”Äiti, mitä tänään on joululistalla?” Nooran kysyvä ääni kuului keittiön ovelta. ”Tänään? Jaa… – kuinka niin?” ”No, kun minä haluaisin leipoa!” Noora huokaisi toiveikkaana. ”Leipoa? No, johan tuota leipomista tuli eilenkin, mutta mikäpäs siinä, jos leipoa haluat ja aineksia vain löytyy. Mitä ajattelit tehdä?” ”Piparkakkuja”, Noora virnisti, mutta virnistys oli sen verran vino, että äiti ei mennyt lankaan. ”No, ei kun sen joulukakun. Haluaisin tehdä sen mummon joulukakun!”
Mummon joulukakku oli joulun ehdoton ”must”. Sitä täytyi olla – muutoin joulua ei taloon tulisi. Äiti oli ajatellut, että kakku tehtäisiin loppuviikosta, mutta toisaalta… Nooran into oli käsinkosketeltavaa ja hänestä oli jo kehkeytynyt varsin taitava leipuri. Mikä ettei! Olisipa sitten yksi homma listalta hoidettuna. Aineksetkin oli hankittu jo valmiiksi viikonloppuna, joten…
”Käyhän se. Ota sinä kakku hoitaaksesi, niin minä keskityn näihin muihin hommiin. Listalla taisi olla saunan ja kylppärin pesu…”
Äiti lähti saunan suuntaan ja Noora otti keittiön haltuunsa. Hän etsi vihreästä reseptikansiosta, johon oli kerätty vuosien saatossa kaikki kokeillut ja ”joskus kokeiltavat” ohjeet, mummon tutulla, tasaisella käsialalla kirjoitetun ja monien vuosien kakkuaineksilla marinoidun reseptiliuskan. Sitten vielä vuoka ja monitoimikone, nuolija… Ja ainekset…
Noora luki ohjeen huolella: 175 grammaa voita, 2,5 desilitraa sokeria, kolme kananmunaa, 3,5 desiä vehnäjauhoja, yksi desilitra perunajauhoja, yksi tai kaksi ruokalusikallista piparkakkumaustetta, 125 grammaa sukaattia, kaksi teelusikallista soodaa ja yksi desilitra kermaa. ”Voi sulatetaan ja siihen lisätään sokeri. Jäähtyneeseen seokseen lisätään kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan vuorotellen kerman kera. Viimeiseksi lisätään varovasti sekoittaen jauhotetut sukaatinpalat ja sitten voidellussa vuo’assa uuniin 175 asteeseen noin vajaaksi tunniksi”, Noora kertasi ohjeen.
Helppoa!
Kakku tosiaankin oli helppo, mutta herkullinen. Joka joulu se hupeni sangen nopsaan ja viime jouluna Noora oli saanut harmitella viimeisen palan katoamista Rasmuksen suuhun. Jospa hän tekisikin kaksi kakkua!? Riittäisi varmasti kaikille.
Noora ryhtyi toimeen. Muutama laskutoimitus ja sen jälkeen alkoivat työt.
Parin tunnin kuluttua äiti pyyhkäisi kylpyhuoneessa hiostunutta otsaansa ja nuuhkaisi ilmaa: makoisat kakuntuoksut täyttivät talon. Ilmeisesti Noora oli laittanut kahviakin tippumaan. Vesi herahti äidin kielelle: pieni tauko kakkupalan ja kahvin kera tekisikin terää.
Äiti hipsutteli keittiöön. Ovella hän pysähtyi: Noora istui pöydän ääressä varsin väsähtäneenä ja jokseenkin epätietoisen näköisenä, tukka oli pörrööntynyt huivin alla ja poskesssa komeili jauhotahra. Pöydällä oli kolme joulukakkua… Ja työpöydällä vielä kaksi lisää… Kaikki eri muotoisia ja yhtä lailla eri kokoisia.
”Öööh… tuota…” äiti ehti aloittaa, kun Noora ehti jo selittämään: ”Minä ajattelin, kun kakku aina loppuu kesken ja Rasmus kuitenkin vie aina viimeiset palat, että teen pari varakakkua, mutta kun en tiennyt, minkä kokoisia nuo vanhat vuo’at ovat ja miten paljon sinne menee taikinaa, niin minä tein varalta vähän enemmän taikinaa ja sitä oli sitten ihan liikaa ja kakkuja tuli sitten ihan liikaa ja…” Noora punastui.
Äiti istahti pöydän ääreen ja katseli ympärillä vellovaa kakkujen paljoutta… ”No, onhan näitä!” hän naurahti. ”Mutta ei se mitään. Melkoisen urakan olet tehnyt, mutta näistä riittää nyt varmasti kaikille ja pakkaseen voi laittaa loppuja. Varmaan pari kakkua voi viedä naapureillekin joulutervehdyksenä. Mummon joulukakku maistuu varmasti heillekin!” Äiti näki asian myönteiset puolet.
Noora nielaisi: ”Minä vein jo kakut Oksasille, Rajaloille ja Keltinkankaille…”
Äiti otti veitsen ja leikkasi muhkean siivun lähimmästä kakusta. Reipas haukkaus… Tästä se alkaa…
Äitiä alkoi hihityttämään ja kohta Noorankin suunpielet alkoivat nykiä lupaavasti… Tänä jouluna ei kakun kanssa nuukailtaisi!