Tämän päivän äiti oli varannut listallaan siivoamiseen ja aloittanut jo varhain aamulla. Lapset olivat luvaneet hoitaa omana osuutenaan omat huoneensa – isommat auttaisivat Lottaa tämän huoneen kanssa – sekä tulla sitten äidin avuksi, mitä nyt oli tuolloin vielä kesken… Isäkin terhakoitui ja lupasi ottaa omaksi urakakseen autotallin järjestelyn, mikä herätti välittömän keskustelun sen siivoamisen tarpeellisuudesta. Äiti epäili mielessään, että luultavimmin isä halusi karata jaloista ja mennä laittelemaan vanhaa autoaan.
”Jos minä olen pitänyt linjana jo vuosikaudet sitä”, äiti aloitti, ”että mikäli en vietä jouluani kaapeissa, en niitä myöskään siivoa. Aiotko sinä siis viettää joulusi autotallissa?” ”Ei sitä tiedä”, isä mietti vakavana, ”enemmänhän siellä taitaa aikaa kulua kuin täällä sisällä.” No, tuo oli perheen sisäinen vitsi, mutta kieltämättä siinä oli totuuden siemen: isän silmäterä, lähes 48 vuotta vanha Opel Kadett -museoauto, hänen ensimmäinen autonsa, esikoisensa, ”vaati” lähes jatkuvaa huoltoa ja huomiota. Äitiä lähinnä huvitti auton saama hellä hoito – ikimaailmassa isä ei tulisi saamaan takaisin autoon uhraamiaan euroja, mutta… No, harrastuksensa kullakin ja olihan siinä tiettyä nostalgiaa, kun he pari kertaa kesässä kurvasivat autolla kesäajelulle. Kuin silloin joskus nuorina…
”No, kunhan lupaat, että et tuo sitä Kadettia jouluaterialle, ei koristevaloilla, eikä ilman”, äiti hymähti. ”Ei sitä tiedä”, isä hihkaisi ja katosi ovesta. Kohta autotallin suunalta alkoi kuulua määrätietoista nakutusta ja kolkutusta – auto taisikin saada tällä kertaa vähän reippaampaa huomiota.
Äiti jatkoi siivoamista ja työt etenivät rivakasti. Huone kerrallaan valmistui. Noora tuli auttamaan pölyjen pyyhkimisessä ja kohta ilmaantui Rasmuskin ja ryhtyi imuroimaan eteistä. Lotta halusi järjestää piparkakkumuotit, jotka olivat unohtuneet kuivauskaappiin leipomispäivän jälkeen.
Muutaman tunnin kuluttua kaikki alkoi olla valmista. Talo tuoksui puhtaalta ja raikkaalta. Äiti meni vielä hakemaan matot ulkoa tuulettumasta.
Isäkin ilmaantui samalla ovenavauksella takaisin sisätiloihin. Mukanaan hän roikotti vanhaa takkaimuria. ”Mitäs sinä tuolla teet – eihän se enää edes toimi. Piti hommata uusi…” äiti aloitti, mutta ei päässyt sen pidemmälle. ”Uutta ei tarvita”, isä ilmoitti, ”korjasin tämän vanhan”. Äiti suhtautui tietoon hieman ristiriitaisin tuntein ja Rasmuskin näytti miettivältä. Isä oli kätevä käsistään ja osasi kyllä korjata yhtä jos toista rikkimennyttä laitetta ja tarviketta. Tuhkaimuri oli kuitenkin nikotellut jo pidemmän aikaa ja varsin pahasti: sen imuteho oli heikentynyt huomattavasti, eikä ongelma johtunut mistään tukoksista tai suodattimista – kaikki oli tarkistettu. Lisäksi laite oli alkanut kuumentua pahaenteisesti.
Ilmeisesti isä osasi tulkita perheenjäsenten epäluuloiset ilmeen oikein, koska hän kiirehti vakuuttamaan laitteen toimivuutta: ”Kyllä se toimii, imuroin juuri saunakamarin takan ja tuhkaluukun – ei mitään ongelmaa.”
”No, kaipa sitä sitten voi… Nopeuttaisihan se tieten näitä hommia. Hyvähän se olisi tuo olohuoneen takka putsata: sinne on jo kertynyt aika lailla tuhkaa. Saisi sitten jouluaattona laittaa tulet…” Äiti höpötteli aina, kun hän oli vähän hermostunut.
Isä ei jäänyt kuuntelemaan, vaan marssi päättäväisesti olohuoneeseen, avasi hormin ja takkaluukun, laittoi virtajohdon seinään ja käynnisti imurin. Kone hyrähti käyntiin tavanomaiseen tapaansa ulvahtaen ja alkoi sitten tehokkaasti imeä tuhkaa takasta. ”Sehän toimii” äiti totesi selvästi ällistyneenä! ”No, miksi ei toimisi, onhan se ammattilaisen…”
Sen pidemmälle isä ei ehtinyt. Imurista kuului selvä yskäisy, seuraavaksi se tuntui kuin keräävän voimiaan ja – pössäytti suodattimiensa läpi kaikki imuroimansa tuhkat huoneeseen.
Näky oli kuin jostain katastrofielokuvasta: tasaisen harmaa tuhkapöly leijui huoneessa ja laskeutui vähitellen täydellisessä hiljaisuudessa kaikenkattavaksi matoksi pitkin pöytiä, tuoleja, sohvaa, mattoja ja lattioita…
Hiljaisuus jatkui… Kukaan ei oikein uskonut näkemäänsä. Rasmus tointui ensimmäisenä. Hänkin tosin vain sen verran, että äännähti epäuskoisesti: ”Oho!”
”Tuota noin… Mikähän siihen nyt tuli, kun saunakamarissa se toimi vielä ihan kunnolla…” Isän äänensävy oli varovainen. Hän ei ollut lainkaan varma siitä, miten hänen vaimonsa tulisi reagoimaan. Toistaiseksi tämä oli ollut aivan hiljaa…
”Nalle”, äiti lopulta totesi yks’kantaan. ”Missä Nalle on?” Isä oli edelleenkin epätietoinen vaimonsa mielialasta. ”Keittiössä kai, mutta mitä…” isä ei ehtinyt alkua pidemmälle. Äiti marssi keittiöön ja kohta kuului eteisestä Nallen innokas lenkkivinkuna ja äidin talvitakin kahinaa. Ovi kolahti kiinni.
Isä katseli ympärilleen ja huokasi syvään. Vaimon kettuuntuminen oli täysin ymmärrettävää… Isä etsi puhelimensa. Viides siivousfirma vastasi myönteisesti kysymykseen, ehtisikö heiltä joku tulla pikaisesti putsaamaan huoneessa vallitsevan täystuhon. Kolme tuntia myöhemmin talo oli jälleen siisti.
Äidin leppymiseen meni vielä kaksi lisätuntia. Sitten tilanne alkoi jo naurattaa… Ainakin tästä joulusta tulisi ikimuistoinen – käsite valkea joulu alkoi saada aivan uusia merkityksiä.
”Perinnettä tästä ei sitten oteta!” äiti varoitti hekottelunsa lomassa ja hörppäsi isän valmistamaa tuoksuvaa glögiä. Isä oli vahvasti samalla kannalla muistellen samalla hiljaa mielessään verotuksen kotitalousvähennyksen omavastuun määrää.
