Olipa kerran… Niinhän kaikki hyvät tarinat alkavat. Ja loppuvat tyyliin ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. No, joulukalenterin tarinalle ei taida loppua olla edessä, vaan edessä on todennäköisesti pitkää ikää ja moninaisia vuosia… Yhä uusia versioita tästä perinteestä tulee markkinoille ja käsityöpajoihin.
Mutta jos kuitenkin lähdetään liikkeelle tuosta ”olipa kerran” -vaiheesta:
Eli olipa kerran Hampurissa Elise Averdieck -niminen nainen, joka julkaisi lastenkirjan. Vuosi oli 1851. Kirjassa kerrottiin tarina, jossa perheen äiti laittoi joka ilta lapsilleen kuvan seinälle joulun odotusta helpottamaan. Tätä pidetään ensimmäisenä varsinaisena kirjallisena mainintana joulukalenterista, vaikka todennäköisesti jonkinmoisia kalentereita oli jo tätä ennenkin. Eiköhän tuolloisten äitien ja isienkin mielikuvitus riittänyt keksimään yhtä jos toista kalenteriksi käyvää.
Saksassa Rothenburg ob der Tauberissa on erityinen joulumuseo, joka valottaa osaltaan joulukalenterin historiaa. Aika oli varmasti 1800-luvun lapsille joulun alla yhtä pitkä kuin nykyisillekin vesseleille ja vanhemmat koettivat keksiä keinoja, joilla lapset olisivat pystyneet seuraamaan ajankulkua. Keinoina oli liituviivojen piirtämistä, kalenterinlehtien repimistä tai vaikkapa – varsin jouluisa – tapa laittaa yksi olki kerrallaan seimeen siihen asti, kunnes oltiin joulussa. Kertomuksissa vilahtavat myös erityiset puiset taivaantikkaat, joita pitkin Jeesus-lapsi kiipesi päivä ja askel kerrallaan taivaasta (tikkaiden yläpäästä) kohden maata (alaspäin).
Mutta varsinaisesti voidaan sanoa ”olipa kerran” vasta vuonna 1908. Tuolloin müncheniläinen kirjakauppias ja kirjapainon osakas Gerhard Lang julkaisi ensimmäisen varsinaisen painetun kuvajoulukalenterin. Malli oli jokseenkin yksinkertainen: kalenterissa oli kaksi arkkia; toisessa oli jokin värssy ja toisesta leikattiin kuva värssyn päälle. Kaunis idea, joka ei kuitenkaan alkuun ollut kovinkaan menestyksekäs.
Kalenterikeksinnön taustalla oli kuitenkin lämmin, jouluinen tarina, Langin omat lapsuusmuistot: pienenä poikana hän oli saanut äidiltään aina joulun alla 24 pikkuista pakettia, joista hän oli – päivä kerrallaan – löytänyt maistuvan leivonnaisen. Samaa joulun odotuksen iloa hän halusi sitten jakaa muillekin ja vähitellen Langin julkaiseman kalenterin kysyntä alkoi kasvaa. Sittemmin 1920-luku oli käänteentekevä. Mutta, kuten niin usein tässä maailmassa, hyvä idea saa aina kilpailijoita ja kalentereita alkoi tulla muunkinlaisia ja myös kuva-aiheet muuttuivat selvästi maallisemmiksi.
Lang kehitteli itsekin ideaansa. Vuonna 1920 hän teki ensimmäisen luukullisen kalenterin ja kuusi vuotta myöhemmin Lang keksi täyttää luukut suklaalla. Vuonna 1930 Lang teki oman kalenteriversion sokeille lapsille. Kalentereiden suosio kasvoi vuosi vuodelta ja 1930-luku toi mukaan myös muita kustantamoita. Varsinaisesti joulukalenterit alkoivat yleistyä maailmalla 1940-luvun aikana.
Suomi, vaikka Euroopan laidalla sijaitsikin, ei jäänyt kehityksestä jälkeen, vaan kalenterit tulivat maahamme aika lailla samaan tahtiin muun maailman kanssa. Asialla olivat aina valmiit partiolaiset: Suomen Partiolaisten partiojohtaja ja vuosina 1943-1963 ruotsinkielisen tyttöliiton puheenjohtajana toiminut Tessi Fazer teki ehdotuksen, että Partiotytöt teettäisivät oman kalenterin. Idean suomalaiseen kalenteriin Fazer oli saanut Ruotsista nähtyään siellä joulukalenterin.
Ensimmäisen kalenterin suunnittelijana toimi lastenkirjailija Ulla von Wendt. Sittemmin hän toimi partiolaisten kalenterin suunnittelijana aina 1960-luvun puoliväliin saakka. Ensimmäinen kalenteri tuli myyntiin vuonna 1947, mutta liekö sotavuosien läheisyys vielä vaikuttanut vai mikä, mutta alkuun kalenteri ei mennyt kaupaksi. Menestys oli varsin heikko, sanottakoon, jopa surkea – ihmiset eivät jaksaneet ymmärtää kalenterin ideaa. Tai ehkä, kun kaikesta oli puutetta ja ruokakin kortilla, ei haluttu käyttää varoja tällaiseen ”turhuuteen”. Pari vuotta myöhemmin myynti alkoi kuitenkin jo parantua ja nykypäivänä…
…taitaa olla taivas kattona sen suhteen, millaisia kalentereita maailmalla pyörii. Toki on perinteisiä kuvakalenteritakin edelleen, samoin suklaakalentereita, mutta lisäksi on vähän yhteen jos toiseen makeislaatuun sovellettuja kalentereita tai sitten lelukalentereita. Lapsille ja lapsenmielisille. Oman lukunsa muodostavat vähän aikuisemmat kosmetiikka- ja korukalenterit tai sitten erilaisia juomia (teetä, kahvia, alkoholituotteita) tai jäätelöä, sipsejä tai chiliä sisältävät kalenterit. Luukuista voi löytyä myös kynttilöitä tai hiussomisteita. Ja sitten kalenterivalikoimissa on myös näitä vähän tuhmempiakin, ei-todellakaan-lapsille tarjoitettuja ajanvietekalentereita.
Ja tämä internetin ihmemaahan tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia ties minkälaisten kaletereiden väsäämiseen…
Hupsista!?
No, kalentereissahan on kyse pohimmiltaan usein siitä, että saadaan pientä hemmottelua ja mukavia yllätyksiä arkeen itselle tai läheisille, lapsille tai aikuisille. Ajankulua, pakoa arjesta, unelmia… Ja ennen muuta joulun odotusta! Aikuisen halua olla hetkisen vielä lapsi kaiken tylsän aikuisuuden ja kiireen ja vastuiden keskellä?
Ehkä niin? Haittaako tuo mitään…?
Huomenna taas uusi luukku!