Perjantai-iltapäivä… Noora oli lähtenyt ystävänsä Roosan syntymäpäiville, Rasmus oli samoin kaverinsa luona. Isä, äiti ja Lotta istuivat keittiössä ja miettivät, miten parhaiten järjestelisivät päivän teeman. Äidin laatimalle joululistalle oli nimittäin kirjattu päivän tehtäväksi työksi muutamia erikoissiivouskohteita… Uuni olisi hyvä puhdistaa ennen jouluruokien valmistusta, samoin jääkaappi. Samalla voisi puhdistaa tiskiallaskaapin…
Hmm… Ei näissä nyt oikein jakamista ollut: sillä välin kuin uuninpuhdistusaine vaikuttaisi, äiti ehtisi jo pestä jääkaapin ja allaskaapinkin. Lotta kuitenkin silmät loistaen odotti, mitä hän saisi tehtäväkseen. Jotain täytyisi nyt keksiä…
Äidillä välähti. ”Lotta, sinulle onkin nyt isän kanssa hoidettavaksi oikein erityisen erityinen tehtävä!” Lotta kasvoi saman tien ainakin viisi senttiä. ”Sinä ja isä voisitte kiillottaa nuo hopealusikat ja ne kaksi kakkuvatia – saataisiin sitten oikein hieno joulukahvipöytä, kun mummo ja pappakin tulevat aattona pukkia vastaanottamaan”, äiti ehdotti.
Isä näytti miettiväiseltä… ”Onko meillä hopeankiillotusainetta vai hammastahnallako kuurataan?” hän kysyi. ”On siellä puhdistusainetta”, äiti totesi ja ryhtyi omiin puuhiinsa. Isä näytti edelleen miettiväiseltä ja meni sitten penkomaan laatikkoa, jossa olivat leivinpaperit, tuorekelmut, lautasliinat, foliot ja muut vastaavat paperit. Lotta seurasi isäänsä ihmetellen.
”Odotapa, Lotta, niin näytän sinulle tempun”, isä sanoi ja kehotti Lottaa etsimään jonkin kulhon. Lotta löysi vanhan piparipurkin ja toi sen isälleen. ”Mitä nyt tehdään?”
Isä täytti vedenkeittimen ja laittoi veden kuumenemaan. Sillä välin hän vuorasi Lotan tuoman purkin foliolla ja kaatoi sinne Lotan avustuksella reippaan annoksen suolaa.
”No niin, Lotta, nyt on sinun vuorosi”, isä totesi ja neuvoi Lottaa asettelemaan lusikat yksi kerrallaan kulhoon. Olisihan ne voinut laittaa sinne kerrallakin, mutta olipahan Lotalla hieman enemmän puuhaa.
Kun kaikki lusikat olivat hienosti astiassa, isä kaatoi sinne kiehuvan veden.
”Tämä haisee”, totesi Lotta ja seurasi samalla silmä tarkkana, mitä kulhossa tapahtuu. Lusikat näyttivät kirkastuvan ihan silmissä. Lotan ilme kirkastui samaa tahtia: ”Niistä tulee hienoja!”
Viimein isä nosteli lusikat pois kulhosta, huuhteli ne huolellisesti ja antoi ne sitten Lotalle kuivattaviksi. Lotta teki työtä käskettyä ja kävi aina välillä näyttämässä kaikkein hienoimmin puhdistuneita lusikoita äidille. Isä laittoi sillä välin tarjoiluvadit pöydälle odottelemaan: niille pitäisi etsiä vähän isompi puhdistuskulho.
Äiti ihasteli Lotalle kiiltävää tulosta – kahvipöydästä tulisi nyt todella kaunis. Lotta oli tyytyväinen ja kipaisi kohta pieni foliopala kädessään kiillottamaan nukkekotinsa astioita.
Isä istuskeli keittiön pöydän ääressä, söi juustopalaa ja katseli uunin syövereihin kadonnutta vaimoaan. Tällä taisikin olla vähän isompi urakka käsissään… Sen verran oli isäkin uunien kanssa paininut, että hän tiesi varsin hyvin, millaista jynssäämistä puhdistus pahimmillaan oli. Isän kävi työn raskaan raatajaa hieman sääliksikin ja hän päätti tehdä vaimolleen pari voileipää hiukopalaksi ja laittoi kahvinkeittimenkin tippumaan…
”Selvän teki”, äiti ilmoitti ja könysi ylös uunin kimpusta. ”Häh?! Nyt jo?” isä ihmetteli. ”No nyt jo. Ollut valmista jo oikeastaan vähän aikaa sitten. Et sinä, kultaseni, ole ainoa, joka nämä kikka kolmoset hallitsee”, äiti naurahti isän ällistyneelle ilmeelle. ”Ruokasoodalla, sitruunalla ja sokerilla pääsee aika pitkälle”, hän tyytyi selittämään.
”Odottelin vain, että saat nuo leivät ja kahvin valmiiksi…”, äiti lisäsi vinkaten silmää. ”Sinulla on muuten vielä kesken tuo kiillotushomma…”
Isän mulkaisu oli moniselitteinen…