Eilispäivän uutinen on vanha uutinen, saati sitten toissapäiväinen tai sitäkin vanhempi… Se alkaa jo haiskahtaa. Sattuipa nyt kuitenkin silmiin muutamien päivien takainen iltapäivälehti ja, tunnustan, tuli selailtua…
Lehdessä oli huumerikoksista syytettynä olevan Niko Ranta-Ahon haastattelu, jossa hän muun muassa totesi:
”Miten minä sen henkisesti koen ja ajattelen: jos minä en olisi niitä huumeita tuonut, niin joku muu olisi ne tuonut. Se katukäyttäjä olisi ostanut ne jostain muualta.”
Piti ihan lukea tuo toiseenkin kertaan – ymmärsinkö nyt oikein?!
Teksti on toki ollut toimittajan rakennelma, kommentti ehkä asiayhteydestään irrotettu ja jopa vääristelevästi esitetty, mutta sellaisena kuin se esitettiin, se antoi kovin karun vaikutelman. Lukijalle muodostui kuva, että Ranta-Aho oikeutti huumebisneksiään sillä, että koska huumeita nyt joka tapauksessa liikkuu katukuvassa, niin miksi hän olisi jättänyt keräämättä omaa osaansa tarjolla olleesta tuotosta.
Mutta oikeassahan hän on: ei huumekauppa sillä lopu, että yksi kauppias vetäytyy markkinoilta. Ja voihan tuota ajatusmallia yleistääkin: eivät vääryydet katoa maailmasta sillä, että yksi ihminen kieltäytyy toimimasta väärin.
Kaikki ajavat joka tapauksessa vain omaa etuaan ja vahvat selviävät. Kukaan muu ei pidä sinun puoliasi kuin sinä itse!
Oletan, että tuo ymmärrettiin, kuten pitikin, sarkasmiksi.
Mutta, mutta… Karkasipa ajatus hetkeksi sivuraiteille, viimeaikaisen rasismikeskustelun reunamille… Ehkäpä joku menneisyyden orjakauppias aikoinaan perusteli toimiaan samalla tavalla (sikäli kuin ylipäätään edes ymmärsi tai muutoin koki tarvetta perustella): ”Miksi en ottaisi osaani tuotosta itsekin: ei (ihmis)kauppa lopu sillä, että minä kieltäydyn siitä.” Maailma oli tuolloin tieten aika erilainen, eikä ihmisarvo koskenut kaikkia – osa ihmisistä voitiin ”hyvällä omallatunnolla” katsoa kelvolliseksi kauppatavaraksi.
Luulenpa, että Niko Ranta-Aho tuomitsee orjakaupan siinä missä kuka tahansa ajatteleva nykyihminen. Häneltä on vain tainnut jäädä sisäistämättä, että kauppa huumausaineilla on yhtä lailla kauppaa ihmisten elämillä. Orjuuttamista.
Myös hänen käyttämänsä termi ”se katukäyttäjä” on aika raaka ja esineellistävä. Kuvastataako se silkkaa välinpitämättömyyttä toista ihmiselämää kohtaan vai pyrkiikö hän etäännyttämään ja suojaamaan itseään omien tekojensa todellisuudelta? Lienee helpompaa hoitaa bisneksiä asiakkaiden tai niiden ”katukäyttäjien” kanssa? Ei tarvitse ajatella pidemmälle, näiden ihmisten – nuorten ja aikuisten, työssäkäyvien ja työttömien, yksinäisten, perheellisten, isien, äitien, poikien ja tyttärien – elämään. No, eipä tuota voi ulkopuolinen arvioida.
Kaikkinensa tuollainen ajattelutapa tuntuu kuitenkin aika itsekkäältä ja siksi pelottavaltakin.
Mikä on loppujen lopuksi meidän suhteemme muihin ihmisiin? Olemmeko olemassa vain itseämme varten ja vastuussa vain omasta ja ehkä läheisimpien selviytymisestä? Mikä on muiden ihmisten osuus ja rooli meidän elämässämme? Välinearvo?
Jospa tuota alussa esittämääni ajatusta kääntäisikin toisaalle:
Jos itse pyrin tekemään oikein ja kanssaihmisiä kunnioittaen, niin ehkä sitten joku muukin pyrkii samaan.
Tosin, humaanius tuntuu vain olevan toisinaan aika heikoilla tässä kaikenkarvaisten ”liikemiesten” monimutkaisessa maailmassa, jossa pääasia on hyvä bisnes ja kasvavien voittojen kerääminen omiin taskuihin. Maailmassa, jossa tarkoitus pyhittää keinot.
Jokainenhan haluaa toki mieluummin olla oman elämänsä ”Ruhtinas” kuin kulkea – etenkään ensimmäisenä – sitä hieman vähäisempää tietä?
Yksilön vastuu paitsi itsestään myös kokonaisuudesta ei taida olla niin trendikästä…?
No, tuo nyt oli tarkoituksellisesti kärjistämistä. Ei tämä maailma nyt noin synkkä ole.
Mitä tulee tuohon Ranta-Ahon haastatteluun… En toki tiedä, enkä missään nimessä muutoinkaan ole oikea henkilö arvioimaan hänen (tai muiden vastaavia teitä kulkevien) ajatuksia, arvoja tai kokemuksia. Hänen on itsensä nämä asiat tahollaan mietittävä. Jos siis katsoo tarpeelliseksi miettiä. Minun asiani ei ole ryhtyä tässä tuomaroimaan häntä ihmisenä, vaikka tuo hänen lausahduksensa pistikin ajattelemaan… Toivon kuitenkin hänelle hyvää elämässään: että, ihan hänen itsensä vuoksi, taustalta löytyy myös aitoa katumusta ja pohdintaa, halua hyvittää vastuuttomat (ja tuomittavat) teot ja päästä hyvällä tavalla eteen päin elämässään.
Ettei hänen tunnustuksensa jää vain pelimiehen häikäilemättömäksi yritykseksi ”minimoida tappiot muuttuneessa bisneskentässä”…
Minä-keskeisessä, oman itsensä korostamiseen ja oman edun ajamiseen keskittyvässä maailmassa on nimittäin aika yksinäistä.
Koska sellaisessa maailmassa kukaan ei piittaa sinusta.
Lopulta… et edes sinä itse.