Päivä oli valjennut hieman ankeissa tunnelmissa. Äiti tuntui tuskailevan edelleen edellispäiväistä pakettiepisodia ja isä, vaikka itse suhtautuikin tilanteeseen lähinnä huumorilla, ymmärsi kuitenkin puolisoaan. Isotäti oli oma persoonansa ja varsin vakavaluontoinen. Tulisi olemaan täysi arvoitus, miten hän suhtautuisi ”lahjaansa”. Se olisi kuitenkin sen ajan murhe; nyt oli tärkeämpää saada vaimo paremmalle tuulelle.
Sikäli kuin se olisi mahdollista…
Isä oli varsin neuvoton. No, hänellä olisi aikaa iltaan asti miettiä jotain piristystä vaimolleen… Isä lähti töihin ja vei matkalla lapset kouluun. Äidillä oli etäpäivä ja – listan mukaan – hän aikoi töiden jälkeen pestä vuodevaatteet ja hakea matot pesulasta.
Isä kypsytteli suunnitelmaansa päivän mittaan ja työpäivän päättyessä ajatukset olivat selkeytyneet. Pikainen soitto lapsille varmisti, että nämä olivat mukana suunnitelmassa. Lapset olivat huomanneet, että jokin vaivasi äidin mieltä, mutta isä ei ollut ryhtynyt selittämään sen tarkemmin – kertoi vain, että oli lähettänyt vahingossa väärän paketin isotädille. Se riitti selitykseksi – isotädille EI voinut lähettää vääriä paketteja. Sellaisia erheitä ei yksinkertaisesti tapahdu.
Isä lähti töistä suoraan asioille ja, kun Rasmus soitti äidin lähteneen hakemaan mattoja, hän kiirehti kotiin. Isä ja lapset laittoivat toimeksi.
Kun äiti kotiutui reilun tunnin kuluttua, oli kaikki valmista:
Sisään astuessaan äiti näki eteisen sivupöydällä joulua varten ostetut joulukukat valmiina: joulutähdet, hyasintit, amaryllis, pari joulusypressiä terassille… Puoliso oli sittenkin muistanut tuoda ne – listan mukaisesti! Mies oli aamulla lähtenyt sen verran sekavanoloisena töihin, että ei olisi ollut ihme, vaikka hän olisi ne unohtanutkin.
Äiti riisui takkinsa ja hattunsa ja lähti keittiöön – pitäisi ryhtyä ruuanlaittoon… Mutta yllätykset eivät päättyneet tähän:
Pöytä oli katettu valmiiksi, kynttilät paloivat ja ravintolasta haettu jouluisen runsas noutoateria odotti höyryten pöydällä. Äidin lautaselle oli laitettu ruusu ja punaiseen folioon kääritty sydänsuklaa…
”Mitä ihmettä!” äiti hämmästeli ja lapset hykertelivät tyytyväisinä yllätyksen onnistumista. Isä avasi viinipullon ja ojensi lasin paremmalle puoliskolleen. ”Elämässä sattuu ja tapahtuu”, hän naurahti varovaisesti ja jatkoi varsin proosallisesti, ”mutta eiköhän ryhdytä syömään”. ”Mitä ihmettä te nyt olette tehneet?” Äiti oli edelleen pyörällä päästään, mutta unohti jo harmituksensa. Ruoka tuoksui huumaavan hyvältä ja… No, kyllä ruusu ja suklaakin asiassa auttoivat.
”Ajateltiin, että tässä kaiken kiireen keskellä voisivat pienet pikkujoulut olla paikallaan”, isä totesi. ”Syödään nyt hyvin ja otetaan tämä ilta rennosti. Luulen, että näin äsken tuolla pihalla pari tonttuakin – taisivat olla etsimässä aattoa varten sopivia lahjakätköjä ja otin sieltä pari pakettia talteen…”
Lotta näytti vähän huolestuneelta: jos isä oli löytänyt pukin lahjakätkön ja vienyt sieltä lahjoja, niin se ei voinut olla kovin hyvä juttu… Isä huomasi Lotan empivän ilmeen ja sanoi, että tontut olivat antaneet luvan ottaa jokaiselle yhden pikkujoulupaketin. Ei pukki siitä pahastuisi: joulu on sen verran iso juhla, että sitä on hyvä vähän harjoitella jo etukäteen. Selitys tyydytti Lottaa ja hän jatkoi tyytyväisenä annoksensa maistelua. Jouluiset herkut eivät olleet niin kovin Lotan mieleen, mutta onneksi isä oli laittanut mukaan nauravia nakkeja ja lihapullia ja ranskalaisia. Pikkuisen Lotta toki maistoi laatikoita ja kinkkua, mutta iski sitten kiinni tutumpiin herkkuihin.
Nooralle ja Rasmukselle herkut maistoivat. Samoin isälle. Hetkisen ihmettelyn jälkeen äitikin heltyi nauttimaan ateriasta – harvinaista herkkuahan tällaiseen valmiiseen pöytään pääseminen kuitenkin oli.
Pitkään ja hartaasti nautitun aterian jälkeen isä pyysi Lottaa tarkistamaan terassilta, josko ne tonttujen lupaamat paketit sieltä vielä löytyisivät. Lotta kipaisi saman tien niitä etsimään ja tuli kohta korin kanssa takaisin. ”Oli siellä!” hän hihkaisi ja kaivoi ensimmäisen lahjakassin korista. ”Noo-ral-le”, hän tavasi ja ojensi sen Nooralle. Sitten paketit saivat Rasmus, isä ja äiti. Viimeinen oli Lotalle itselleen. ”Saako jo avata?” Lotta kysyi saman tien ja hädin tuskin malttoi odottaa vastausta.
Kasseista löytyi hieman jouluisia herkkuja, pipareita, rusinoita, joulusuklaita… Lisäksi siellä oli pieniä tarve-esineitä – kyniä, kumeja, muistilappuja – joita jokainen koululainen ja esikoululainen saattoi tarvita. Lotan pussukassa oli lisäksi pikkuruinen, söpö lelukissa, Rasmuksella sukat ja Nooralla tuoksuvaa sampoota. Isä sai myös uudet sukat. Äidin paketissa oli suklaata sekä pieni rasia…
”Mikäpäs tämä on?” äiti kyseli jo leppyneenä. ”Näyttää ihan korurasialta…” ”Avaa se”, innostui Noora ja äiti teki työtä käskettyä.
Rasiassa oli sievät korvakorut. ”Oi, nehän ovat kauniit!” äiti henkäisi selvästi yllättyneenä ja mielissään. Pienet kimaltelevat tähdet hohtivat rasiassa kuin lumihiutaleet. ”Nämähän sopivat jouluun vallan mainiosti!” hän totesi. ”Joulun tähtiä”, ihasteli Noorakin.
Isä oli tyytyväinen. Vaimon silmät loistivat kilpaa korujen kanssa. ”Ole hyvä, kultaseni. Ja hyvää hääpäivää! Jo näin etukäteen” hän kuiskasi hiljaa, niin että Lotta ei kuullut.
Turha toivo! ”Mistä tontut tiesivät, että teillä on kohta hääpäivä?” kuului välitön napakka kysymys.
”Jaa-ah…” isä nauroi. ”Ne taitavatkin olla aika fiksuja ne tontut!”