Kotitonttu havahtui tulen rätinään…
”Jaa, se heräs! Tule syömähän puuroo!” Herkullinen ohrapuuron tuoksu ylsi kotitontun nenään ja edellisillan syömingeistä huolimatta hän huomasi olevansa nälkäinen. Samalla, kun kotitonttu kauhoi puuroa suuhunsa, vanha linnatonttu kertoi hänelle ohjeitaan, miten päästä Turkuun. Kotitonttu kuunteli tarkoin ja koetti painaa kaiken mieleensä.
Aamiaisen jälkeen linnatonttu antoi kotitontulle vielä eväsnyssäkän ja saatteli hänet siltojen yli. “Hyvvää jatkoa. Poikkelehan joskus kertomahan, miten kävi.”
Kotitonttu huikkasi kiireiset kiitokset vanhalle linnatontulle ja lähti kulkemaan kohti Olavinkatua. Vilkaistessaan olkansa yli hän vielä näki, kuinka vanhus vielä heilautti kättään ja lähti sitten reippaasti askeltamaan kohti aamuauringossa kylpevää linnaa.
Kotitonttu riensi linja-autopysäkille ja kohta auto tulikin. Matka linja-autoasemalle sujui hujauksessa ja seuraavaksi kotitonttu etsi auton, jonka opasteissa luki ”Savonlinna-Helsinki”.
Tällä kertaa kotitonttu ei arvannut mennä kuljettajan istuimen alle – pitkällä matkalla oli aina suurempi riski tulla huomatuksi. Sen sijaan hän puikahti auton tavaratilaan, jonne hän järjesteli itselleen mukavan leposijan matkustajien matkalaukuista. Kotitonttu veti nuttunsa peitoksi itselleen viileyttä vastaan ja rauhoittui… Auton hurina ja kyydin tärinä rentouttivat mukavasti… ”En aio nukahtaa…” kotitonttu mietti. ”Suljen vain hetkeksi silmäni…”
Kotitonttu havahtui siihen, että auto ei liikkunut ja tavaratilan luukkuja auottiin. Unenpöpperössä hän hätääntyi! Joko auto oli Helsingissä?
Sen kummempia ajattelematta kotitonttu puikahti ulos autosta ja suuntasi etsimään jatkoyhteyttä Turkuun.
Virhe. Iso virhe.
Kotitonttu kuuli takaansa, kuinka auto käynnistyi ja lähti liikkeelle. Tämä ei kotitonttua vielä huolestuttanut, mutta kun hän näki linja-autoaseman kyltin, alkoi hänen sydämensä tykyttää normaalia kiivaammin: kyltissä luki ”Mikkeli”.
Samalla joku tarttui kotitontun nuttuun ja nosti hänet yläilmoihin…