Kello oli vasta kuusi ja kotitonttu tarkisti jo kolmannen kerran vilja-aitan oven lukitusta. No, turhaa työtähän hän teki: aitan takakulma oli jo kymmenen vuotta aiemmin romahtanut lumen painosta, eikä hän ollut saanut sitä enää korjattua. Toisaalta, jos joku tyhjään aittaan mennä halusi, niin siitä vaan kulmasta sisään!
Tottumuksen voima oli silti vahva: kotitonttu teki tutun kierroksensa joka ilta ja yleensä useampaankin kertaan.
Mitäs hän muutakaan; mitäpä hällä oli enää virkaa. Kunhan jotenkin kulutteli aikaansa. Teki jotain jotain tehdäkseen.
Olihan tuo jonkinmoinen toimettomuus alkuun muutaman vuoden mennyt. Vähitellen kuitenkin luonto valtasi pihapiirin ja vuodenkierrossa alkoivat paikat rapistua. Eikä niiden korjaamiseen yhden kotitontun voimavarat riittäneet. Pakko oli luovuttaa!
Kotitonttu oli varsin turhautunut ja mietti päivä päivältä enemmän, oliko moisessa meiningissä mitään mieltä. Mitä pidemmälle aika kului, sitä varmempi kotitonttu oli siitä, että jos hän aikoi elämässään jotain vielä saavuttaa, hänen oli lähdettävä maailmalle etsimään onneaan.
Tarkoitukseton elämä oli elämätön elämä.
Vaan mitä kotitonttu voisi tehdä? Ei hänellä ollut kokemusta mistään muusta kuin kotitonttuna olemisesta tai maatilan töistä ja niistäkin rajatusti ja kantapään kautta opeteltuna tallitontun ja riihitontun lähdettyä jo aiemmin muualle. Saunatonttu, myllytonttu, aittatonttu ja navettatonttu olivat lähteneet pian heidän jälkeensä – äreä saunatonttu oli lähtiessään jopa romauttanut oven kiinni sen verran vauhdikkaasti, että kiuaskivet olivat rymähtäneet… Sittemmin koko kiuas oli ruostunut puhki – eipä ollut sen jälkeen enää saunottu, kotitonttu hymähti.
Lähtö oli edessä – vaan kotitonttu tarvitsi apua ja neuvoja. Kipeästi. Mutta keneltä hän voisi kysyä?
Hämärästi kotitonttu muisti kuulleensa riihitontun maininneen aikoinaan läheisen Savonlinnan kaupungin linnatontusta, joka oli seutukunnan vanhin ja viisain. Jos hän ei pystyisi neuvomaan, niin kuka sitten.
Ja niin, eräänä kauniina alkutalven päivänä kotitonttu keräsi vähäisen omaisuutensa nyssäkkäänsä ja suuntasi tienvarteen odottamaan linja-autoa. Kotitontun aikansa odoteltua auto tuli, pysähtyi ja kotitonttu kipusi huomaamatta kyytiin kuljettajan penkin alle.
Matka kohti maakunnan pääkaupunkia alkoi…