Aamu valkeni kirpakkana, mutta jokseenkin poutaisena pakkasaamuna. Tonttu toisensa jälkeen haukkasi aamupalan ja lähti toimiinsa, kuka mitäkin Luostarinmäen rakennusta ja askaretta hoitamaan. Lopulta tuvassa olivat vain kotitonttu ja Paavo.
”No niin, eiköhän lähretä linnaan”, Paavo totesi ja löi myssyn päähänsä. Kotitonttu oli valmis. He astuivat kivijalan luukusta ulos, kääntyivät länttä kohden ja alkoivat reippaan kävelyn. Aurinko tuli hetkittäin näkyviin pilvien raosta saaden lumipeitteiset puut kimaltamaan. Tontut tulivat joen rantaan ja kääntyivät vasempaan. Jossain vaiheessa he kulkivat sillan yli joen toiselle puolelle ja jatkoivat taas kohti länttä.
”Olet sinä vaan kova menijä”, puuskutti kotitonttu Paavolle, joka harppoi vauhdilla edellä. ”En meinaa perässä pysyä!” ”Ei tarvitsekaan. Alamme ol peril”, Paavo totesi ja viittasi eteensä. Kotitonttu kohotti katseensa ja näki muutaman sadan metrin päässä harmaan, kivistä rakennetun neliskanttisen ja vihreäkattoisen tornin.
Paavo toivotti kotitontulle onnea matkaan ja lähti, jos vieläkin vauhdikkaammin takaisin Luostarinmäelle. Kotitonttu hihkaisi kiitokset loittonevalle selälle saaden vielä vastaukseksi käden heilautuksen.
Kotitonttu katsoi eteensä. Linna vaikutti kylmältä ja hiljaiselta. Kotitonttu tunsi kylmiä väreitä sisällään. ”Kaikkeen minäkin lähden”, se mietti mielessään. Kotitontun askel hidastui hidastumistaan, mitä lähemmäs linnaa se tuli. Lopulta se pysähtyi valkeiden muurien ja ison mustan portin eteen. Portti oli kiinni.
Tai ainakin siltä se näytti… Tarkemmin katsottuna portti oli avoimena ja, kun kotitonttu kurkisti portin raosta sisään, se näki pari työmiestä linnan pihalla. Miehillä oli jotain kaapeleita ja maalipurkkeja, joita he veivät sivuovesta sisään linnaan.
Kotitonttu astui sisään kaarevasta portista ja vilisti yli linnanpihan, minkä pienillä jaloillaan pystyi. Huohottaen se pysähtyi päälinnan portaiden eteen. Kotitonttu katseli ylös: ovi linnaan oli kiinni. Ja nyt ovi todellakin oli kiinni – sitä kautta ei ollut pääsyä sisätiloihin. Kotitonttu katseli työmiesten käyttämälle ovelle ja, kun miehet kulkivat portin luona olevalle autolleen hakemaan lisää tarvikkeita, kotitonttu syöksähti sisään.
Kotitonttu oli linnassa! Nyt piti enää löytää linnan tonttu. Mistä alkaisi etsinnän?
Kotitonttu samoili esilinnan käytävillä, mutta ilmeisesti sieltä ei ollut yhteyttä päälinnaan, jossa se oletti linnan tontun pitävän majaansa. ”Tähänkö tämä nyt tyssäsi!” kotitonttu harmitteli ja kiipesi esilinnan ylimpään kerrokseen. Se kiipesi kurkistamaan ikkunasta linnan pihalle. Työmiehet keräilivät tavaroitaan ja tekivät selvästi lähtöä. Esilinnan ulko-ovi paukahti kiinni.
”Selvän teki”, kotitonttu ajatteli. ”Täällä nyt sitten nökötetään hamaan maailman tappiin asti varmaan”, se mietti harmistuneena, mutta sitten sen silmät kiinnittyivät ikkunan ulkopuolella näkyvään päälinnan ikkunaan: näytti siltä, että se oli raollaan… Mutta sinne pääsy oli helpommin sanottu kuin tehty. Toisaalta vaihtoehtojakaan ei ollut.
Tonttu kampesi esilinnan ikkunan raolleen ja vääntäytyi ulkopuolelle. Hieman tutisevin jaloin se onnistui kampeamaan itsensä esilinnan ja päälinnan väliselle muurille, työnsi jalallaan ikkunan kiinni ja kääntyi kohti päälinnan seinää… Raollaan oleva ikkuna oli muutaman metrin päässä – pystyisikö kotitonttu kiipeämään sinne!?
No, ainakin piti yrittää…