…vietettiin taas toissapäivänä. Perinteistä sikäli, että päivällislistalla oli pitkästä aikaa risottoa!
Tosin tällä kertaa tuli kokeiltua vähän ei-niin-tavanomaista reseptiä. Miltä kuulostaa punajuuririsotto?
Kieltämättä itsekin aluksi vähän kavahdin ajatusta punajuuresta risotossa, mutta tunnettu tosiasia on, että kaikkea on kokeiltava – paitsi ehkä heikoille jäille menoa.
Joten tuumasta toiseen. Resepti tuli vastaan iltapäivälehtiä ynnä nettiä selatessa ja siitäpä sitten risottoa rustaamaan! Oikeastaan tästä tuli kahden eri reseptin kombo, mutta jospa tässä yhdistyivät molemmista ne parhaat puolet.
Tarvittiin siis pieni punajuuri, sipuli, kasvislientä litran verran, valkosipulia maun mukaan, rosmariinia hienonnettuna pari ruokalusikallista ynnä saman verran timjamia (kuivattuja jos käyttää, niin 1-2 teelusikallista) sekä hippusellinen rouhittua mustapippuria.
Vielä öljyä tilkkanen, risottoriisiä kolmisen desiä (laitoin kaksi) sekä punaviiniä ja parmesaania kumpaakin desin verran. No, parmesaania ei ehkä tullut laitettua ihan noin paljon – säästin osan juustosta myöhempiin tarkoituksiin.
Ja sitten vain oikomaan reseptien mutkia suoraksi. Ohjeen mukaan punajuuri olisi pitänyt raastaa hienoksi ja laittaa kuumaan kasvisliemeen hautumaan. Katin kontit – alaston kokki en ole, mutta sopivan laiska sentään! (Ja raastamisesta olisi tullut kaksinverroin enemmän sotkua eli siivoamista…) Joten juures reippaasti vain kuutioiksi ja sauvasekoittimella soseeksi – kypsyypähän sitten takuuvarmasti siinä, missä muutkin ainekset.
Sipulikuutiot pannulle öljytilkkaseen kuullottumaan; perään valkosipulit, riisit, punajuurisose sekä rosmariini ja timjami. Ynnä pippuri.
Muutaman minuutin kuullotus ja, kun riisi alkoi vaikuttaa läpikuultavalta (sikäli kuin punajuuren värin takaa sitä pystyi arvoimaan), meni siipan edellisistä kokkailuista jäänyt (ja vähän tosin hapettunut) punaviinitilkka sekaan tuomaan happamuutta. Kun viini oli imeytynyt riiseihin, siirryttiinkin jo kasviliemen lisäilyyn ja rauhoittavaan hämmentelymeditaatioon…
Alkoihan tuo vähitellen jo näyttää risotolta koostumuksensa puolesta. Kirkkaan punainen väri tuntui tieten vähän erikoiselta, mutta tässä vaiheessa ei ollut enää perääntymistä. Arpa oli heitetty ja ruoka saatava pöytään. Lisäsin vielä nokareen voita risoton sekaan kiiltoa tuomaan, mutta tiedä sitten, kumpi sieltä loppujen lopuksi enemmän nousi esille: väri vai kiilto…
Mutta risotto lautaselle. Höysteeksi annoksiin vielä ohjeen mukaiset nokareet vuohenjuustoa, muutama tumma viinirypäle ja pistaasipähkinä. Vuohenjuusto ja pähkinät tieten nostavat vähän annosten hintaa, mutta joskus pitää herkutella. Tarkalla budjetilla ne varmastikin voisi korvata edukkaammilla vaihtoehdoilla.
Ja pitihän sitä sen verran hienostella, että laitoin päälle vielä pienen timjaminoksan – näyttääpähän kuvassa paremmalta, kun on vähäsen vihreää… (Tai sitten ei…)
Ja arvio? No, omasta mielestä tuo oli ihan maistuvaa. Lämmittelin jämät itselleni seuraavan päivän lounaalle ja maku oli jopa entistäkin parempi. Muu ruokakunta oli ehkä vähän varauksellisempaa (koska punajuuri), mutta lautaset tyhjenivät kyllä, eikä kukaan vattaansa tai makunystyröitään jälkikäteen ainakaan valitellut. Itse voisin tehdä tätä toistekin, mutta voipi olla, että muut valinnevat vaikka hernesopan…
Noo… Saapi nähdä…
