Päivä oli ollut kiireinen, eikä tahti tuntunut rauhoittuvan yhtään iltaa kohden: tänään oli Nooran koululla joulumyyjäiset. Lotta oli kovasti ollut innoissaan ajatuksesta ja hänelle oli luvattu, että hän pääsisi käymään paikan päällä. Lotta oli kaivellut säästöpossustaan muutaman euron ja ilmoittanut aikovansa tehdä ostoksia. Äitiä vähän huvitti: tästä neidistäpä koituisi vielä varsinainen shoppailija.
Noora oli mennyt koululle jo aiemmin laittamaan kavereidensa kanssa myyntipöytiä valmiiksi. Tarjolla tulisi olemaan oppilaiden valmistamia leivonnaisia ja koristeita, mutta myyntiin oli saatu myös eri firmoilta ja yksityisiltä lahjoituksina erilaisia jouluisia tuotteita. Parhaat päältä oli laitettu arpajaisten palkinnoiksi.
Isä lähti viemään Rasmusta harjoituksiin ja äiti ja Lotta pääsivät samalla kyydillä koululle – he lenkkeilisivät sitten kotiin. Koulun piha oli koristeltu havuilla sekä ulkotulilla ja rakovalkeilla. Sisällä koululaiset touhusivat tonttulakit päässään posket punoittaen myyntipisteillään. Äiti yllättyi: paljonhan tänne oli saaneet tavaraa myyntiin. Kakkuja, pikkuleipäpaketteja, torttuja… Kynttilöitä ja erilaisia koristeita… Itse tehtyjä joulukortteja – oikein kauniita itse asiassa… Hinnatkin olivat kohtuullisia.
Lotta valikoi itselleen pari pientä jouluista koristetta ja osti parhaalle kaverilleenkin pienen tonttu-ukon. Sitten hänen katseensa nauliutui taaimmaisella myyntipöydällä nököttäviin piparkakkutaloihin. ”Äiti, tule!” hän hihkaisi ja veti äitiä hihasta kohti pöytää. ”Katso!” Pöytä oli täynnä erilaisia, eri kokoisia piparkakkutaloja. Pöytä oli kuin pieni kylä täynnä mitä jouluisampia rakennuksia.
”Kauniita ovat…” äiti aloitti, mutta Lotta keskeytti hänet määrätietoisesti: ”Minä aion ostaa tuon pienen! Se on nätti.” Olihan se sievä. Mökki oli pikkuruinen, siinä oli pienenpieni ovi ja ikkuna. Savupiippu ja tikkaat. Mökki oli koristeltu vaaleanpunaisilla makeisilla ja valkoisella tomusokerikuorrutuksella. Hinta oli neljä euroa – juuri sen verran Lotalla oli vielä rahaa. Kaupat sinetöitiin saman tien ja tytön silmät loistivat kuin joulutähdet.
Äitiä huvitti. Lotta oli selvästi löytänyt jotain aivan ihanaa. Mutta mikäpäs siinä: kyllähän piparkakkutalo jouluun kuuluu… Oikeastaan… Nämähän ovat varsin mainioita…
Lopputulos: kotiin lähti lenkkeilemään kaksi tyytyväistä naisihmistä – kumpaisellakin piparkakkutalo matkassaan.
Sillä välin isä oli vienyt Rasmuksen harjoituksiin ja ajanut takaisin koulun kautta. Hän oli ajatellut, että jos äiti ja Lotta olisivat vielä siellä, he pääsisivät kyydissä kotiin. Naisia ei ollut löytynyt, mutta oli löytynyt jotain muuta: isä oli löytänyt saman tapaisen piparkakkutalon, jollainen hänellä oli ollut joskus pikkupoikana. No, olihan se pitänyt pelastaa matkaan mukaan…
Paria tuntia myöhemmin Rasmus kotiutui harjoituksista. Hän oli saanut kyydin seurakaverinsa vanhemmilta – matka oli kulkenut koulun myyjäisten kautta: kaverin äiti oli halunnut ostaa maustekakun myyjäisistä. Hän oli kuulemma jo vuosien ajan hakenut myyjäisistä joulukakut. Rasmuskin oli sitten tarkastellut valikoimia ja löytänyt jotain, mistä oli arvellut Lotan pitävän… Mukaan oli tarttunut vaaleanpunasävyinen piparkakkutalo…
Äitiä nauratti: ”Meillähän alkaa olla koossa pienimuotoinen kylä!” Hän hahmotteli jo mielessään eteisen piirongin päällystä: siihen saisi hyvin laitettua kaikki neljä taloa. Asetelmasta voisi saada oikeastaan hyvinkin jouluisen: vähän havuja koristeeksi, pumpulia lumeksi… Jos taloihin laittaisi vielä ledikynttilöillä valot, niin… Ajatus ei vaikuttanut lainkaan hullummalta.
Kahdeksan jälkeen ovi kolahti ja Noora saapasteli eteiseen. Tyttö oli hieman väsyneen oloinen, mutta se nyt ei ollut ihme: koulupäivä, pieni paussi ja takaisin koululle ja monta tuntia myyntihommissa. ”Mitenkäs siellä meni? Saitteko kaikki myydyksi?” äiti kyseli.
”Joo… melkein kaikki meni. Vähän jäi koristeita ja kortteja sekä pari piparipakettia – laitettiin ne sitten arpajaisten ekstravoitoiksi.” Noora luetteli. ”Ja joo… jäi yksi tämmöinen. Siinä on takana pieni murtuma, niin kukaan ei sitä oikein halunnut. Ostin sen sitten itselle – se murtuma ei siitä edes erotu.” Lotta laski keittiön pöydälle keskikokoisen piparkakkutalon, eikä voinut ymmärtää, miksi kaikki purskahtivat nauramaan.
Ei piparkakkutalossa pitäisi olla mitään huvittavaa – ei vaikka se olisi hivenen viallinenkin!?