Kotitonttu havahtui… Se makasi pehmeässä sängyssä, lämmin untuvainen peitto yllään. Kirkasta valoa siivilöityi sen silmäluomiin jostain vasemmalta. Kotitontun jalkoja särki hieman ja se tunsi olonsa vähän raihnaiseksi. Mutta sillä oli ihanan lämmin…
Kotitonttu raotti silmiään. Se ei tunnistanut huonetta, jossa se oli. Viimeisin muistikuva kotitontun mielessä oli näky taivaalla tanssivista valoista. Mutta mitä sen jälkeen oli tapahtunut, oli täysi mysteeri.
Tonttu kuuli supinaa viereltään. Joku juoksi ja lattia tömisi jalkojen alla. Ovi kolahti…
Kotitonttu ei jaksanut välittää. Se halusi vain olla lämpimässä vuoteessa ja nukkua.
Ovi kolahti uudelleen ja nyt hieman raskaammat askeleet lähestyivät. Joku koetti kotitontun otsaa. Kotitonttu räväytti silmänsä säikähdyksestä auki. Sen edessä olivat vanhemman naisen huolestuneet kasvot. Silmät näyttivät kilteiltä ja huomatessaan tontun heränneen kasvot heräsivät ystävälliseen hymyyn.
”Huomenta”, nainen sanoi. ”Vieraamme onkin jo herännyt. Mikä on olo?”
”Missä minä olen?” kotitonttu sai kysyttyä. Nainen naurahti. ”Kaikki aikanaan. Kunhan saadaan sinut ensin jalkeille, niin sitten ehditään jutella enemmänkin. Maistuisiko lämmin mehu? Mustaherukkaa?” Nainen ojensi höyryävän mukin kotitontulle. Huumaava marjaisa tuoksu täytti kotitontun nenän. Se hörppi lämpimän juoman suurina kulauksina. Olo helpotti sitä mukaa kuin lämmin mehu ehti vatsaan.
”Näyttää maistuvan”, nainen nauroi ja samassa kotitonttu kuuli hihitystä viereltään. Ja takaansa. Ja ihan kuin sängyn altakin olisi kuulunut jonkun hekottelua. Kotitonttu säikähti ja nousi kiireellä istumaan. Se katseli huolestuneena ympärilleen. Ikkunasta tulviva kirkas talvivalo kuitenkin häikäisi sen silmiä niin, ettei se nähnyt kunnolla ympärilleen.
”Tuon sinulle kohta uuden mukillisen”, nainen sanoi ja kääntyi lähteäkseen huoneesta. ”Vaatteesi ovat tuossa tuolilla, kuivina ja puhtaina – ihan vaan, jos haluat pukeutua. No niin, nassikkaiset, eiköhän mennä ja jätetä meidän vieras hetkeksi omaan rauhaan.” Nainen poistui huoneesta ja hänen mukanaan tuntui menevän muitakin…
Kotitonttu nousi ylös, otti vaatteensa ja pukeutui. Se hiippaili ovelle ja avasi sen varovasti. Oven takana aukeni suuri ja viihtyisä pirtti, jossa oli pitkän pitkä pöytä ja penkkejä sen vierustalla. Takana loimotti tuli suuressa leivinuunissa. Ikkunoissa oli lämpimän punaiset verhot ja lattialla oli pitkiä iloisenkirjavia räsymattoja. Nurkassa seisoi koristeltu kuusi kynttilät palaen ja joulukoristeita oli muutenkin siellä ja täällä. Nainen, jonka kanssa hän oli jutellut, kaatoi juuri pannusta lisää kuumaa mehua mukiin ja muutoin tupa oli täynnä – tonttuja!
Kotitontun silmät levähtivät ammolleen! Se laski yhteen yksi plus yksi ja tuli tulokseen, että jotenkin ihmeellisellä tavalla se oli päätynyt juuri sinne, minne se oli pyrkinytkin. Se oli tullut pohjoiseen ja päätynyt paikkaan, jossa oli paljon tonttuja… Oliko tuo nainen nyt se ”pukki”? Tonttu tosin muisteli, että Savonrannassa aikoinaan käynyt pukki oli kyllä ollut miespuolinen ja parrakas, mutta…
”Peremmälle vaan!” Nainen oli huomannut kotitontun ja viittilöi sitä tulemaan pöydän ääreen. Kotitonttu sai eteensä toisen mukillisen lämmintä mehua ja kaksi suurta juustovoileipää. Ne tulivatkin tarpeeseen: kotitonttu tajusi olevansa nälkäinen kuin susi.
”Sinulla olikin tuuria eilen: olisit pian jäänyt sinne hankeen, jos eivät nämä vintiöt olisi saaneet päähänsä lähteä vielä illalla härnäämään vanhaa-Jooseppia talviunillaan. Heitä on siitä monta kertaa kielletty, mutta kerrankin olen tyytyväinen, että eivät totelleet. He toivat sinut sitten tänne ja loput varmaan arvaatkin”, nainen selitti. ”Kiitos. Kiitos teille kaikille”, kotitonttu sanoi käheästi. ”Taidan olla Korvatunturilla?” kotitonttu kysyi.
