Mihin me venäläisiä tarvitsemme, kun meillä on suomalainen iltapäivälehdistö!?
Itselläni ainakin ärsytyskynnys meinasi nousta välittömästi, kun aamutuimaan vilkaisin päivän uutisotsikoita eri lehdistä. Koetan hillitä itseäni, mutta eipä sille mitään voi, että samaa ärtymystä olen hienokseltaan tuntenut jo pidemmän ajan:
Lehdissä ruoditaan päivä päivältä, kuinka monta pakkasenpuremaa on kulloinkin tullut rajan yli ja ties minkä tuulen kuljettamana. Spekuloidaan tietoviisaasti jos mututuntumaltakin, mitä kaikkea muuta se Puuttini on suunnitellut ja vielä hybridiseeraa suomalaisten kiusaksi. Lehdet ovat olleet pullollaan haastatteluja asiantuntijoilta, jos asiansa tunteviltakin ja milteinpä jokaiselta, joka mielipiteensä vain sanoa on halunnut. Ja hyvänen aika, siinähän sitä parranpärinää on riittänyt, kun on mietitty, kuinka moni näistä maahantulevista onkin hipiänsä todellisesta väristä huolimatta niitä niin sanottuja ”vihreitä”.
Eivät lopu aiheet lehdistöltä!
Ja sanavalinnat ovat olleet miltei kautta linjan vallan erinomaisia: ”huolestuttava kehityskulku”, ”erittäin vakava rajatilanne”, ”masinointi”, ”hyytävä rajanäytelmä” (oikein luovaa…), ”rajaselkkaus”, ”muistuttaa Ukrainan Euromaidanista”… Ja tähän mukaan vielä aiemmat otsikot ja selostukset muun muassa Suomenlahden putkistojen tapahtumista, joita edelleen kaivellaan, millä ja missä ikinä kaivella voidaan. Auta armias, jos sieltä Suomenlahden pohjasta löytyisi polkupyörä – uutisointi lähtisi taatusti aivan uuteen lentoon!
Siinä sivussa uutisoidaan raflaavasti, mitä kaikkea se naapuri meistä uutisoi. Viimeisimpien Suomeen välittyneiden tietojen mukaan suomalaisille on Nato-jäsenyyden myötä kuulemma kasvanut sarvet ja torahampaat ja ravitsemuskin on siirtynyt suosimaan raakaa tiedät-kyllä-mitä-lihaa. Eikä vastasyntyneiden suomalaisten ensimmäisiä sanoja suinkaan ole enää äiti tai isä, vaan ”raja kiinni”. Ja itärajan metsissä liikkuu kuulemma susia, joihin suomalaiset ovat istuttaneet mikrosiruja, minkä vuoksi susien ulvonta on muuttunut ja muistuttaa koko ajan enemmän ja enemmän Beethoven-Schiller -yhteistyönä syntynyttä Oodi ilolle -sävellystä. Ketuttaahan se naapuria ihan sikana kuin pientä oravaa! Ketuttaa varsinkin arvonsa tuntevaa suuren ja mahtavan musiikin ystävää!
Silti tekee mieli sanoa, että ei mitään uutta auringon alla. ”Oi aikoja, oi tapoja.” Joskus vain tuntuu, että inhimillinen typeryys vuosien ja vuosikymmenten saatossa kertautuu ja kasaantuu – ja täysin riippumatta siitä, kummalla puolella rajaa tässä ollaan. (Tai voisi sanoa, missä päin maapalloa tahansa.) Ihan kuin oltaisiin palattu jonnekin 1920–1930-luvuille: viholliskuvaa luodaan, miten suinkin voidaan ja ehditään. Samalla provosoidutaan turhan herkästi, jos/kun provosoidaan – oli provosoijana sitten naapuri tai omaa väkeä. Oikein ruokitaan hysteriaa, jotta saadaan mielialat lähtemään lopullisesti laukalle!
No, ehkäpä tässä saadaan kustannusyhtiöiden tulos nousuun ja siinä ohessa piikkilankayhtiöillekin voitollinen vuosi!?
Kyllähän sitä iso ja lihava riita saadaan aikaan, jos ja kun ilmapiiri luodaan sellaiseksi, että joka välissä tökkäistään. Ensin pikkuisen. Ja vielä lisää… Ja, kun toinen lopulta ärtyy ja tökkäisee takaisin, niin sitten voikin roimaista jo vähän enemmän…
Kuin kaksi tenavaa hiekkalaatikolla! ”Se on minun lapio” – ja kohta vähintään toinen kiljuu kurkku suorana äitiä hätiin. Tai kuka nyt ketäkin huutaa. Joku varmaan isä aurinkoinen numero kakkosta.
Ja show vaan jatkuu ja jatkuu…
Mutta ikävä tosiasia, jolle emme voi oikeastaan juuri mitään, on, että naapurissa pyörii yhä edelleen Moskovan suuri sirkus…
Aikanaan sirkustaide oli kieltämättä arvostettu taiteenmuoto, mutta nykymuodossaan auttamatta jäänyt ajan jalkoihin. Mutta, jos he siellä sirkuksestaan pitävät, niin antaa pyöriä vaan. Hieman kuitenkin epäilen hankkeen menestystä, sillä potentiaalisissa katsojissa on käynyt aika ajoin jo melkoinen kato… No, jos ei sirkuksen tarjonta vapaaehtoisesti miellytä, niin sitten asiasta hieman ”keskustellaan” asianomaisten hupiviranomaisten avittamina.
