Kotitonttu istahti torin keskellä olevan kaksipäistä kotkaa esittävän muistomerkin juurelle ja mietti hetkisen. Kotitontulla oli kyllä pikkuisen rahaa matkassaan, mutta se arvioi, uskaltaisiko se sitä tässä vaiheessa sitä jo käyttää. Kotitonttu tuijotti haaveilevasti läheisen kojun muikkupannua kohden… Syödäkin kyllä pitäisi…
Asia ratkesikin varsin sukkelaan. Lähistöllä partioinut lokki arvasi kotitontun ajatukset. Se singahti taitavaan lentoon, kaarsi kojujen yläpuolella olevista verkoista ja työntekijöistä välittämättä kojulle ja nappasi muikkurasian nokkaansa. Lokki lennähti muistokiven viereen ja työnsi rasian kotitontun ulottuville. No, hieman kotitontun omatuntoa tilanne soimasi, mutta toisaalta… Eipä tuosta enää taitaisi myyntiinkään olla…
Siinäpä he sitten jakoivat rasian antimet, kotitonttu ja lokki. Kotitonttu rupatteli lokille syödessään tarinaansa ja pohti, miten hän pääsisi Helsingistä Turkuun. Lokki puisteli neuvottoman näköisenä nokkaansa: se osaisi kyllä lentää oikeaan suuntaan, mutta ihmisten ja tonttujen kulkuneuvoista se ei tiennyt. Lokki kuitenkin tiesi, kuka voisi auttaa ja, kun muikkurasia oli tyhjä, se viittoili kotitonttua seuraamaan.
Matka ei ollut pitkä. Korttelin päässä kotitontun silmien eteen avautui aukio ja sen takana valtaisa kirkkorakennus. Lokki työnsi kotitonttua nokallaan kirkon suuntaan ja selvästi kehotti kotitonttua menemään sinne.
Ja kotitonttuhan meni. Se liukasteli niin nopeasti kuin mitä pienillä jaloillaan pystyi kadun ja aukion yli; hengähti nähdessään edessään korkeat portaat. Päättäväisesti kotitonttu silti jatkoi kipuamista ylöspäin kohti kirkon ovea ja puikahti ensimmäisen oven avauksen myötä sisälle kirkkoon.
Mitäs nyt pitää tehdä, kotitonttu aprikoi mielessään ja katseli ympärilleen kirkon hämyisessä valossa. Lukemattomat penkkirivit reunustivat kohti alttaria johtavaa käytävää. Yht’äkkiä kotitonttu näki, kuinka penkkirivien välissä keikkui korkea hiippalakki! Jos se oli ihminen, hänen täytyi kontata penkkien välissä – eikä kukaan konttaa kirkossa! Sen on pakko olla tonttu!
Kotitonttu kipitti nopeasti kohti hiippalakkia, joka puolestaan eteni miltei yhtä ripeästi eteen päin penkkien välissä. ”Hei, odota” kotitonttu hihkaisi. Hiippalakki pysähtyi ja kääntyi. Kotitonttu näki edessään sangen poikkeuksellisen tontun. Sen päässä oli hiippalakki, yllään pitkä, lattiaan asti ulottuva vaalea kaapu ja kädessä sauva. Tonttu oli pyöreä ja punakka, parta aaltoili huoliteltuna pitkin rinnuksia. ”Niin?” tonttu kysyi kulmakarvojaan kohottaen ja nosti toisen kätensä pyöreän vatsakumpunsa päälle rauhallisesti. ”Tuota, anteeksi, tulin kysymään hieman apua” kotitonttu selitti. ”Minun pitäisi päästä Turkuun…!”