Onpa ollut suht’ kiireinen viikko… Kaikenlaista hommaa, niin töissä kuin kotonakin, mutta nyt on viikonloppu ja aikaa hengähtää hetkinen.
Kotikokkimme mietti perinteiseen tyyliin lauantain iltapalalle päivään sopivaa teemaa, makumatkakohdetta tai muuta sopivaa ideaa. Katsoin, että WebCalin hauskat merkkipäivät tarjoaisivat tälle päivälle hammaslääkäripäivää – ei kiitos sille! – sekä pakastetun ruuan päivää – no, ei kiitos sillekin. Pakasteet eivät nyt kolahda kenellekään, mutta sen sijaan pikaruuan päivän tästä voisi kyllä kehitellä. Ja, ehkä sen verran voisi ”hienostella”, että vietetään tämä ilta ranskalaisen pikaruuan merkeissä.
Puraistaanpa siis arvon herraa!
Eli iltapalaksi kotichefimme päätyi tekemään croque monsieur -leipiä, näitä ranskalaisten kahviloiden ja baarien klassikoita, joista maailma on saanut nauttia jo vuodesta 1910 lähtien. Tänä vuonna tämä Pariisin lahja maailmalle täyttää siis jo tasaiset 111 vuotta, joten ikäähän tällä herkulla kiistämättä jo on. Toisaalta ohjeen mukaan tähän tuleekin mielellään käyttää vanhaa leipää. (Olipas vitsikästä!)
Lyhyesti ja ytimekkäästi todettuna croque monsieur on grillattu kinkkujuustovoileipä. Joidenkin mielestä ehkä maailman paras kinkkujuustovoileipä – no, katsotaan nyt… Eipä tuo ohje ainakaan mitenkään vastenmieliseltä vaikuttanut: sen mukaan (vaaleat) leivät voidellaan ulkopinnoiltaan voilla ja sisäpinnoiltaan maustetulla crème fraîchella ja täytetään tuplajuustolla ja kinkulla. Leivän välissä yleisimmin käytetyt juustot ovat emmental ja gruyère. Ja sitten leipä kypsymään. Leivän voi paistaa joko pannulla, uunissa tai voileipägrillissä.
Jos nyt tarkkoja ollaan, niin kaikkein klassisimmassa croque monsieur -leivässä täytteeseen tulee bechamel-kastiketta – ei crème fraîchea – mutta sen verran tässä voitaneen rennon ruuanlaiton nimissä fuskata, että jättää tuon kastikkeen kypsentelyn nyt väliin ja kuittaa sen maustetulla creme fraîchella. Ihan yhtä hyvää siitä tullee näinkin. Toisaalta, reseptejä on erilaisia ja varmaan jokainen brasserie on pitänyt kunnia-asianaan versioida tästä oman, ainutlaatuisen makuelämyksensä
Joten, tekipä sitten niin tai näin – ei voi mennä metsään.
Kylkiäiseksi kotikokkimme askarteli vielä napostelulautasen, jolta löytyi salaattia, kirsikkatomaatteja, pikkuporkkanoita, kurkkua, herkkusieniä, viinirypäleitä ynnä kyytipojaksi lasillinen Barton & Guestier Extra Dry -kuohuviiniä.
Hmm… Eihän tuo hassumpaa ollut.
Ai niin, leivän nimi – croque monsieur – viittaa sananmukaisesti miespuolisen henkilön puraisemiseen. Hieman erikoinen nimi leivälle? Ymmärrettävämpää olisi ollut, että herrasmies puree leipää, mutta… No, kaikelle on selityksensä: Tarinan mukaan ravintoloitsija oli syystä tai toisesta kertonut asiakkailleen, että liha vaaleiden leipäviipaleiden välissä olisi ihmislihaa… Vitsihän tuo (kai…) oli, mutta sen verran tarina taisi säväyttää, että nimi ainakin jäi elämään.