Toisaalta, onhan tämän sirkuksen muutamista näytöksistä saatu viime aikoina nauttia tuossa Suomenkin rajan pinnassa, mutta eipä taida se taiteenmuoto meitä suomalaisia juuri innostaa! Mutta, kunhan pitävät ne leijonansa omalla puolellaan ruokolahtelaisia kiusaamasta, niin mitäpä moisesta piittaamaan! Television ja netin lukuisilta kanavilta tulee paljon kiinnostavampaa viihdetuotantoa!
Ja, jotta viihdepläjäys olisi mahdollisimman keskeytymätön ja rauhallinen, niin ehkä tämä nykyinen linjaus on vietävä finaaliin ja laitettava ne rajat kiinni etelästä aina hamaan pohjoiseen! Umpioidaan tämä meidän pohjoinen lintukotomme. Sillä sipuli. Eletään omaa elämäämme, eikä vilkaistakaan naapureiden suuntaan. Ei etenkään itään, mutta hieman mietityttää vilkaisu tuonne lännekin suuntaan: perskatti, jättivät meidät katselemaan selkäpuoliaan jo vuonna 1808 ja veivät meiltä viime vuonna vielä euroviisuvoitonkin Liverpoolissa. Eivätkä ole edes pyytäneet anteeksi tekosiaan! Ymmärtävät sentään jo pysytellä omalla maallaan… Hakkapeliittojen puutteessa lienee väistämätöntä…
Vaan tuota pysymistä omalla maallaan ei tuo itäinen naapuri ole oikein tuntunut edelleenkään sisäistävän… Status quo vaikuttaa olevan siellä aika tulkinnanvarainen käsite. No, jos maan päämies on vankasti siinä iässä, että ennen kaikki oli paremmin ja lapsuuden suuret sankarit nousevat entistä suuremmiksi, niin ihmekö tuo, että sirkusviihde ja uusia maita samoilevat löytöretkeilijät ovat suosiossa. Vanhemmiten muutoinkin alkavat nuo vanhat asiat olla usein nykyisiä paremmin mielessä: ei siis ihme, että ne lapsuusaikojen kaverit – Pietarit, Katariinat ja Joosepit – alkavat kangastella kovin kauniina muistoissa. Heidän rinnallaan on syytäkin petrata – jos ei muuten onnistu, niin edes botoksilla…
No, jätetään kettuilut sikseen! Vanhalle diktaattorille moinen nostalgia sallittakoon: kavereita, kun on kovin vaikea nykypäivästä löytää ja kokkikin mulkoilee välillä oudosti… Niin tämä nykyinen, jos etenkin se entinen… Onneksi sentään on muutama sydänystävä, jotka eivät käännä selkää missään tilanteessa. (Kun eivät uskalla…)
Hmm… Myönnetään, pata tässä kattilaa soimaa, sillä onhan se demokratiakin yhden sortin diktatuuri. Siinä onneksi voi koettaa vaihtaa diktaattoreita aina muutaman vuoden välein. Idän puolella tuntuvat ennemminkin menevän vaihtoon äänestäjät: kansaa karkaa takaovista muille maille vierahille minkä ehtii, jos suinkin isukin silmä välttää, ja muutoin epäsuosioon joutuneet ymmärtävät hypätä kerrostalojen ylimmistä kerroksista tai maustaa ruokansa polonium-kastikkeella. Tai kiiruhtaa etulinjaan Ukrainan suuntaan… Aurinkoinen numero kaksi kuitenkin on ja pysyy ja istuu universuminsa keskipisteenä. No, aika kuluu ja kuluttaa ja kyllä kirkkaimmankin auringon loiste aikanaan himmenee…
Odottavan aika on vaan pitkä…
Vaan toisaalta, mikäpä on tässä odotellessa! Elellään omaa elämäämme, pidetään huoli toisistamme ja maamme rajoista, ollaan piittaamatta naapurin öyhötyksistä. Ollaan rauhallisia ja autuaan yksimielisiä kaikesta – paitsi tieten hallituspolitiikasta… Jos parista muustakin asiasta… No, asiallinen keskustelu aiheesta kuin aiheesta on toki aina paikallaan, mutta ilman Dunning-Kruger-efektiä.
Ja, jos sitten joku kriisi puskisikin läpi suojamuurista, niin eiköhän meistä suomalaisista tarvittaessa löydy sitä tiukempaakin yksimielisyyttä. Veljekset kuin ilvekset. Edelleen?!
Vaan tulipa mieleen: mikä on paras ase kiusaajaa vastaan? Ignoroi hänet. Anna mokoman ärpäkkeen huutaa ja melskata. Kun hetkeksi hiljenee, niin kysy sitten rauhallisesti: ”Niin, anteeksi, olin ajatuksissani. Oliko sinulla kenties jotain asiaakin?”
Veikkaan, että siinä vähintään kolmella Putella neljästä otsasuori pullistuisi, ellei peräti poksahtaisi. Missä tapauksessa pitää vain selvittää, että kuka oli se jäljelle jäänyt: voidaanko laittaa hänet naftaliiniin ja lähimpään Putte-museoon näyttelyesineeksi vai riittääkö kolme tonnia betonia päälle…
Ehkä – ihan vaan kaiken varalta – valitsisin tuon jälkimmäisen…
Mutta vakavasti puhuen:
Eletään vain omaa elämäämme kuten ennenkin ja annetaan tuki ja työrauha niille, jotka tämän yhteiskunnan eri sektoreilla yhteiseksi parhaaksi toimivat.
Ja, jos nyt et ihan tumpelo halua olla ja Puten pussiin pelata, niin älä provosoidu, vaikka mistä suunnasta tahansa provosoitaisiin!