Eli Lappeenrannassa oltiin! Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika lähteä tutustumaan kaupunkiin. Ja nähtäväähän tässä historiallisessa paikassa riittää. Päivä kului pitkälle pyörittäessä vanhan linnoituksen partailla, tutustuttaessa satama-alueen hiekkalinnoihin – olkoonkin, että korona-aika oli valitettavasti karsinut taideteosten määrää varsin rankalla kädellä – sekä kierreltäessä ihastelemassa vanhan kaupungin rakennuksia ja ilmapiiriä.
Kävimme myös tutustumassa alueella olevien Etelä-Karjalan museon ja Rakuunamuseon näyttelyihin. Etelä-Karjalan museossa, joka sivumennen sanoen sijaitsee Lappeenrannan Linnoituksen vanhoissa, jykevissä, harmaissa kivimakasiineissa, oli avoimena vaihtuva näyttely teemalla ”Sijoiltaan. Pakolaisena omalla ja vieraalla maalla”. Näyttely avasi paitsi Suomen omaa pakolaishistoriaa – erityisesti Karjalan ja Lapin sodan evakoiden kohtaloita – mutta sivusi sitä kautta myös eurooppalaista ja globaalia pakkomuuttoa. Ajatuksia herättävä näyttely, joka pakotti ajattelemaan, miltä pakolaisuus tuntuu ja mitä siitä jää perinnöksi, ihmiselle itselleen tai hänen jälkipolvilleen. Teemaa lähestyttiin evakoiden ja muiden 1900-luvun pakolaisten omien kertomusten kautta. Niinhän se usein on: historia tuntuu olevan valtioiden ja kansojen historiaa – silti taustalla on lukematon – loputon – määrä pieniä, yksityisten ihmisten ja perheiden tarinoita…
Heti perään otettiin käynti Rakuunamuseossa, joka esitteli rakuunarykmentin historiaa kuvien ja esineistön kautta. Pieni museo, joka oli käytännössä varsin täynnä… Mielellään siellä olisi pyörinyt vähän pidempäänkin tutustumassa esineisiin ja kertomuksiin, mutta… No, elämme nyt niitä aikoja, joita elämme… Suuntasimme siis ulkoilmaan ja tutustumaan paikallisiin käsityöläispuoteihin, joissa oli hieman väljempää ja nähtävää yhtä lailla.
Pikkuhiljaa alkoi olla se aika päivästä, että vatsa alkoi tyytymättömänä muistutella olemassaolostaan. Eli tarvittiin jo hieman lounasta. Suunnaksi tuli Rakuunamäen upseerikerho, joka (ainakin) näin kesäaikaan tarjoilee lounasta kesävieraille. Visiitti ei mennyt hukkaan: tarjolla oli buffetpöytä täynnään hyvää ruokaa. Hinnat olivat kohtuulliset, ympäristö omalaatuinen ja historiallinen ja pisteenä i:n päällä olivat komeat maisemat sekä ystävällinen palvelu. Perjantain ruokalistalla oli alkukeittona tomaattista kanakeittoa, pääruokana – kuinka ollakaan – rakuunaperunoita sekä kasvispaistosta ja possun ulkofilettä, jälkiruokana tarjottiin suklaamoussea ja kahvit.
Vatsa tuli siinä määrin täyteen, että pienimuotoinen huilipaussi hotellilla oli paikallaan…
