Toinen päivä joulukuuta – toinen luukku kalenterissa… Varsin tavallinen päivä kaikesta huolimatta. Tähän päivään ei liity erityisempiä perinteitä ja WebCalinkin hauskat merkkipäivät huutaa tyhjyyttään. Toki historiasta löytyy yhtä jos toista tapahtunutta tälle päivälle…
…mutta päivän jouluinen teema on löydettävä muualta. Jospa jatkettaisiin siitä, mihin eilen jäätiin. Eli otetaanpa selvittelyn alle sellainen keskeinen jouluinen tekijä kuin joulukinkku.
Miksi me syömme jouluna kinkkua? Tai siis me suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset. Muualla maailmassa tämä ei kai niin yleinen ”ilmiö” ole?
Taitavat tämänkin ruokaperinteen juuret juontaa kauas historiaan, aikaan ennen kuin kristinusko tuli Suomeen. Muinaiset esi-isämme juhlistivat keskitalvea, mistä myöhemmin muodostui kekri-juhla. Kristillisen kirkon tiukentaessa otettaan kansalaisista kekri julistettiin kielletyksi – silti monet siihen liittyneet tavat jäivät vaikuttamaan myös vähitellen muotoutuviin kristillisiin jouluperinteisiin.
Mutta takaisin kinkkuun… Sen tie joulupöytään ei ole ollut aivan mutkaton, eikä sen paikka juhlapöydässä kovim vanhaa perua. Liha sinänsä on liittynyt keskeisenä suomalaisten juhlintaan kai jo sieltä hamasta esihistoriasta. Silti vielä 1800-luvunkaan Suomessa sika ei ollut erityisen tunnettu, eikä se tuolloin vielä kuulunut tuotantoeläimiin. Jouluna syötiin ennemminkin nautaa tai lammasta. Sikatalous kehittyi Suomessa vasta 1900-luvun puolivälin kieppeillä, mitä kautta tämä juhlapöydän nykyinen kunkku nousi lopulta myös suomalaisiin joulutarjoiluihin.
Millainen se sitten on tämä joulun herkku? Tai no, kinkku on kinkku, mutta miten se laitetaan? Harva taitaa nykyisin enää valmistaa kinkua aivan alkutekijöistään – suolaamisesta – lähtien ja vielä harvemmin setä pääsee luomaan joulumieltä veren maku suussa. Useimmiten kinkku hankitaan kaupasta pakasteena ja valmiiksi (eri tavoin) suolattuna, joko luuttomana tai potkan kera. Ostajalle jää vain paistamisen ja mahdollisen koristelun ”vaiva”.
Kypsennystapojahan sitten riittää: kinkku useimmiten paistetaan, mutta miten…? Jotkut paistavat kinkun siististi paistopussissa, jotkut käärivät sen folioon. Ruistaikinakuoressakin sen voi valmistaa. Myös keittäminen on mahdollista. Ja, jos joulukiireet äityvät aivan ylivoimaisiksi, niin kinkun voi valmistaa myös ostamalla valmiiksi paistettu isompi tai pienempi sianperän pala marketin hyllyltä. Valmiiksi kypsennetystä kinkusta jää kuitenkin puuttumaan yksi joulun keskeisistä jännitysmomenteista: tuleeko kinkusta sopivan kypsää vai mallia ”Simeonin sianmurennusta”… Molempia vaihtoehtoja on tullut vuosien saatossa kokkailtua…
Koristelussa on sitten taivas kattona. Perinteisin koristelu taitaa olla, että kinkku kuorrutetaan sinapilla ja korppujauheella ja siihen sitten upotetaan sitten kokonaisia neilikoita hampaista poimittaviksi. Jotkut laittavat vielä potkaan foliokoristeen ja onpa kinkun kylkeen voitu laittaa rosmariininoksia, omenoita tai omenanlohkoja, havujakin… Mielikuvitus on rajana! Toisaalta… Mitä vähemmän koristeita, sitä nopeammin pääsee leikkaushommiin ja syöntiapajille!
Useimmiten kinkku on nykyisin kotimaista tuotantoa ja kaikkiaan joulun aikaan sitä syödään Suomessa noin kuusi-seitsemän miljoonaa kiloa – eli keskimäärin reilu kilo per suomalainen. Nykyään joulupöydässä ovat yleistyneet myös kalkkuna ja erilaiset kinkun korvikkeet, joista tunnetuin taitaa olla niin kutsuttu seitankinkku, joka hyvin pitkälle rakentuu vehnägluteenista. Eipä ole tullut kokeiltua – vielä. Tähän saakka kaikki ehdotelmat erilaisten vaihtoehtojen kokeilemisesta ovat aiheuttaneet talonväessä lähinnä hienoista kalpenemista. Kai se kinkku on sitten ehdottomuus? No, sen verran olen saanut kevennystä jouluruokapuoleen, että kalkkuna on noussut tasaveroiseksi kumppaniksi kinkun rinnalle. Käytännössä kinkun menekki ei kuitenkaan ole siitä vähentynyt, joten joulunjälkeisen ajan kiristävät housunvyötäröt saanevat selityksensä osin tästä…
Kinkun paistosta kertyvää lientä voi käyttää kastikkeen valmistamiseen tai joululaatikoita höystämään. Vaan, harrastaako kukaan toppausta? Vanha tapa on siis ollut kinkun paiston jälkeen kastaa – topata – tähän liemeen (ruis)leipää ikään kuin ensimmäisinä kiusoittelevina maistiaisina tulevista herkuista…
Hyvää kannattaa odottaa.