Eilen lokakuun 10:ntenä juhlittiin Suomessa Aleksis Kiven päivää ja samalla suomalaisen kirjallisuuden päivää. Euroopassa samaisena ajankohtana oli kuolemanrangaistuksen vastainen päivä sekä maailmanlaajuisesti vietettiin mielenterveyspäivää – tärkeitä teemoja mielessä pidettäväksi. Lisäksi vietettiin hieman humoristisemmassa mielessä kakkujen koristelun päivää, maailman puuropäivää sekä maksalaatikkopäivää.
Eli noiden vakavampien teemojen ohella päivä näytti sujuvan aika ruokapainotteisissa merkeissä. No, toki täytyy todeta, että onhan puuropäivänkin takana tärkeä aihe: päivän taustalla on skotlantilainen hyväntekeväisyysjärjestö Mary’s Meals, joka pyrkii keräämään varoja lasten ravitsemuksen parantamiseksi kehitysmaissa. Päivää on vietetty jo vuodesta 2009 alkaen.
Mutta tällä kertaa pitäydyttiin näissä tutuissa, suomalaisissa kuvioissa ja juhlistettiin Aleksis Kiveä ja suomalaista kirjallisuutta. Päivää oli sikälikin syytä hieman korostaa, että Kiven tunnetuin teos Seitsemän veljestä on täyttänyt tänä vuonna jo 150 vuotta. Veljesten edesottamuksiin on saanut tutustua jo useampi sukupolvi – vieläköhän se kuuluu koulussa luettaviin teoksiin?
Puuropäivä antoi päivän viettoon sinänsä hyvän aasinsillan, sillä olihan puuro veljesten aikaan – 1800-luvun lopulla – varsin yleinen ruoka suomalaiskodeissa. Ja miksi ei olisi ollut?! Onhan puuro mainittu skandinavisissa viikinkisaagoissa jo 1000-luvulla. Muutoinkin, kun ruokapöydän antimet olivat 1800-luvulla yksinkertaisempia kuin nykyään, viljaan pohjautuvat jauhoruuat olivat tärkeitä etenkin talonpoikien ruokavaliossa. Itse asiassa puuro oli usein juhlaruokaa. Toki sitä syötiin arkenakin, mutta pyhäpäivinä siitä saatettiin tehdä tavallista parempaa. Vaikkapa sitten keittämällä se maitoon.
Eli mitäpä Kiven veljekset kirjan mukaan söivät?
Pikainen selaaminen antoi aika mielenkiintoisen kuvan veljesten ruokavaliosta. Ensivaikutelma oli, että he käyttivät ravintonaan varsin monipuolisesti kaikkea maan ja veen viljaa! Ainakin seuraavat ruoka-aineet löytyivät kirjasta: munia (tuhkassa paistettuina ja kokkelina), nauriita, riistaa (teeri, sorsa, jänis, karhu, orava – vaan mainittiinko hirveä, en huomannut?), leipää, silakkaa (taisi olla niin suolattuna kuin paistettuna), ahvenia, sorvia, maitoa, piimää, puolukoita (”puolaimia”), makeisia, sokeria, olutta, viinaa, vehnäpullia, kahvia, sitä kuuluisaa ”sianmurennusta” – ja tietenkin naudanlihaa, härkää à la Viertola!
Kotikokkimme sai tästä inspiraation, josko näistä saisikin kyhättyä ettonetta Aleksis Kiven illalle. Karhumetsälle tai kalaan ei ollut mahdollisuuksia ja urbaanin ympäristön peltilehmistä ei ateriaksi taitaisi olla, joten ei auttanut muu kuin suunnata pyyntimatkalle paikallisen marketin antimien perään.
Karhu valitettavasti väisti väijynnän, joten korvaajaksi tuli hirvi, nykymuodin mukaisesti siististi purkitettuna. Kirjassa ei tosiaankaan tainnut olla hirvestä mainintaa, mutta eivätköhän veljekset hirveä pyytäneet, kuten niin monet sukupolvet ennen heitä ja sittemmin heidän jälkeensä. Ahti oli välikäsiensä kautta ollut antelias ja pöytään päätyi kalatiskiltä savusilakkaa ja -ahventa. Sitten vielä naudanlihaa ja naurista pannulle tirisemään. Vielä varrasleipää ja voita sekä piimää palan painikkeeksi – eiköhän näillä yhden iltapuhteen verran jaksa. Siltä varalta, että jollekin olisi jäänyt nälkä vattaa jäytämään, perään vielä muheva kaurapuuro puolukoiden kera.
Aterian päälle vielä hieman hengenravintoa eli jokin hyvä suomalaisen kirjallisuuden edustaja luettavaksi. Vaikka sitten – pitkästä aikaa – Seitsemän veljestä?
Mitenkäs sitä edesmennyt kulttuurin monitoimimies, poliitikko Jörn Donner mainoksessa sanoikaan: ”Lukeminen kannattaa aina.”
Näinhän se on.