa.