Jutun aiheet vähän hakusassa tänään… Tai, no, aiheita sinänsä piisaisi, mutta aikaa on sattuneista syistä nyt hieman rajallisesti…
Taidan kuitata tämänkertaisen blogitekstin kirjaamalla tähän ihan vain yhden viimeviikkoisen ex tempore -reseptin, joka kumpusi akuutista muonitustarpeesta ja haluttomuudesta tehdä ”jälleen kerran” perinteistä kanakastiketta riisin kaveriksi.
Eli päädyin tekemään kikkanaa.
Tiedä sitten, mitä mielleyhtymiä tai mielikuvia tuo tälle ruualle antamani nimi herättää, mutta kikkareita tai kikkoja eli ei, kikkanaa tästä nyt tuli ja sellaisena se saa tässä huushollissa jatkossakin kulkea.
Netin reseptipankeista löytyy kyllä vastaavantapaisia kana-kikherneohjeita useitakin, mutta aivan tarkalleen natsaavaa en kuitenkaan löytänyt… Joskohan tämä olisi sitten ihan ”Perjolan kikkanaa”?? (Kuulostaapa vähän pervolta…)
No, loppujen lopuksi tästä tuli arkiruokaa parhaimmillaan: maistuvaista, suht’ terveellistäkin kai, nopeatekoista, eikä tämä nyt ollut hinnallakaan pilattua.
Tykötarpeina oli maustamattomia kanafileitä, jotka ruskistin pannulla ja suikaloin. (Valmiit filesuikaleet olisivat tieten nopeuttaneet hommaa hiukkasen, mutta sainpahan leikkiä veitsen kanssa [kaikki sormet ovat edelleen tallella]…)
Kypsät kanaviipaleet laitoin takaisin pannulle, maustoin ne currylla, mustapippurilla, paprikajauheella, korianterilla ja reippaalla ropsaisulla valkosipulijauhetta. Perään purkillinen kikherneitä liemineen, puolikas kanaliemikuutio silputtuna ja hauduttelun jälkeen vielä reilu loraus kermaa (joka on siinä terveellisyysosiossa se kohta ”suht'”)…
Ja, jotta ruokaan sai hieman näköä eli väriä, viimeistelin sen sopivalla määrällä pakasteherneitä, jotka saivat sulaa kuuman kastikkeen seassa.
Taustalla muhi samaan aikaan valmiiksi pitkäjyväistä riisiä maustettuna sillä toisella kanaliemikuution puolikkaalla (+ ripauksella suolaa, mutta ei nyt mainosteta tuota suolan lisäystä, niin ei tarvitse vetää takaisin terveellisyysväittämiä ihan totaalisesti…).
Annoksen päälle hauduttelin vielä sipulirenkaita runsaassa rasvassa (mutta rypsi-sellaisessa).
Legendaarista Jorma Uotista mukaillen: ”Ei huonoa!”
Oli oikeastaan ihan hyvääkin. Kulhot hupenivat tasaiseen tahtiin ja viimeiset jämät raapaisin seuraavan päivän lounaaksi.
Tulikin kasattua melkoinen tukkimiehen annos [kuvassa] mutta… No, raskas työ vaatii raskaammat huvit ja ainakin kunnon lounaan…
Näillä eväillä, mukavaa alkavaa viikkoa!