Kaikkea pitää kokeilla paitsi heikoille jäille menemistä. No, toki sitä on yhtä jos toista muutakin, jonka meikäläinen jättää suosiolla väliin, mutta makkaroiden teko ei niihin kuulu.
Eli käytinpä tämän sunnuntai-illan kokeilemalla kotitekoisien makkaroiden väsäämistä. Mitään erityistä reseptiä ei ollut; hieman surffailin netissä ja hain ideoita maustamiseen. Eipä toisaalta ollut makkaroiden teossa tarpeellisia suoliakaan – äkkinäisiin päähänpistoihin kun on hiukka hankalaa varautua – joten piti ottaa luovat keinot käyttöön.
Kuukkelin kautta sain vahvistuksen olettamukselleni: jos suolta, johon pursottaa makkaramassa, ei ole, voi käyttää tuorekelmua. Sitä nyt ei tietenkään voi laittaa uuniin tai pannulle paistumaan, mutta keittämistä kelmu kyllä kestää.
Joten tuumasta toimeen.
Makkaramassaan laitoin nauta-sikajauhelihaa ja riistakäristystä (joka osoittautui saksanhirveksi) sekä mausteeksi suolaa, mustapippuria, savupaprikaa, basilikaa, rakuunaa, paahdettua sipulia ja tilkkasen sherryä. Miksi juuri nämä mausteet? Ei harmainta havinetta…
Usein suositellaan lisäämään taikinaan silavaa, jotta taikina pysyy mehevämpänä, mutta koskapa se(kin) uupui, lisäsin taikinaan veret seisauttavan nökäreen rehtiä voita, mennään sillä sitten syteen taikka saveen.
Ja sitten vain kaikki iloisesti ja perinpohjin sekaisin yleiskoneessa ja pariksi tunniksi viileään huilaamaan. Sillä välin olikin hyvää aikaa miettiä, että mitenkäs sen massan pykäisi makkaroiden muotoon… No, homma hoitui, kun leikkasi tyhjästä, pestystä vitamiiniporeputkilosta pohjan pois ja otti survimeksi grilliruiskun männän. Itse asiassa, putkilon sai täytettyä makkaramassalla suht’ näpsäkästi ihan vain tökkimällä massaa putkilolla.
No, totuuden nimissä: aivan yhtä hyviä pötkylöitä olisi saanut paljon sukkelammin käsin pyörittelemällä, mutta pitäähän sitä vähän hifistellä… muoviputkilolla…
Joka tapauksessa 27 massapötkylää tästä kehkeytyi. Pötköt kelmuille, kelmut paketeiksi, paketit vuokaan ja vuoka pellille vesihauteeseen. Oli hieman summamutikkaista arvioida haudutusaikaa, mutta puolisen tuntia uunissa 175 asteessa tuotti läpikypsän tuloksen.
Joten kelmut veks’ ja loppukaneettiin:
No, voi kai näitä makkaroiksikin sanoa, mutta ennemminkin kutsuisin näitä silti jauhelihapuikoiksi, jotka olisi voinut valmistaa vähemmälläkin ”säätämisellä”.
Maku itsessään… Oikeastaan aika hyvä, mausteisen lämmittävä. Laitoin paahtoleivän päälle eiliseltä jäänyttä maustettua ranskankermaa, jääsalaattia ja yhden makkarapötkelön – tuli aika maistuva kombo, vaikka ei ole kaukaa kehujakaan.
Uusi asia kokeiltu – päivä hyvin käytetty?