hajatelmia

Oli jo aatonaatto ja joulu lähestyi hetki hetkeltä. Tänään laitettaisiin kuusi ja koristeet paikoilleen. Monta vuotta oli menty muovikuusella, mutta tänä vuonna isä oli lisännyt omaan joululistaansa aidon kuusen hankkimisen ja hakenut mökiltä sellaisen. Nyt hän parhaillaan asetteli sitä pihalla kuusenjalkaan. Nätin kuusen hän oli löytänytkin, vaikka välillä oli mietityttänyt koko hakureissulle lähteminen äkkinäisesti kiristyneiden…

Jouluvalmistelut alkoivat olla loppusuoralla. Talo oli siistitty, jouluruuat viimeistelty – kinkkukin oli jo paistettu ja jäähdytetty ja äiti aikoi sen vielä kuorruttaa. Perinteisesti sinappihuntuun oli laitettu konjakkisinappia, mutta tänä vuonna vanha tuttu merkki oli ollut loppu kaupassa. Korvikkeeksi ostettu oli jotenkin oudon miedon, suorastaan valjun oloista: väri oli hailea ja tuoksu kalvakka… Mitähän tästä tulisi…?…

Oli joulukuun 21. päivä, Tuomaan päivä ja ohjelmassa kauneimmat joululaulut. Päivä kului vielä listan mukaisissa jouluaskareissa, mutta iltapäivällä kiireet unohdettiin ja perhe suuntasi kaupungin pääkirkolle. Tämä oli heidän monivuotinen perinteensä: hyvä Tuomas saisi tuoda joulun joulun sävelten kera. Vaikka kuinka olisi kiirettä, niin tästä he pitivät kiinni. Rasmuskin, joka joka vuosi periaatteesta jurritti tilaisuuteen lähtemistä…

”On tämäkin”, äiti hymähti itsekseen, ”ei riitä, että on kinkku – pitää laittaa vielä kalkkunaakin!” Toisaalta, jos äidin mielipide olisi ratkaissut, kinkusta oltaisiin ehkä luovuttu jo aika päiviä sitten. Tai ehkä ei sittenkään… Valinta oli vaikea: kalkkuna oli kevyttä ja maistuvaa, mutta perinteinen siankinkku… No, kyllä se kuului joulun makumaailmaan. Ehdottomasti. Sittenkin. Kalkkuna oli tullut…

Talo oli tuoksuva ja puhdas ja takkaimuriepisodikin unohdettu. Siivousfirma oli tehnyt sen verran hyvää työtä, että äiti oli miettinyt puolivakavissaan sen ottamista uudeksi jouluperinteeksi. Isä oli varovaisesti pidättäytynyt kommentoimasta ja häipynyt pian vähin äänin viemään vanhaa takkaimuria paikallisen kodinkoneliikkeen kierrätyspisteeseen… Oletettavasti hän kotiutuisi uuden imurin kera. Nyt oli aika laittaa vanhat tutut joulukoristeet paikoilleen. Lapset…

Tämän päivän äiti oli varannut listallaan siivoamiseen ja aloittanut jo varhain aamulla. Lapset olivat luvaneet hoitaa omana osuutenaan omat huoneensa – isommat auttaisivat Lottaa tämän huoneen kanssa – sekä tulla sitten äidin avuksi, mitä nyt oli tuolloin vielä kesken… Isäkin terhakoitui ja lupasi ottaa omaksi urakakseen autotallin järjestelyn, mikä herätti välittömän keskustelun sen siivoamisen tarpeellisuudesta….

”Voisiko joku käyttää Nallen lenkillä tänään, niin saisin tämän lohen suolattua!?” Äidin kysymys oli enemmänkin kehotus. ”Minä voin viedä!” Lotta oli kaikkein innokkain Nallen ulkoiluttaja – mikä tosin ei Nallen kannalta ollut kovin tyydyttävää: koiran käsitys lenkistä poikkesi jossain määrin pikkutytön aatoksista… Toisaalta Lotta ei voinut lähteä lenkille koiran kanssa yksinään. ”Tuota, voisitkohan sinä samalla…

Päivä oli valjennut hieman ankeissa tunnelmissa. Äiti tuntui tuskailevan edelleen edellispäiväistä pakettiepisodia ja isä, vaikka itse suhtautuikin tilanteeseen lähinnä huumorilla, ymmärsi kuitenkin puolisoaan. Isotäti oli oma persoonansa ja varsin vakavaluontoinen. Tulisi olemaan täysi arvoitus, miten hän suhtautuisi ”lahjaansa”. Se olisi kuitenkin sen ajan murhe; nyt oli tärkeämpää saada vaimo paremmalle tuulelle. Sikäli kuin se olisi…

”Äiskä, hei!” Isän hihkaisu kuului keittiöstä. ”Kun veit ne kortit postiin, niin muistitko lähettää samalla sen isotädin joulupaketin?” ”Juu, muistin – kävin ruokatunnilla postissa. Kiitos, muuten, että olit sen jo paketoinut valmiiksi! Se oli ihan nätti paketti.” Äidin ääni kuulosti kiireiseltä. Hän tuntui järjestelevän eteisen vaatteita pursuavaa vaatenaulakkoa vähän tyhjemmäksi… ”Ööh, kiitosta vaan, mutta en…

Oli tullut aika valmistella joulukortit postitettaviksi. Osa korteista oli ostettu kaupasta, muutamia – läheisimmille postitettavat – vielä tehtäisiin omista enemmän tai vähemmän jouluisista valokuvista. Itse tehtyjen korttien osalta oli tänä vuonna jo ansioitunut Lotta, joka oli aiemmin uskomattoman kärsivällisesti jaksanut näperrellä kartonkipukkeja korttipohjiin. Lotta halusi viedä itse tekemänsä kortit parhaalle kaverilleen ja mummolle ja papalle….