Tuli käytyä kaupassa. Ja poikkeuksellisesti ilman, että olisin tehnyt mitään suunnitelmaa tai ostoslistaa… Keräilin kaikenlaista kaapintäytettä tai ehkä paremminkin sanottuna täydennystä kaappeihin, niin kuivatarvikkeita kuin tuoretavaraakin. Muonaa – erilaisia perusraaka-aineita – tuli hankittua laidasta laitaan, joten nyt onkin sitten probleemaa, että…
….mitäpäs näistä saisi laitettua syötäväksi…?
Ensimmäisen kokkailun osalta menin reippaasti siitä, missä aita on matalin: kassiin päätyi pari hirvikäristyspakettia ja kyseinen raaka-ainehan rajaa vaihtoehdot tehokkaasti aika minimiin. Eikä mukaan myös tarttuneista Lapin puikulaperunoista saa muuta järjellistä sapuskaa kuin muusia.
Vai saako?
No, meikäläisen mielikuvitus ei nyt ainakaan riittänyt nenän eteen tyrkättyjä ideoita pidemmälle, joten ryhdyinpä väsäämään tästä eräänsortin käristystä, tällä kertaa vain vähän täyteläisempää sellaista. Pekonia ei tullut ostettua, mutta se ei tahtia haitannut. Vanha kunnon voi sai korvata siansivun.
Eli voita pannulle ja sipuli- ja porkkanakuutiot kuullottumaan. Sitten mukaan jäinen käristeliha. Kypsennellään, kunnes lihasiivut irtoavat toisistaan ja kypsyvät.
Mausteeksi valkosipulimurskaa (suht’ reilulla mitalla), mustapippuria, loraus riistafondia ja tarvittaessa suolaa, jos fondin suolaisuus ei riitä. Vielä tilkkanen tanniinista punaviiniä ja sitten vain hiljaista hauduttelua, kunnes liha on kypsää ja mureaa ja neste haihtunut. Perään vielä hillosipuleita maun mukaan. Ja tunnustan: nakkasin sekaan haudutteluvaiheessa vielä yhden oksan rosmariinia.
Käristehän syödään yleensä ilman kastiketta, sellaisenaan, mutta nyt tein poikkeuksen. Hirvenlihahan on varsin kuivaa, joten tein kylkiäiseksi pikku satsin kermaista kantarellikastiketta: voita, kantarelleja, kermaa, suolaa, pippuria – ja jälleen sitä rosmariinia. Se natsasi oikeastaan ihan mukavasti ja kerma pehmensi makuja. Rosmariini tieten hyökkäsi nyt suht’ vahvasti kahdelta rintamalta, mutta mikäpäs siinä – itse kyllä pidän sen aromaattisesta mausta ja minusta se sopii hyvin riistan ja sienien kaveriksi.
Ja puikulapottumuusihan on klassikko. Keitetyt perunat muussataan, sekaan sopivasti kiehautettua maitoa ja mausteeksi parahultainen voikimpale ynnä hipsaus suolaa. Päälle nakkasin vielä persiljaa ja paahdettua sipulia antamaan niin makua kuin väriäkin.
Ja, kun tässä on varsin kotimaisissa aineksissa pysytty pääruuan osalta, niin jatketaan samalla linjalla! Jälkiruokana passannee karpalokiisseli mustikoiden ja vadelmien kera.
Mitään keventäjän murkinaa tästä ei näillä voimäärillä tullut, mutta kyllä sitä nyt joskus voi vähän herkutella…
Maistuis varmaan sullekin?
Oli nimittäin hyvää…
Loppukommenttisi… voihan sitä joskus vähän herkutella ??? Teillä ei sellaista päivää/ iltaa taida olla että ettei herkuteltaisi taida olla. Täällä näitä hajatelmia lukiessa vesi valuu suupielestä miltei aina. Mukavaa ja lämmintä kevöttä koko poppoolle ??
Noo… Enimmäkseenhän arki on sitä perinteistä mamman makkeloodaa – pitää vaan hehkuttaa niitä hetkiä, kun on jotain muuta.? Ja ihan mukava sitä on välillä kokeilla uusiakin reseptejä. Jos/kun inspiraatio silloin tällöin iskee…Ja kevätterveisiä teillekin!