”Mittee se siinä parkuu?” ääni kysyi kotitontun selän takana. Kotitonttu hätkähti ja kääntyi ympäri. Ikivanha, pyöreä ja myhäilevä tonttu seisoi lähettyvillä ja katseli kysyvästi. ”Minä olen eksynyt”, kotitonttu jaksoi vain vollottaa. ”Minun piti löytää linnantonttu ja nyt en löydä edes lampolaa!” Kotitonttu tajusi itsekin, ettei hänen puheissaan ollut mitään järkeä, mutta ei hän jaksanut sen paremmin selittää.
”No, löysitkii miut kuitenki”, vanha tonttu sanoi ja naureskeli hyväntuulisena. Kotitonttu ei osannut muuta kuin tuijottaa. “Mut ei jäärä tänne seisokkelemaa! Kylymäähän tääl tulee. Seurataa miun peräs!”.
Vanha tonttu lähti töpöttelemään tietä eteen päin ja kotitonttu seurasi. He olivatkin saarella ja tulivat pian toiselle sillalle. Siitä yli… Linna!
Nyt kotitonttu sen vasta erotti. Muurit nousivat iltayön pimeydessä korkeuksiin ja kuun vähäinen valo hahmotti sen ääriviivoja. Vanha tonttu kääntyi portilta vasempaan ja tottuneesti hypähteli rantakiveyksellä, kunnes se yhtäkkiä hävisi jonnekin.
”Peremmälle vaa!” kuului ääni jostain muurin sisältä ja tarkemmin katsottuaan kotitonttu huomasi muurikivien raossa pienen oven. Kotitonttu puikahti sisään ja tuli pieneen tupaan.
”Ovi kii, ostolämmin”, vanha tonttu huudahti ja kotitonttu teki työtä käskettyä. Sitten vasta hän katseli ympärilleen, kun silmät olivat tottuneet tuvan pehmeään valoon. Vanha tonttu kohensi lampun liekkiä ja esittäytyi: ”Mie oon tän Olavilinna tonttu, arvattihin varmaa. Vaan kukapa sie oot ja mikä asias?”
Ja kotitonttu kertoi. Kertoi koko tarinan, miten arki oli ollut hyvää maatilalla, miten kaikki olivat yksi toisensa jälkeen lähteneet ja miten hän oli jäänyt yksin. Kertoi ikävänsä ja lohduttoman tilanteensa. Kertoi, miten haluaisi tehdä jotain tärkeää ja löytää itselleen perheen, työtä ja merkitystä elämälleen. Vanha tonttu kuunteli hiljaa ja keskeyttämättä. Huokaisin sitten syvään ja mietti sanojaan.
“Enpä taida sua osata auttaa. Mie oon asunu täs linnas koko ikäni, enkä tunne muuta maailmaa. Mutta mie tiän, että maan vanhin tonttu voisis sua opastaa. Sun pitää ny matkustaa Turkuun, Turun linnaan. Mut ensin syärään hyvin ja nukutaan yön yli. Aamu on iltaa viisaampi.”
Ja niin tehtiin. Vanha tonttu kaivoi kaapeistaan herkkuja pöytään jos jonkinlaisia – kalakukkoa, ohraryynirieskaa, lörtsyjä ja palanpainikkeeksi linnan kellarista vahvaa kotikaljaa. Jälkiruuaksi vielä mustikkakukkoa. Ilta meni rattoisasti jutustellen: vanha tonttu kertoi tarinoita Olavinlinnan historiasta. Kotitonttu kyllä epäili, että tämä varsin reippaasti liioitteli omaa osuuttaan tapahtumista, mutta se vanhalle tontulle sallittakoon.
Rattoisan illan päätteeksi vanha tonttu laittoi vierasvuoteen valmiiksi nuoremmalleen, joka tyytyväisesti huokaisten painoi päänsä tyynyyn ja nukahti saman tien.