”No, sielläpä hyvinkin. Minä olen Joulumuori ja nämä ovat näitä meidän tonttuja – saavat sitten esitellä itse itsensä tuonnempana. Vaan kukas sinä olet? Eipä meille ole vähään aikaan etelän vieraita tullutkaan”, Joulumuori kyseli ja selvästi odotti vastausta.
Ja kotitonttu vastasi. Se kertoi koko tarinan alusta loppuun. Kertoi pikkutytöstä, presidentinlinnan juhlista… Se kertoi neljän kaveruksen kanssa tekemästään laskuvarjohypystä ja kuinka se oli matkustanut junalla ja linja-autoilla. Tonttu muisteli kaikkia tapaamiaan tonttuja – Savonlinnan sairaalassa, Olavinlinnassa, Helsingissä, Turussa, Oulussa… Mistä kaikesta he olivat keskustelleet ja miten iloisia ja mieleenpainuvia nämä tapaamiset olivat olleet.
Lopuksi se kertoi Savonrannasta, taakse jääneestä kodistaan ja elämästään siellä…
Joulumuori ja tontut kuuntelivat keskeytyksettä. Kun kotitonttu oli saanut tarinansa päätökseen, kukaan ei sanonut pitkään aikaan mitään.
”Jaa-ah…” Joulumuori totesi lopuksi. ”Puhupa pukille! Tai siis tarkoitan, mennäänpä joulupukin juttusille.”
Joulumuori viittasi kotitonttua seuraamaan ja muita tonttuja jäämään pirttiin. He kulkivat pirtin päässä olevaan eteishuoneeseen ja sen perällä olevalle ovelle. Joulumuori napautti oveen ja avasi sen saman tien. ”Odotapa tässä pieni hetki” hän sanoi kotitontulle ja meni kamariin sulkien oven perässään.
Kotitonttu tunsi olonsa hieman epävarmaksi. Jännitys sai sydämen pamppailemaan. Tuolla suljetun oven takana juteltaisiin varmasti hänen kohtalostaan… Kotitonttu katseli ympärilleen ja koetti olla piittaamatta kymmenistä pirtin puolelta häntä tuijottavista silmäpareista.
Kun kotitontun katse kiersi kamarin eteistä varmaan kahdennenkymmenennen kerran, ovi aukesi. Joulumuori viittasi häntä astumaan sisään. Kotitonttu käveli huoneeseen. Se ei yhtään osannut arvata, mikä häntä odottaisi.
”Katohan vaan, aito savonrantalainen kotitonttu ja ihan itte!” Suuren pöydän takana istuva pitkäpartainen, hieman tukeva mies nauroi. ”Onpa sinulla ollut seikkailua, muori tuossa jo kertoi. Sinähän olet ehtinyt kiertämään tätä Suomenmaata enemmän nyt kuin minä vielä koko vuonna.”
”Tämä on siis Joulupukki”, kotitonttu mietti ja tunsi hieman jo rentoutuvansa. Se ei oikein tiennyt, mitä sanoa, joten se tyytyi vain nyökkäämään. ”Tulit kuulemma etsimään töitä, kun niitä ei siellä kotiseudulla enää ole. No, eiköhän me jotain saada järjestymään. Muori tuossa uhkasi, että jättää joulupullan leipomatta, jos en ota sinua meille hommiin. No, ottaisin toki muutenkin, sillä avuja meikäläisen hommiin sinulla tuntuu olevan riittämiin: sinnikkyyttä, neuvokkuutta, sosiaalisuutta, rohkeutta… Ja mitä kaikkea vielä. Luulen, että sinusta saataisiin meille vallan erinomainen joulutonttu. Jos siis vain kiinnostaa?” Pukki katsoi kotitonttua kysyvästi.
Kotitonttu alkoi hymyillä. Ja, kun se pääsi hymyilyn alkuun, ei siitä loppua tullut. Poskiin sattui, mutta silti se halusi hymyillä aina vain leveämmin ja leveämmin. ”Mielelläni tulisi tänne töihin… ja asumaan”, se lopulta sai kuiskattua.
”Asia on sitten sovittu. Talon puolesta tulee asunto ja ruoka ja muu ylöspito. Jouluhommia tehdään tasaiseen tahtiin pitkin vuotta, mutta lomaa saa aina halutessaan – paitsi näin joulukuulla, kun on kiireisempää. Näillä ehdoilla, tehdäänkö kaupat?” Joulupukki ojensi kätensä.
Pienen kotitontun käsi upposi pukin kouraan. Asia oli todellakin sovittu.
”Lähdetäänpäs sitten tutustumaan taloon”, joulupukki sanoi ja viittasi kotitonttua seuraamaan…
(jatkuu…)