Talvi on edennyt jo laskiaiseen. Viime sunnuntai oli laskiaissunnuntai ja nyt ollaan laskiaistiistaissa. Laskiainenhan kuuluu pääsiäisen tapahtumiin ja ajatuksena on mahdollisesti ollut, että laskiaisena ”laskeuduttiin” pääsiäistä edeltäneeseen pitkään paastoon.
Proosallisemmaksi selitykseksi laskiaisnimitykselle on esitetty, että laskiaisesta ryhdyttiin laskemaan aikaa pääsiäiseen. Toisin sanoen laskettiin päiviä paaston päättymiseen, jolloin jälleen sai syödä liharuokia, maitotuotteita tai kananmunia. Nehän olivat paaston aikaan kiellettyjä. Sinänsä loogista, onhan odottavan aika tunnetusti pitkä… Tässä tapauksessa seitsemän viikkoa…
Tosin olen joskus miettinyt, olisiko kevättalven ruokavarantojen riittävyyttä turvattu kirkon ja esivallan taholta tekemällä niukkuudesta hyve ja paastosta hurskautta. Talven kuluessa uhkaavasti hupenevat ruokavarastot saatiin riittämään pikkuisen pidemmälle, kun nöyrästi valmistauduttiin pääsiäiseen ja kuritettiin ruokoa paastoamalla? Tiedä häntä.
Joka tapauksessa laskiaisen jälkeen oli pitkä ja ankara paasto edessä ja siksi viimeisenä päivänä ennen sen alkamista piti syödä mahdollisimman tukevasti.
Rieskaa ja makkaraa – ynnä hernekeittoa!
Perinteisiä laskiaisruokia keskiajalla olivat rasvarieska (sianihralla maustettu ohraleipä), rasvamakkarat ja juustot. Mutta olipa ruokana mitä tahansa, sen tuli olla niin rasvaista kuin mahdollista. Mitä enemmän syöjien suunpielet kiilsivät rasvasta ja mitä tahmaisemmiksi kävivät sormet (joita ei saanut nuolla tai puhdistaa), sitä runsaammin lehmät lypsäisivät kesällä ja siat lihoisivat…
Ehkä tärkein laskiaisen perinneruoka oli kuitenkin lihakeitto, joka keitettiin herneistä ja johon laitettiin lisäksi rukiinjyviä ja joululta jääneitä siansorkkia (sorkkarokka). Jotkut kuulemma laittoivat keittoon sian pään. No, kaikki käytettiin tuolloin hyväksi – ei ollut ruokahävikkiä.
Mutta, ilman sarvia ja hampaita, joka tapauksessa syötiin oikein tuhtia, kunnon hernekeittoa, hernerokkaa.
Missäpä sitä ei syötäisi? Hyvää ja täyttävää perusruokaa!
Hernekeittohan on itse asiassa yksi maailman vanhimmista ruuista. Sitä kerrotaan tarjotun jo antiikin ajan Ateenan katukeittiöissä. Se lienee myös yksi laajimmalle levinneistä ruokalajeista maailmassa.
Useimmilla mailla on nykyäänkin omat variaationsa tästä ruokalajista: Ruotsalaiset käyttävät keittoonsa yleensä keltaisia herneitä ja alankomaalaiset lisäävät soppaansa makkaraa. Saksassa keitossa on herneiden lisäksi ainakin sipulia, porkkanaa ja perunaa ja saksalaiset myös tarjoavat keiton makkaran kanssa.
Englannissa hernekeitto haudutellaan vesihauteessa paksuksi vanukkaaksi (pease pudding) ja sen sanotaan muistuttavan jossain määrin lanttulaatikkoa. Venäjällä keitossa on runsaasti lientä ja siihen käytetään savustettua sianlihaa ja monesti myös perunaa. Norjalaisten versio on erikoinen: he maustavat sakean hernemuhennoksensa etikalla ja tarjoavat sen kylmänä lisukkeena. Islantilaiset puolestaan suosivat keitossaan – kuinka ollakaan – lampaanlihaa. Ranskalaiset tekevät hienostuneen keittonsa tuoreista herneistä ja lisäävät siihen kuohuviiniä ja ranskankermaa…
Australiassa keitto tehdään sakeaksi ja siihen laitetaan kellumaan lihapiirakka… Onhan näitä!
Mutta suomalaiseen makuun on suomalainen hernekeitto maistuvin! (Vaikka taitaa täälläkin olla erilaisia versioita.)
Hernekeittoperinnettä pitää Suomessa kiitettävästi yllä puolustusvoimat, jossa torstai on edelleen ja ehdottomasti hernekeittopäivä. Liekö tällä armeijan traditiolla vaikutusta siihen, että kyseltäessä suomalaisten suosituimpia arkirukia, on hernekeitto sitkeästi pitänyt pintansa, vaikka moni muu hyvinkin perinteinen ruokalaji on siltä listalta tipahtanut? Enpä pitäisi tuota mahdottomana.
