Tässä on tullut vuosien saatossa koluttua kansallispuistoja sekä erilaisia luontopolkuja ja -kohteita suunnalla jos toisellakin. Suomi on kuitenkin siitä hyvä maa, että kohteiden loppumista ei tarvitse ihan hevillä pelätä: aina löytyy uusia reittejä ja maastoja jokaiseen makuun.
Tämän päivän lenkki suuntautui Laukaaseen ja sieltä löytyvälle Multamäen luontopolulle. Multamäen luontopolku kiertelee Peurunkajärven koillisrannalla metsäisen Multamäen, noin 10000 vuotta sitten jääkauden loppuvaiheissa muodostuneen moreeniharjun rinteillä. Reitti nousee vähitellen 210 m korkean mäen päälle.
Varsinainen Multamäen luontopolku on vain 2,2 kilometriä pitkä, mutta reitiltä on yhteyksiä eri suuntiin, Laukaaseen, Kuusaan, Suolahteen, Äänekoskelle… Halutessaan tästä saa kyllä sumplittua itselleen pidemmänkin vaelluksen. Meille riitti tällä erää reippaan kuuden kilometrin rykäisy.
Multamäen luontopolun alussa oli kaksi reittivaihtoehtoa, joista valitsimme metsän kautta polveilevan polun. Tällä reitillä maasto oli välillä hyvinkin hyvää ja tasaista, mutta välillä polku muuttui kivikkoiseksi ja varsin jyrkätkin nousut asettivat omat haasteensa. Jos on liikuntarajoitteita, ei tämä reitti ole ehkä sopivin.
Valitsemaamme reittiä voisi tosiaan luonnehtia vaihtelevaksi, eikä välttämättä ihan helpoksi. Polku nousi pikkuhiljaa Multamäen päälle – korkeuseroja reitin varrella on infon mukaan 105 metriä alhaalla siintävän Peurunkajärven pinnasta mitattuna. Reitti oli merkitty maastoon suhteellisen hyvin, vaikka pari kertaa piti hieman etsiä viittoja ja yhdessä risteyksessä polun jatko metsätien toisella puolella oli turhan huomaamaton – metsätien helppo houkutus ehti viemään, ei nyt virstaa väärään, mutta satakunta metriä kuitenkin… No, kyllähän se reitin jatko sieltä sitten löytyi, kun palasimme vähän matkaa takaisin.
Multamäen kodalle & laavulle olisi tosiaan ollut vaihtoehtona toinenkin reitti. Tämän reitin haasteena olisi ollut 204 portaan nouseminen… Olisi sinänsä ollut mielenkiintoista haastaa itseään ja tulla ylös tätä kautta, mutta toisaalta… No, ehkä reippailu metsäpolkuja pitkin oli tähän hätään ihan sopiva haaste tällaiselle 20 vuoden kuluttua keski-ikäistyvälle…
Multamäen laella pidimme pienen hengähdyspaussin ja ihailimme hetken komeita maisemia alhaalla sijaitsevalle Peurunkajärvelle. Paikka olisi sinänsä houkuttanut viipymään pidempäänkin, mutta…
….otimme suunnaksi Kuusan, jonne matkaa oli opastaulun mukaan 5,8 kilometriä. Paikoin polku seuraili vanhoja (metsäauto)tien tai hiihtoladun pohjia ja oli suht’ helppokulkuista, mutta välillä tuli tälläkin osuudella vastaan kivikkoisempia ja varsin jyrkkiäkin pätkiä, joissa sai jo vähän pulssiakin nostettua. Aivan Kuusaan asti emme retkeilleet, vaan pidimme paussin Lähdekorven kodalla.
Paussi oli paikallaan, sillä oli päiväkahvien vuoro, kylkiäisinä voisilmäpullat ja banaanit – sitten olimmekin jo valmiit kääntymään paluumatkalle.
Mutta kaikkinensa, mukava reissu, hyvä lenkki – kaiken kruununa vielä komea, aurinkoinen päivä! Pieni tuulenvire pyyhki pahimmat hiet otsalta kovimmissa nousuissa. Seuraavalla kerralla voisi ottaa mukaan hieman grillattavaakin – kodissa ja laavuilla näytti olevan tulentekomahdollisuus. (Myös Peurunkajärven rannassa on opasteiden mukaan laavu.)
Reitin varrelle on laiteltu varsin lukuisa määrä infotauluja, jotka kertovat alueen luonnosta ja historiasta. Mielenkiintoisen anekdootin muodosti tieto siitä, että Multamäki on – jokunen aika sitten vierailemamme Oravivuoren tavoin – osa 1800-luvulla rakennettua Struven kolmiomittausketjua, yksi sen mittauspisteistä. (Ketjun avulla selvitettiin maapallon muotoa ja kokoa mittaamalla yhden pituuspiirin pituus maanpinnalla. Struven ketjuhan kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.)
Kaiken kaikkiaan, jos pidät metsäretkistä, niin kyllä Multajärvi ihan mukava vaihtoehto on.
