Lauantaina tuli aika siirtyä seuraavaan etappikohteeseen eli Kuusamoon. Ajomatka Saariselältä sinne on kilometreissä vajaat 370 ja ajallisesti pausseineen viitisen tuntia. Majapaikan varauksissa oli kuitenkin jotain hämminkiä ja sitä matkan varrella selvitellessä missasin Pelkosenniemen paussipaikallla olleen talvisodan taistelun (18.12.1939) muistomerkin. Tuntui hieman oudolta ajatella, että paikalla, jolla itse seisoskelin luuri korvalla selvittelemässä kesälomamajoituksia, oli 82 vuotta aiemmin kirjaimellisesti taisteltu elämästä ja kuolemasta. Osin päättäväisyydellä – koteja puolustaen – osin taidolla, mutta osin myös onnekkaasti taistelut päättyivät suomalaisten kannalta suotuisasti: puna-armeijan joukot vetäytyivät jättäen jälkeensä yli 1000 kaatunutta tai haavoittunutta. Menetyksiä tuli Suomenkin joukoille: 117 kaatunutta, 103 haavoittunutta ja 50 kadoksiin jäänyttä. Siinä tien laidassa, metsän katveessa seistessä – hiljaiseksi veti…
Vaan majoitushämmingit ratkesivat ja matka jatkui suoraan vuokraamallemme mökille. Pikainen välipala ja takaisin taistojen tielle. Kai noin voi sanoa… Kävimme viime kesänä Luumäellä tutustumassa Salpalinjan linnoituksiin ja, koska samainen linja jatkui aina Savukosken korkeudelle pohjoiseen, niin pitihän sen Kuusamossa sijainneeseen osuuteen käydä tutustumassa.
Kuusamon Lahtelasta, Lämsänkyläntien varrelta lähtee nimittäin noin viiden kilometrin pituinen Salpalinja-reitti. Lähtöpaikalla on panssariesteitä ja niiden takana konekivääripesäke ja taisteluhautoja. Metsän siimeksessä ja suon vierustalla polveilevan reitin varrella on näitä lisää, lukuisia… Toisen maailmansodan taistelut eivät päästäneet Kuusamoa helpolla: Sodan taisteluissa kaatui yli 500 kuusamolaista. Saksalaiset vetäytyessään tuhosivat käytännössä koko pitäjän ja venäläiset täydensivät tuhon miehittäessään alueet – rauhanehtojen vastaisesti – ja tuhotessaan kuntalaisten omaisuutta. Venäläiset myös räjäyttivät Salpalinjan bunkkerit viime töinään. Kunta myös menetti alueitaan rauhanteon yhteydessä.
Ja siinä me nyt patsastelimme. Kävelimme reitin läpi kauniissa hiljaisessa loppukesän illassa. Ainoat vihulaiset olivat muutamat hyttyset, mutta eipä niistä ollut sentään hengelle vaaraa.
Ovathan ne olleet aikoja…
Vaan nyt oli tullut aika laittaa tämä pitkä päivä pakettiin. Takaisin mökille – uusi päivä toisi uudet haasteet!