Torstaina, ehdottomasti
Mutta miksi juuri torstai on hernekeittopäivä? Tällekin on useita selityksiä. Katolisella ajalla perjantai (muiden lukuisien paastopäivien ohella) oli paastopäivä ja siksi torstaina syötiin tukevasti – kuten nyt näin ennen pääsiäispaastoakin. Rahvaalla ei kuitenkaan ollut ravitsemuksessaan kovin kummoisia vaihtoehtoja – ruokavalio oli aika yksinkertainen ja samat ruuat toistuivat viikosta toiseen. Ja, kun kuivatut herneet ja liha säilyivät hyvin, oli niistä valmistettu keitto varsin luonnollinen osa aterioita.
Toisaalta on esitetty sitäkin, että kyseessä olisi kaukainen jäänne viikinkiajalta, 700-1000-luvuilta. Torstai oli omistettu ukkosenjumala Thorille (jonka nimestä torstaikin juontuu, Torsdag). Thor oli muun muassa viljelijöiden suojelusjumala, jota lepyteltiin ja palvottiin nimikkopäivänään maan antimilla. Eli Thorin kunniaksi tehtiin keittoa hänelle pyhitetyistä herneistä (herne oli varsin yleinen viljelyskasvi tuohon aikaan).
Hernekeittotorstaita on koetettu sysätä myös kuningas Kustaa Vaasan ”viaksi”. Hänhän tunnetusti laittoi kansan verolle. Rahaa oli harvemmalla verojen maksuun, joten milläpä sitä maalainen sitten verojaan kruunulle maksoi kuin maansa antimilla, viljalla, lihalla… Ja aika useasti herneillä. Tarinan mukaan hovin varastot lopulta pursusivat herneitä siinä määrin, että kuningas lopulta kyllästyi ainaiseen herneruokien appamiseen ja laittoi vahingon kiertämään. Kustaa Vaasan kerrotaan antaneen määräyksen, että kaikkien kansalaisten oli jatkossa syötävä hernekeittoa torstaisin (jolloin herneitä ei riittäisi enää veroina kuninkaan ruokalaareihin…). Liekö totta – tarinana kuitenkin varsin hupaisa.
Jaavalta flunssantorjuntaan – ja laskiaiseen
Laskiaisherkkujen kyytipoikana on kuulemma (ollut) tapana tarjota punssia. Suomalaisittain ajateltuna tämä on aika kaukaista perua: punssin juuret ovat nimittäin Jaavalla! Ei ehkä ensimmäinen maailmankolkka, joka tästä tulisi mieleen! Ruotsiin ja sitä myöten Suomeen alettiin kuitenkin 1700-luvun alkupuolella tuoda Jaavalta arrakkia, joka puolestaan oli palmumehusta, yrteistä, riisistä ja melassista käyttämällä ja tislaamalla valmistettua alkoholijuomaa. Tähän lisättiin sitten vettä, sokeria ja sitruunamehua (ja myöhemmin myös paloviinaa) ja saatiin näin makeaa likööriä, punssia.
Alkujaan punssia tarjottiin Ruotsin armeijan sotilaille sotakunnon turvaamiseksi – sen kun uskottiin pitävän taudit loitolla. No, jospa tuossa olisi jotain perää, vaikka koronantorjuntaan lienee rokotus kuitenkin parempi. Tehosta tavalliseen flunssaan en tiedä. Alun perin punssi myös nautittiin kuumana, sittemmin juoman yleistyttä teollisen tuotannon myötä sitä alettiin tuoda tarjolle myös kylmänä. Jostain syystä Ruotsissa yleistyi samaan aikaan tapa juoda punssia hernekeiton kanssa. Suomessakin punssin kulutushuippu osuu laskiaiseen, jolloin myös hernekeittoa syödään yleisesti. No, ehkä se sitten on toimiva makupari!?
Pulla tai pari…
Jälkiruokana tarjottava laskiaispulla on puolestaan perua 1600-luvun Ruotsista, jonne se tuli Saksasta. Saksassa pulla paistettiin voissa ja maustettiin rusinoilla ja korinteilla ja tarjoiltiin maidon kera. Suomeen laskiaispulla tuli 1800-luvulla. Alkujaan pulla täytettiin mantelimassalla ja sellaisena se kuului lähinnä varakkaamman väen kahvipöytiin. Tavallinen kansa söi pullansa kuuman maidon kera. Hillo- ja kermatäytepullat tulivat tarjolle vasta myöhemmin.
Ja tästä saakin aikaiseksi sen jokavuotisen kiistan: mantelimassalla vai hillolla?! Laskiaispullan täytteestä tuntuu kaikilla olevan oma vankka mielipiteensä. Kaakao kelvannee kyytipojaksi joka tapauksessa.
Ja, kun vatsa on täysi, niin ei muuta kuin mäkeen pitkiä pellavia laskemaan!
Mukavaa laskiaistiistaita!