Vuodet eivät vain kulu – ne kuluttavat. Näinhän sitä sanotaan.
Ja vankka totuushan siellä taustalla lymyää. Kyllä jokainen vähänkin varttuneemmille ”kilometreille” ehtinyt ajan kulumisen kropassaan ja mielessään tuntee.
Joka muuta väittää, on joko poikkeusyksilö tai valehtelee.
Poikkeusyksilöt ovat, no, poikkeuksia.
Useimmille aika on armoton.
Otetaanpa esimerkiksi 70-vuotias tavallinen mies. Ei mikään poikkeusyksilö, ei sankari, mutta ei rapakuntoinenkaan, vaan juuri se tavallinen mies, jonka näet kaupan kassajonossa, bussipysäkillä, lenkkipolulla.
Kun mies ikääntyy…
Miehen keho alkaa puhua omalla kielellään: lihasmassa vähenee, voima hiipuu, tasapaino horjuu. Se näkyy pienissä arkisissa asioissa: kun mies nousee tuolista ja joutuu ottamaan pienen sivuaskeleen, ettei kaadu; kun hän yrittää avata hillopurkkia, eikä purkki annakaan periksi — tai käsi ei enää tottele.
Testosteronin määrä vähenee, mikä vie energiaa, heikentää mielialaa ja seksuaalista halua. Väsymys ei ole enää “nukun yön ja se on siinä”, vaan raskas peitto, joka ei nouse päältä millään….
Luusto haurastuu. Kaatumisen pelko ei ole turhaa — siitä tulee osa arkea.
Aistit himmenevät. Näkö ei erota rappusten reunaa, kuulo ei poimi keskustelua kahvilassa. Kylmä tuntuu kylmemmältä, kuuma kuumemmalta.
Hienomotoriikka heikkenee: napit, avaimet, kännykkä… Pienistä esineistä tulee vihollisia. Pienistä arkisista toiminnoista ylivoimaisia.
Paino alkaa kertyä keskivartaloon, vaikka mies ei tee mitään toisin kuin ennen.
Fyysiset muutokset ovat moninaisia — henkisten kykyjen taantuminen oma lukunsa.
Tiedonkäsittely hidastuu. Mies ei ole tyhmä — hän vain syttyy hitaammin. Arjen tilanteissa se näkyy, kun hän yrittää maksaa kassalla, eikä saakaan korttia toimimaan. Tai kun hän tulee keittiöön, eikä muistakaan, miksi — ja häpeää mielessään, vaikka kukaan ei näe.
Sanat karkaavat. Työmuisti pettää. Multitaskaus ei enää onnistu: puhelin soi, kahvi kiehuu, posti kolahtaa — ja mies jähmettyy.
Miehen ikääntyessä myös tunneherkkyys kasvaa. Pienet vastoinkäymiset voivat alkaa tuntua suuremmilta. Mies voi ärtyä, tuntea haikeutta, vetäytyä. Stressi, sairaus tai jopa vain huono yö voivat romahduttaa toimintakyvyn hetkessä.
Miehen identiteetti on usein rakentunut voiman, toimintakyvyn, osaamisen ja kontrollin varaan. Kun keho ja mieli muuttuvat, miehen on vaikea pysyä mukana muutoksessa. Sisäinen mielikuva ei enää vastaakaan todellisuutta.
Se näkyy pieninä säröinä arjessa: mies ei enää uskalla ajaa pimeällä; hän ei halua lähteä juhliin, koska ei jaksa seurata keskusteluja; hän välttelee tilanteita, joissa hänen haavoittuvuutensa voisi paljastua.
Miehen sosiaalinen rooli kapenee. Työrooli on poissa, auktoriteetti hiipuu, maailma pienenee. Menetykset kasaantuvat: ystäviä kuolee, puoliso sairastuu… Mies alkaa elää menneisyys edellä, koska tulevaisuus tuntuu yhä epävarmemmalta.
Aika muuttuu rajalliseksi, eikä mies ole enää entisellään.
Silti tarve arvokkuuteen pysyy. Ikääntyvä mies haluaa edelleen tulla kohdelluksi aikuisena — ei lapsena, ei potilaana tai jonkinlaisena projektina. Hän ei ole pelkkä hauras vanhus, vaan ihminen, joka yrittää pitää kiinni siitä, mikä tekee hänestä hänet.
Ymmärrettävää.
***
Siksi… Kun tiedetään, miten miehen keho ja mieli muuttuvat jo seitsemänkymppisenä — miten hitaus, hauraus, väsymys ja menetykset väistämättä ja vähitellen kietoutuvat arkeen — on pysäyttävää katsoa, ketkä maailmaa johtavat:
Yhdysvaltoja johtaa 80‑vuotias mies.
Venäjää 74‑vuotias.
Kiinaa 73‑vuotias.
Ja he ovat vain jäävuoren huippu: monissa maissa valtionpäämies on 80–90‑vuotias!
Eli iässä, jossa tavallinen ihminen miettii, pitäisikö luopua ajokortista, he päättävät sodista, talousliittoumista ja ydinaseiden doktriineista.
On tilastollisesti erittäin epätodennäköistä, että maailman johtajat olisivat poikkeusyksilöitä. Tai että heissä olisi kovin montaa kognitiivista poikkeusyksilöä. Jokunen voi toki löytyä, mutta todellisuus on karu:
Maailman tulevaisuus lepää väsyvissä käsissä, eikä siinä ole mitään rohkaisevaa, ylevää tai lohdullista.
Silti he pysyvät vallassa…
Koska harva haluaa nähdä, että nykypäivänkään keisareilla ei ole vaatteita…?