Vuoden 2023 ensimmäinen adventti lähenee ja voitaneen sanoa ihan virallisestikin joulun ajan olevan alkamassa.
Olen jo muutamana vuonna kirjoittanut joulukalentereita, milloin mistäkin aiheista. Tänä vuonna ajattelin kertoa jo vuosia sitten tapaamani hyvän ystäväni tarinan…
Eli kertomuksen yhdestä elämästä, unelmista ja pitkästä matkasta niiden toteuttamiseksi.
Ystäväni on lähtöisin syvältä Suomen maaseudulta, pienestä Savonrannan kunnasta, sen takamailta. Nykyisinhän alue kuuluu Savonlinnaan ollen yksi sen pitäjistä. Ystäväni asui pienellä maatilalla Saimaan rannalla yhdessä muun tilanväen kanssa. Tila oli ollut suvun hallussa jo 1600-luvun loppupuolelta saakka ja sukupolvien uutterien käsien jälki näkyi maisemassa ja rakennuksissa.
Arki oli täyttä ja työteliästä; leipä ei ehkä aina ollut leveää, mutta sitä oli riittävästi. Vuodenajat rytmittivät töitä tuttuun tapaansa. Pellot ja karja vaativat huolenpitoa, mutta aina toisinaan ystäväni ehti silti Koloveden rannalle istuskelemaan ja auringonlaskua katsomaan mehokasta syöden ja norppia katsellen…
Elämä oli hiljaista, hyvää ja rauhallista.
Mutta hiljaisinkaan maailmankolkka ei ole eristyksissä muusta maailmasta: kehitys kehittyi, Suomi teollistui ja maaseutu alkoi autioitua 1970-luvulla. Ensin lähtivät nuoret opiskeluiden ja sittemmin – kun kotitilan työt kävivät kannattamattomiksi – töiden perässä kaupunkeihin. Vanhempi väki vielä sinnitteli, mutta, kun ikää ja sairauksia alkoi heillekin kertyä, eivätkä he enää samalla tavalla jaksaneet maatilan töitä, hekin muuttivat kylälle osakkeisiin. Tila jäi jatkajien puutteessa tyhjilleen ja autioitui.
Paitsi, että… Ystäväni jatkoi tilalla vielä pitkään. Asusteli siellä yksinään. Karja oli myyty pois, pellot laitettu pakettiin. Ystäväni koetti huolehtia rakennusten kunnosta ja tehdä, mitä töitä hänellä nyt siellä vielä oli, mutta eihän yksi käsipari kaikkeen pysty!
Arkikin kävi kovin yksinäiseksi. Kukaan ei ollut enää leipomassa mehokkaita ja norppiakin näki enää vain äärimmäisen harvoin.
Lopulta ystäväni päätti, että muutos asiantilaan on tehtävä. Yksin ei ole hyvä olla ja tuolloisissa oloissa elämä tuntui kuluvan käytännössä hukkaan.
Sitä hän ei kuitenkaan tuolloin vielä osannut sanoa, mitä hän tekisi. Mihin hän elmäänsä suuntaisi.
Ehkä oli lähdettävä isolle kirkolle kyselemään…
Tästä alkaa matka kohti joulua!
Innolla jään odottelemaan ” joulukalenteriasi”. Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi🎅🧑🎄
Ja tietdnkin myös isälle, äidille ja siskolle 🥰🥰🥰
Ans’kattoo, mitä tulee… Vähän viime tinkaan jäi kirjoittelu, mutta ehkä se tässä vielä tulee valmiiksi viimeistäkin luukkua myöten. Eihän joulun alla muutenkaan ehdi nukkumaan! 😂
Ja kiitokset – hyvät joulut myös teille kaikille!