”Voisiko joku käyttää Nallen lenkillä tänään, niin saisin tämän lohen suolattua!?” Äidin kysymys oli enemmänkin kehotus. ”Minä voin viedä!” Lotta oli kaikkein innokkain Nallen ulkoiluttaja – mikä tosin ei Nallen kannalta ollut kovin tyydyttävää: koiran käsitys lenkistä poikkesi jossain määrin pikkutytön aatoksista… Toisaalta Lotta ei voinut lähteä lenkille koiran kanssa yksinään.
”Tuota, voisitkohan sinä samalla viedä isinkin lenkille? Tekisi hänellekin hyvää käydä vähän haukkaamassa happea, kun on koko päivän ollut töissä.” ”Isi lähti jo ulos”, Lotta totesi samalla, kun hän jo etsi Nallen hihnaa. ”Isi lähti? No, mihin hän nyt jo ehti…?” ”Pesemään autoa. Jos jouluna lähdetään jonnekin.”
”Mihin me nyt…” äiti nielaisi sanansa. Tyypillinen miehinen päähänpisto. Lähteä nyt tuosta vain, yks’ kaks’ yllättäin autonpesuun. Näillä keleillä saa käydä vielä toistamiseen ennen joulua pesulassa, jos meinaa puhtaalla autolla pyhinä ajella. ”No, ovatko Noora tai Rasmus kotona – jos he lähtisivät sinun kanssasi?” ”Ne lähti harkkoihin, isi vei ne samalla, kun meni pesulaan.” Äiti vähän ihmetteli – hänen mielestään perjantaisin ei kumpaisellakaan ollut iltaharjoituksia. Olisiko sitten lähestyvä joulutauko tuonut muutoksia?
”No, ei se mitään, mennään me sitten yhdessä. Täytyyhän Nallen lenkille päästä.” ”Suolaanpahan lohen sitten vähän myöhemmin”, äiti ajatteli ja etsi ulkovaatteet. ”Toisaalta, tekee se happihyppy itsellekin hyvää.” Nalle hääräsi jo innokkaana ovella.
Noin tuntia myöhemmin Lotta ja äiti tulivat punaposkisina ja pikkupakkasesta piristyneinä tyytyväisenä läähättävän Nallen kanssa kotiin. Autokin oli ilmestynyt pihatien varteen, mutta sen verran loskainen se oli edelleen, että pesulassa se ei ollut kyllä käynyt… Talo oli lisäksi täysin pimeänä… Äiti alkoi ihmetellä – jotain oli nyt oudosti.
Äiti veti Lotan viereensä ja lähestyi taloa varovasti… Nallekin tuntui epävarmalta. Ilta oli jo täysin pimentynyt, eivätkä katuvalot yltäneet valaisemaan pihaa. Talon seinustalla näkyi jotain liikettä… Äiti epäröi: olikohan tämä nyt viisasta? Pitäisikö mennä naapuriin hakemaan apua? Jos tänne on vaikka joku murtautunut? Jos talossa on joku vieras?
Auto oli kyllä pihatiellä ja Rasmuksen ja Nooran huoneiden ikkunoista kuulsi hieman valoa kaihtimien raoista… He olivat ainakin kotona – tai ainakin joku oli heidän huoneissaan… Äidin sydäntä kylmäsi. Varovasti he ottivat vielä muutaman askeleen.
Silloin se tapahtui! Valtava valotulva valaisi koko tienoon kaikissa sateenkaaren väreissä – sitten valo katosi yhtä nopeasti kuin oli syttynytkin. Äidin ja Lotan silmissä kipunoi. Nallekin vinkui hämmentyneenä ja tuntui räpyttelevän silmiään.
Mitä ihmettä!!?
Yht’äkkistä välähdystä lukuunottamatta kaikki oli taas yhtä pimeää kuin aiemminkin.
Ja joku liikkui edelleen talon sivustalla. Tuli lähemmäksi. Isä?
Isähän se. ”Mitä ihmettä tapahtui? Mikä ihmeen välähdys tuo oli?” äiti kyseli edelleen täysin pyörällä päästään. Lottakin oli epätietoinen ja pyrki hieman peloissaan isänsä syliin.
”Vähän jouluyllätystä tässä teille laittelin… Noora ja Rasmus auttoivat, mutta ei se nyt ihan onnistunut…” isä puhisi katsellen selvästi harmissaan talon katonrajaan.
Äiti tuijotti hölmistyneenä eteensä: ”Siis mikä jouluyllätys tuo oli? Yllätys kyllä, mutta mikä ihme se oli?”
Isä katsoi parhaaksi selittää. Kun ne vanhat jouluvalot olivat osoittautuneet jokseenkin entisiksi, hän oli katsellut netistä erilaisia videoita jouluvaloista… Siitä oli sitten virinnyt ajatus, että voisi oikeastaan olla mukava vähän uudistaa talon koristeluita. Isä oli sitten tilannut yhdet lisävalot, mutta ne olivat vaikuttaneet kovin vähäisiltä. Hän oli ostanut marketista parit lisää ja huomannut sitten sellaisia jääpuikkoja ja kaurispatsaita, eri kokoisia, ja laittanut sellaisetkin pakettiin ja… No, projekti ”talven ihmemaa” oli pikkuisen karannut käsistä, mutta…
”Mutta koko talohan on nyt ihan pimeä? Äsken näkyi vielä valoja Rasmuksen ja Nooran huoneista ja nyt nekin ovat sammuneet”, äiti totesi samalla kun mainitut henkilöt saapastelivat ulko-ovesta pihamaalle. ”Talo on ihan pimeä, mihinkään ei tule valoja”, he totesivat kuin yhdestä suusta.
”Sulakkeet!” Isä lähti harppomaan kohden autotallia, jossa oli talon sähköpääkeskus. Kohta sieltä kuului hihkaisu: ”Pääsulake palanut! Ei ihme jos räsähti… Taisi olla vähän liikaa liikennettä verkossa, kun laitoin sen makaronilaatikon uuniin ja samalla saunan lämpiämään ja vielä terassilämmittimen päälle ja sitten nämä valot… Ei ihme…” loppu hukkui epämääräiseen mutinaan…
”Onko meillä sulakkeita?” äiti kysyi, mutta arvasi jo vastauksen. Kauppareissua taisi olla vielä luvassa…
”Talven ihmemaa” saisi vielä hetken odottaa.
